Arkistot kuukaudelle Elokuu, 2008

Juhlimassa

Elokuun 31. 2008

Meillä oli mukavaa. Koko tunturiopaskurssi tanssittiin yhdessä bilebändin tahdissa paikallisessa hotellissa. Onneksi se sijaitsee lähellä, niin minäkin könkkäsin mukaan. Laskeuduin tanssilattialla välillä kyykkyyn lepuuttamaan selkää ja sitten tanssi taas jatkui. En uskaltanut koskea alkoholiin, kun selkäkipuun on niin vahva lääkitys. Tuntuu hyvältä,  kun kaikki kuuluu joukkoon.

Mikä lukukokemus!

Elokuun 29. 2008

Luen parhaillaan norjalaisen Anne B. Ragden kirjaa Berlinerpopplarna (suom. Berliininpoppelit). Kirja on niin mieluisaa luettavaa, että loppusivujen lähestyminen suorastaan surettaa. Olen lukenut aiemmin jatko-osan Erakkoravut, joten kirjan maailma on tuttua ja pääsin hyvin sisään ruotsinkieliseen tekstiin. Ns. feel good-romaania lukiessa tulee turvallisen hyvä olo vaikka kaikki asiat eivät todellakaan ole perheessä kohdallaan.

Muutamalla sanalla… Lämminhenkinen kuvaus kolmen aikuisen veljeksen kohtaamisesta lapsuuden kotitilalla Norjan kauniissa maisemissa. Vanhin heistä hoitaa sikalaa ja on koskettavalla tavalla kiintynyt emakoihin ja porsaisiin.  Ihmisten kanssa onkin sitten hankalampaa… Olen itse ollut lapsena auttamassa porsituksessa, joten ihmekös tuo, että eläydyin tarkkaan kuvaukseen vaaleanpunaisten porsaiden syntymisestä ja lämmittelemisestä lampun alla! Keskimmäinen veli hoitaa hautaustoimistoa, hän on pidättyvä ja tunnollinen. Nuorin veli asuu Tanskassa miehen kanssa luksusasunnossa ja suunnittelee työkseen loisteliaita näyteikkunoita. Veljekset ovat kovin vieraita toisilleen. Siitä se lähtee… samaan rytäkkään kahdelle veljelle esitellään vanhimman veljen aikuinen tytär, jonka olemassaolosta he eivät ole tienneet.

Hyvästä kirjasta vihjeen saaminen on kuin saisi lahjan ystävältä.

Kyllä se aurinko paistaa risukasaankin…

Elokuun 29. 2008

Kävin kolmannen kerran ruotsalaisen fysioterapeutin luona kipeän selkäni vuoksi. Hänen mukaansa edistymistä on tapahtunut, pahin lukko on hellittänyt ja sain luvan lähteä ensi viikon vaellukselle sovellettuna versiona. Aikomuksena on meloa kurssikaverin (hänellä on kainalosauvat tällä hetkellä) kanssa ja yöpyä teltassa. Vaeltaminen rinkka selässä lienee tällä hetkellä liikaa toivottu, kun tavallinen kävelykin tuottaa edelleen kipua.

Ostin lämmittävän ja hengittävän neopreenistä valmistetun selkätuen, koska kylmä olisi nyt pahasta. Ylitti opiskelijabudjetin reippaasti (700 kruunua eli n. 70 €), mutta ei auta valittaa. Fysioterapia sen sijaan on ollut edullista, 100 kruunua (noin 10 €)/kerta. Viikonloppuna jatkan selkäharjoituksia: taivutuksia ylöspäin kyynärpäiden varassa ja selän venyttämistä penkissä pää alaspäin. Lämmitän selkää kotona lahjaksi saamallani kauratyynyllä. Jyviä sisältävä kangaspussi lämmitetään uunissa ja sitten vain makaamaan lämpimille kauroille. Tuoksuu hyvältä ja jotenkin turvalliselta. Olen maanviljelijän tytär ja auttanut viljan kuivaamisessa lapsena…

Kurkistus opiskeluun

Elokuun 28. 2008

Kurssikaverit ovat mukavia. Yhteishenki on hyvä. Meitä on kaksitoista opiskelijaa, tyttöjä enemmän kuin poikia. Olen laahautunut aamuisin edes teoriahetkeen kuuntelemaan päivän ohjelmaa saadakseni olla joukossa. Toiset ovat nyt maastossa pari päivää harjoittelemassa primitiivistä elämää. He laittavat ruokaa ilman keittovälineitä. He paistavat kananmunia, leipää ym. kuumennetuilla kivillä ja hauduttavat maan sisällä kuumien kivien päällä mm. kalaa. Yösija saadaan aikaan ilman telttaa ja makuupussia. Etsitään suojaisa paikka, esim. vino kivenlohkare ja rakennetaan luonnon aineksista vastakkaiseen suuntaan vino suoja. Asumusta lämmitetään nuotiolla, jolloin suuri kivi toimii lämmönvaraajana. Nukkumapaikan alle voidaan asettaa myös lämpöä varanneita, ei liian kuumia kiviä. Päälle “patja” kuusenoksista ym. “Patjan” alla olevat kivet vaihdetaan aamuyöstä. Hyviä taitoja osata tarvittaessa. Koskaan ei tiedä mitä retkillä sattuu, vaikka matkaan lähtisi hyvin varustautuneena.

Sitkeyttä kysytään

Elokuun 28. 2008

Voihan rähmän kekkerit! Tästä piti tulla luontoblogi, mutta nythän tämä vääntäytyy sairauskertomukseksi. Selkä vaivaa samalla lailla, särky säteilee vasempaan takareiteen. Keho vaatii kyykytystä muutaman askeleen välein  ja silmissä mustenee silloin, kun koetan seisoskella. Soitin fysioterapeutille ja hän oli hämmästynyt siitä, että selkä vaivaa edelleen. Kävin toisen kerran hoidossa ja nyt lämmityksen, niksauttelujen, hieronnan ja taivutusten jälkeen selän jännitys antoi hieman periksi. Sain kotiharjoitteita. Seuraavana aamuna selkä oli taas yhtä jäykkä ja kivulias. Olen onnellinen siitä, että fys.terapeutti sanoi säästävänsä minulle varmuuden vuoksi huomiseksi yhden ajan. Hän on kovin varattu, mutta olen päässyt hyvin vastaanotolle.

“Kyllä se siitä”

Elokuun 26. 2008

Kolmantena koulupäivänä pyysin kyydin koululle, kun mukaan tarvittiin rinkka retkivarusteineen. En sentään lähtenyt ryömimään kuin koppakuoriainen. Fysioterapeutti lämmitti ja tutki selkääni, niksautteli pari kertaa, hieroi ja sanoi vapauttavat sanansa. Pääsisin tunturiin vielä. Soitan hänelle parin päivän kuluttua ja katsomme sitten tilannetta. Olo on helpottunut.

Opiskelun myötä näyttää tulevan monenlaista jännää: erilaisia vaelluksia (pisimmillään kolme viikkoa), tutustumista luoliin, lumivyörykoulutusta ja lumirakentamista, laskemista mm. telluilla, melontaa, kiipeilyä, ym. Mihinkähän olen pääni pistänyt?

Opiskelu alkaa, mutta terveys reistailee

Elokuun 26. 2008

Sain Suomessa käydessäni selkään ankaran krampin, johon hoitona on lääkitystä, lepoa ja pari fysioterapia kertaa Suomessa. Matkustin Ruotsiin viime yönä kurssikaverin kyydillä pitkällään pakettiautossa. En saa selkääni pystyasennossa suoraksi ja kipu pakottaa minut muutaman askeleen välein kyykkyyn. Nyt on otettava rauhallisesti. Varasin kouluttajamme suosituksesta ajan ruotsalaiselle fysioterapeutille, Hans Lillbäckille. Häntä ylistetään täällä sanomalla: “Hän on kuin Jeesus. Jos vain joku voi parantaa, niin hän. Yksi Ruotsin parhaista.”

Heräsin ensimmäisenä kouluaamuna puhelimen pirinään, koulun alkamisajassa oli ollut sekaannusta. Lupasin tulla niin pian kuin pystyn. Selkäkipuisena olisin toki voinut kertoa olevani sairas, mutta halusin mennä mukaan katsomaan ja tutustumaan vaikka kontaten. Kielimuuri. Puhuvat liian nopeasti ja liian paljon minun ymmärrykselleni ja voimilleni.

Kinkkasin toisena päivänä koululle sauvakävelysauvan avulla selkä mutkalla. Ohi kulkevat ihmiset katselivat ihmeissään ja yksi autoilija pysähtyi tiedustelemaan minne olen menossa ja voiko hän kyyditä. Hämmentävää miten näkyväksi olen tullut kivuliaan liikkumiseni vuoksi. En jaksa enkä kestä olla kotona sairaana yksin. On arvokasta käydä koululla vaikka vain syömässä muiden kanssa ja sen aikaa opissa kun jaksan. Ensi viikko opiskellaan vielä koulun nurkilla, mutta sitten ohjelmassa on retkeilyä maastossa. Kunpa paranisin ja pääsisin mukaan toimintaan!

Masennuksen oireita

Elokuun 26. 2008

Kivut kehossa ovat arkipäivää, mutta periksi en aio antaa! Alaselkä on jäykkä ja kankkua kiristää niin, että välillä joudun kesken kävelyn pysähtymään ja venyttelemään. Tilanne oli parempi alkukesästä, kun kävin hierojalla ja lisäksi treenasin ja venyttelin säännöllisesti. Mitä mukavuudenhaluinen ihminen tekee, kun huomaa vaivan häviävän? Ei mitään, ei yhtikäs mitään ja siinä kai se ongelma onkin. Kuinka oppisin huolehtimaan itsestäni? Kuinka pitäisin itseäni niin arvokkaana ja rakastettavana, että huoltaisin kehoani säännöllisesti?
Puhuin puhelimessa yhden ystäväni kanssa ja pohdimme kuinka henkisen sylin kaipuu jatkuu aikuisena.  Kaipuu siitä, että toinen ihminen oikeasti välittää. Olen joskus miettinyt, kuinka osuvia termit “metsän syli”, “luontoäiti” ja “luonnon helmassa”  ovat minulle.

Lienee normaalia, että ulkomailla tuntee itsensä yksinäiseksi. Huomasin, että tunne ei kuitenkaan eroa juurikaan kokemastani yksinäisyydestä Suomessa. Tunne kumpuaa jostakin kaukaa lapsuuden kokemuksista, joista on työlästä irrottautua. Uutta parempaa lapsuutta en voi saada vaikka olen sitä paljon, välillä katkeranakin mielessäni vaatinut. Voin surra mennyttä ja ymmärtää vaille jäänyttä lasta.

Jotakin on mahdollista tehdä! Elää tässä hetkessä. Kiivetä yhä uudelleen nykyisyyteen. Arvostaa sitä mitä on: rohkeata päätöstä lähteä Ruotsiin jatko-opiskelemaan alaa, josta pidän.  Kaunista opiskelijakotia. Terveyttä, jota on riittävästi uskaltaakseni lähteä kohti uutta koitosta. Ystäviä ja sukulaisia Suomessa. Ja ennen kaikkea ITSEÄNI. Olen kamppaillut vakavasta masennuksesta itseni tähän hetkeen. Olen hyötynyt monenlaisesta avusta, olen avoin uudelle. Minulla on riittävästi rohkeutta jakaakseni kokemaani toisille. Uskallan luottaa siihen, että asioista kertominen voi auttaa itseni lisäksi muitakin ja että heikkouden tunnustaminen ei tuhoa minua.

Kirkkopolkua pitkin

Elokuun 26. 2008

Osallistuin pyhiinvaellustapahtumaan vanhaa kirkkopolkua pitkin Ruotsin suurimpaan puukirkkoon Stenseleen, matkaa kymmenisen kilometriä. Meitä kapeaa ja kivistä polkua pitkin tarpojia oli tänä vuonna ennätysvähän, vain kolme. Kävelimme pitkospuita pitkin suolammen viertä ja saimme seurata melko läheltä kahden kurjen kovaäänistä seurustelua ja kuikkalintujen sukeltelua. Iäkäs nainen lähti reippaasti kävelemään edellä, mutta kapeat pitkospuut saivat hänet perääntymään. Tarjouduin kävelemään hitaasti ensimmäisenä, jolloin hän saattoi keskittyä seuraamaan kenkiäni ja unohtaa pelkonsa.

Kirkonmäelle saapui väkeä muualta lisää, osa oli saapunut veneillä perinneasuissa. Kahvitarjoilu voileipineen ravitsi sekä ennen että jälkeen kirkonmenojen ja kun ainoana matkalaisena aioin kävellä paluumatkankin, sain läjän voileipiä evääksi. Hyvä juttu! Kirkonmenot tuntuivat niin pitkiltä, että olin vähällä paeta paikalta kesken kaiken. Mieleeni nousi laulu “Isä minä tahtoisin jo kotiin, Isä minua väsyttää…“ Sinnittelin kuitenkin urheasti. Keräsin kotimatkalla ohimennessäni litran unelmakauniita lakkoja.

Hillaa, nam!

Elokuun 26. 2008

Kävelin suolla tarkistaakseni lakka- tai niin kuin pohjoisessa sanotaan hillatilanteen.  Hillaa oli kypsynyt lisää muutamassa päivässä ja tarpoessani lähemmäs lammen rantaa näin suurehkoja keltaisia tai punakeltaisia meheviä suomuuraimia. Pakasterasia täyttyi hetkessä, löysin onneksi repun pohjalta muovipusseja. Kotona laitoin nämä kultakellukat (oma nimitys) kattilaan sokerin ja vesitilkan kanssa. Kuumensin hitaasti kiehumapisteeseen ja jaoin pakasterasioihin. Se aromi ja väri… Olen saanut reseptin ystävältäni ja tuntui sielussa asti hyvältä laittaa sen mukaan.

Tapasin Ruotsin eteläkärjestä muuttanutta kurssikaveriani. Puhuimme marjoista. Hän kertoi pitävänsä eniten kotipuolessa kasvavista karhunvatukoista ja hän oli olettanut lakkojen kasvavan pensaissa vatukoiden tapaan. Hämmästyneenä hän oli maistellut suolla lyhyessä varressa kasvaneita lakkoja, joiden mausta ja erityisesti jälkimausta hän ei pitänyt. Annanpa hänen joskus maistaa sokeroituja lakkojani… Ystäväni kertoi, että hän oli päättänyt ostaa Storumanista pakastimen, mutta koko kylässä oli jäljellä enää yksi suuri arkkupakastin. Nyt se vie kolmanneksen hänen keittiöstään ja opiskelija-asunto on muutenkin pikkuruinen naiselle kahden metsästyskoiran kanssa.