Arkistot kuukaudelle Tammikuu, 2009

Telemark-viikko edessä

Tammikuun 31. 2009

Tässä on maailmanlopun meininki aikataulun suhteen parina kolmena viikkona, mutta aion pitää pään kylmänä ja sydämen lämpimänä. Tiiviiden opiskeluviikkojen välissä jää aikaa vain reilun vuorokauden verran valmistautua tulevaan. Häthätää pyykätä, pakata, tarkistaa posti, käydä kaupassa, kastella kukat jne. Ja levätäkin tarvitsisi. Blogin kirjoittamista en aio kuitenkaan jättää väliin!

Telemark-kurssi Tärnabyssä kestää seitsemän päivää: sunnuntaista lauantaihin. Yhteismajoitus mökeissä. Päivät rinteessä ja illat teoriaa. Voi taas opiskelu maistua, mutta ei makeaa tarvitsisi olla mahan täydeltä, ettei tule huono olo. Vähän jännittää kuinka mun pää kestää.

Varusteviikon antia

Tammikuun 31. 2009

Ai kun nukutti makeasti! Jo pienet vauvat tietävät, että ulkoilmassa on parasta nukkua. Uusi talvimakuupussini (Western Mountaineering Puma) lämmitti mukavasti. Untuvapussini mukavuuslämpötila (comfort) on - 29 astetta C, mutta se ei tuntunut liian kuumalta lumimajoitteessakaan. Uloimman kerroksen vedenpitävyydestä oli hyötyä lumen sisällä nukkuessa. Makuupussi tuuletetaan hyvin jokaisen yön jälkeen, sillä nukkujasta haihtuva kosteus heikentää pussin lämpimyyttä.

Makuualustan tehtävänä on eristää nukkuja kylmästä alustasta. Käytän Expedin ilma- ja untuvatäytteistä alustaa. Olen erittäin tyytyväinen siihen, kuin nukkuisin kotona omalla patjalla. Solumuovinen makuualusta on tosin monikäyttöisempi. Tarvitsen nyt istuinalustan erikseen.

Uusi retkikeittimeni, Primuksen monipolttoainekeitin toimii mainiosti pakkasessa. Puhdistettua bensiiniä (Bensin heptan) löytyi väri- ja maaliliikkeestä. Bensiiniä kuluu talvella paljon, sillä veden sulattaminen lumesta on melko hidasta. Aion jatkossa varata bensiiniä talvella noin 1,5 l/hlö/vko. Bensakeittimen käyttöä on syytä opetella etukäteen.

Termospullot ovat välttämättömiä talviretkeilyssä. Ostamani puolentoista litran ruokatermos on naurettavan suuri, tosin voihan siinä säilyttää lämmintä vettäkin. Laitan ruokatermokseen kuivattuja kasviksia ym. likoamaan seuraavaa ateriaa varten. Näin ruuan keittoaika lyhenee huomattavasti.

Nukuimme ensimmäisen yön teltassa. Hillebergin teltat ovat laadukkaita - ja kalliita. Onneksi saamme käyttää koulun telttoja.  Hillebergin Keron tunneliteltta sopii vaativaan talviretkeilyyn. Kahdella sisäänkäynnillä ja absidilla (eteisellä) varustetussa teltassa mahtuu nukkumaan kolme henkilöä. Kaksi ihmistä asuu siinä varsin mukavasti. Lumisuojatut tuuletusventtiilit pidetään auki molemmissa päissä telttaa, jotta hengityksestä syntyvä kosteus pääsee poistumaan teltasta. Hillebergin Saivo kupoliteltta on vielä vahvempi tuulessa.

Vaatteista… Olen tyytyväinen Ullfrotten Woolpower-villakerrastoihin. Villa ei ala haisemaan niin kuin tekokuitukerrastot. Merinovilla on käsitelty niin, että se ei kutita ihoa ja kestää 60 asteen pesun. Ainut huono puoli on korkea hinta. Kuulin, että Norjassa valmistetaan vastaavia tuotteita edullisemmin. Tietääkö joku valmistajan?

Umpihankihiihdossa leveät ja pitkät eräsukset ovat mainiot. Minulla ne ovat isänmaallisesti Suomi-sukset. Sauvoissa leveät sommat ovat tarpeen. Saappaina minulla on Sievin nahkasaappaat lämpimällä vuorella. Vaihdoin neljän vuorokauden aikana kerran sukkia, vaihtopohjalliset unohtuivat kotiin. Hyvin pärjäsin. Käytän Lorpenin laadukkaita vaellussukkia ja saappaissa lisäksi villasukkaa.

Untuvatakki saa talviretkeilyssä olla niin suuri, että sen voi heittää muun vaatetuksen päälle. Ostin halpisliikkeestä ihan kivan näköiset hansikkaat irtovuorella. Ne hajosivat heti kättelyssä. Ruokaa laittaessa tarvitaan sellaiset hansikkaat, joiden kanssa pystyy värkkäämään kaikenlaista. Päähineen pitää suojata hyvin korvat ja olla tuulenpitävä. Moni käyttää kypärämyssyä tai karvahattua. Itse pidin balaclavaa (kypärämyssyä) kaulassa ja karvahatussa jaksoin olla vain istuessani paikallaan.

Ihanasta luovasta materiaalista, lumesta voi rakentaa kaikenlaista vain mielikuvitus rajana. Tarvitaan vain pakkasta, lunta ja lapio. Pakkanen kovettaa muutamassa tunnissa lapiolla tiivistetyn lumen niin, että se kestää ihmisen painon. Pöydän ja penkkien rakentaminen lumesta on vaivanarvoista. On miellyttävää laittaa ruokaa ja syödä istualtaan. Solumuovinen makuualusta eristää istujan lumesta. Pöydän pyyhkiminen on hauskan näköistä: lapiolla vetäistään likaantunut lumikerros pois.

Viihdyimme hyvin iltaisin yhteisellä nuotiopaikalla. Nuotion ympärille oli lapioitu lumesta ympyrän muotoon lumipenkki, johon mahtui 15 henkilöä. Tunnelmallista!

Lumimakammistamme, kintsistä tuli hintsin verran pieni. Osoittautui työlääksi lapioida riittävän suuri lumikasa. No, viikon päästä kaivamme tuulen kasaamaan lumeen lumiluolan, joten lunta tarvitsee silloin siirtää vain yhteen suuntaan. Lumen kovertamisesta ylijäävä lumi oli helppo vetää ulos makuualustan tai muovipeitteen avulla. Olen oppinut Suomessa, että lumimajoite hajotetaan ennen kotiinlähtöä, jotta se ei muuttuisi ansaksi jossakin vaiheessa. Täällä ollaan sitä mieltä, että kaukana asutuksesta lumimajan voi jättää ehjäksi. Ohikulkevat kelkkailijat pääsevät silloin ihastelemaan rakennelmia. Mitä mieltä olet?

Yllätimme kouluttajamme rakentamalla iglun oma-aloitteisesti. Yhteistyö oli voimaa rakentaessamme tätä vaivaa ja taitoa vaativaa talvimajoittetta.

Sää suosi meitä jälleen. Vältyimme tulipalopakkaselta ja tuulen viilentävältä vaikutukselta. Suurimman osan ajasta pakkasta oli viidestä kymmeneen astetta, taivas oli pilvinen. Yhtenä päivänä paistoi aurinko. Silloin ilma oli selvästi kylmempi, noin viisitoista astetta pakkasta. Kuinka kaunista silloin olikaan hiihdellä! Ulkona oleminen talvella monta vuorokautta yhteen perään rasittaa elimistöä. Hyvät varusteet tekevät elämän helpommaksi ja ulkona olosta voi nauttia. Se kai on asian ydin!

Kuvia varusteviikolta

Tammikuun 30. 2009

Suomalaisen ja ruotsalaisen koulutuksen vertailua

Tammikuun 30. 2009

Ihanaa päästä kirjoittamaan ajatuksistani! Viikko maastossa on kuin sisäänhengitys ja blogin kirjoittaminen kuin uloshengitys.

Olemme kukin vuorollaan vastuussa viikon ohjelmasta. Nyt oli minun vuoroni.  Aktiivinen rooli tuntui yllättävän mukavalta ja luontevalta.

En voi olla vertaamatta Suomessa saamaani eräopaskoulutusta ja Ruotsin tunturiopaskoulutusta keskenään. Suomessa ollaan tarkempia turvallisuusasioissa. Esimerkiksi täällä emme tee ns. turvallisuussuunnitelmia, joissa pohditaan mahdolliset onnettomuusriskit ja toimenpiteet onnettomuuden sattuessa.

Suomessa koulutus oli täysin opettajajohtoista, täällä ryhmä toimii välillä itsenäisesti. Ryhmässämme on valtavasti tietotaitoa ja sitä hyödynnetään. Vuodenvaihteessa tapahtunut kouluttajan osittainen vaihtuminen ei ole juuri hetkauttanut meitä. Se kertoo paljon.

Pidämme joka viikko luokkakokouksen, jossa käsittelemme ajankohtaisia opiskeluun liittyviä asioita. Koen sen puhdistavana ja selkeyttävänä toimintatapana. Tosin joskus keskustelut ja äänestykset venyvät rasittavan pitkiksi. Sanoin iltanuotion äärellä ääneen, että en ole ennen ollut mukana näin toimivassa ryhmässä.

Ensi viikko ulkoruokinnassa

Tammikuun 25. 2009

Tuleva viikko asutaan ulkona: ensimmäinen yö teltassa ja seuraavat kolme yötä lumimajoitteessa. Viikon tarkoituksena on testata talviretkeilyvarusteitamme.

Netin kautta on helppo tilata varusteita, jos tietää mitä haluaa. Olen nyt upouuden Primus-monipolttoainekeittimen onnellinen omistaja. Ikioma hyötykasvikuivuri pörisee keittiössä ensimmäistä kertaa mm tuoretta ananasta, kiiviä ja tomaattia ritilöillään. Maanantai aamuna kipaisen hakemaan postista huippulämpimän talvimakuupussin retkelle mukaan. Mukava päästä testailemaan!

Rakennamme lumesta kintsin (quinzee) eli lumikammin. Kintsin rakentaminen onnistuu ilman syvääkin lunta. Lunta lapioidaan ensin vähintään ihmisen korkuiseksi puolipallomaiseksi kasaksi. Lumen annetaan tiivistyä pakkasessa yön yli tai vähintään kolme tuntia.

Lumikasaan pistellään ohuita noin saappaan varren mittaisia tikkuja merkiksi kovertajalle. Alas kaivetaan pieni oviaukko, josta kuljetaan ryömimällä. Kylmä ilma halutaan pitää ulkona. Sisäpuoli koverretaan kupolimaiseksi lopettaen kaivuu kepin pään tullessa näkyviin. Nukkumapaikka jätetään sänkymäisesti ylemmäs kuin oviaukko, jolloin kylmä ilma ei pääse virtaamaan nukkujaan. Sisäpuoli tasoitetaan sileäksi. Ylijääneestä lumesta voi rakentaa kintsin ulkopuolelle vaikkapa tuulisuojan keittopaikalle.

Suksisauvalla tehdään reikä katon läpi ilmankulun varmistamiseksi. Kynttilänloiste luo tunnelmaa, valaisee ja kielii hapen riittävyydestä. Turvallisuussyistä yksi lapio otetaan kintsin sisäpuolelle. Lumimajoitteessa on mukavan “lämmintä” ja hiljaista nukkua telttaan verrattuna. Siellä nukkuu kuin pieni lapsi. Maailman huolet jäävät ulkopuolelle.

Lumen kiehtovuus ja vaarallisuus

Tammikuun 23. 2009

Lumivyörykoulutus oli mainio. Se tapahtui SLAO:n (svenska liftanläggningars organisation) puitteissa. SLAO järjestää lumivyörystä monenlaisia kursseja. Koulutuksemme kesti neljä päivää sisältäen sekä teoriaa että loistavia käytännön harjoituksia maastossa. Enpä ole ennen istunut luennolla, jossa sekä kouluttaja että opiskelijat ovat pukeutuneet pelkkiin villakerrastoihin!

Parina kolmena päivänä satoi runsaasti lunta, viimeisenä päivänä saimme nauttia auringon paisteesta. Ilma muistutti silloin maalis-huhtikuun ihania kelejä. Lämpötila pysytteli muutamasta pakkasasteesta kymmenkuntaan asteeseen. Tuuli henkäili jonkin verran.

Opettelimme arvioimaan lumen rakennetta eri tavoin: lapioimme ja sahasimme lunta testejä varten. Etsimme lumesta heikkoja kerroksia, jotka voivat lysähtäessään kasaan saada liikkeelle lumivyöryn riittävän kaltevassa maastossa. Opimme tiputtelemaan lumilippoja turvallisesti. Sitä taitoa voi tarvita esimerkiksi lumiluolaa rakentaessa.

Arvioimme rinteen jyrkkyyttä, harjoittelimme turvallista reitinvalintaa ja laskimme laskettelurinteen ulkopuolella ns. off-piste laskua. Offaripäivänä vuokrasin laskettelusukset, mutta voin kehua selviytyneeni Hemavanin laskettelurinteestä alas myös nahkasaappaissa pitkillä eräsuksilla. Se oli mielenkiintoinen kokemus ja auttoi tehokkaasti ymmärtämään miksi laskettelumonot ovat jäykät ja laskettelusukset tietynmalliset. Hemavan-Tärnabyn alue sijaitsee lähellä Norjan rajaa. Tunturimaisemat ovat henkeäsalpaavan kauniita varsinkin, kun nousee niin ylös kuin hissillä pääsee.

Lumettomasta Etelä-Ruotsista kotoisin oleva kurssikaverini ei ole hiihdellyt aiemmin. Hän oli pulassa mäessä norjalaisilla tunturisuksillaan kaatuillen kaikkiin mahdollisiin suuntiin. Tauolla ehdotin hänelle vaihtokauppaa loppupäiväksi. Laskettelusuksien kanssa hän laskee varsin taitavasti ja minulle taas tunturisukset istuvat kuin hanska käteen.

On tärkeää löytää lumen alle jäänyt henkilö nopeasti, mieluiten viidentoista minuutin sisällä. Kaveripelastuksella jää todennäköisimmin henkiin. Ulkopuolisen avun saaminen kestää useimmiten liian kauan. Oli jännittävää suorittaa etsintäkoe hakulaitteella aikarajana viisi minuuttia.

Rinnepelastuksen ammattilainen järjesti meille Hemavanissa harjoituksen, jossa saimme käyttää kaikkia taitojamme pelastaaksemme “lumivyöryn” uhreja. Etsimme heitä piippaavan hakulaitteen avulla ja toteutimme sondien (pitkä ohut keppi) avulla järjestelmällisen etsinnän. Lopuksi rinnepelastus saapui paikalle ja löysi viimeisen uhrin Recco-hakulaitteen avulla.

Minulla on Haltin tavallinen toppatakki, jonka hihassa on Recco -merkintä. Nyt selvisi millaisella hakulaitteella ammattipelastajat voivat löytää minut lumen alta. Jotkut kutsuvat Reccoa sarkastisesti ruumiinetsintäjärjestelmäksi, koska ammattiapu harvoin ehtii ajoissa paikalle.

Asuminen samassa tilassa neljäntoista ihmisen kanssa vaatii aikamoista joustavuutta. Huomaan tarvitsevani enemmän omaa aikaa ja tilaa kuin nuoret kurssikaverini. Minua helpotti, kun keksin siirtää patjani eteiseen kenkien keskelle. Sain edes hitusen yksityisyyttä ja rauhaa nukkua. Mukaan ottamani silmälaput ja korvatulpat tulivat tarpeeseen. Päivät venyivät pitkiksi ja oli ihanaa palata kotiin.

Perjantaina suoritimme moottorikelkkakortin sisältäen sekä ajokokeen helpohkossa maastossa että teoriakokeen. “Kielikoe” meni hyvin. Selviän jo aika mukavasti ruotsin kielellä opinnoista. Kun Kusti polkee ja posti kulkee, saan aikanaan moottorikelkkakortin lompakon täytteeksi.

Alla olevissa kuvissa näkyy lumivyöryviikon työkaluja: sondeja, lapio ja piippaavia hakulaitteita tunturikoivun oksilla.

Lumivyörykoulutusta

Tammikuun 18. 2009

Äkkinäinen saattaisi luulla, että lumivyöryt eivät kosketa meitä. Ehkä Alpeilla tai jossakin muualla kaukana… Se ei ole kuitenkaan totuus. Meikäläisissä olosuhteissa lumivyöryn vaaran voi useimmiten välttää valitsemalla reitin viisaasti. Merkittyjen reittien ulkopuolella on mahtava vapauden tunne hiihtää ja laskea, mutta se voi olla myös vaarallista.

Kilpisjärvellä Pikku-Mallan rinteellä näkyy mittava aukko koivikossa, kun voimakas lumivyöry on kaatanut puut mennessään. Hiihtäjiä varoitellaan tietyistä reiteistä, sillä lumella on taipumus vyöryä samoista paikoista. Säätiedotuksen lumivyöryennusteita seurataan keväthangilla päivittäin.

Kouluttajamme kertoi, kuinka kaksi edellistä kurssia olivat aiheuttaneet lumivyöryn Ruotsin tuntureilla. Opiskelijoita oli kielletty menemästä tietylle luonnon rinteelle. Mäki kuitenkin houkutteli ja muutama laski sen alas. Parin tunnin kuluttua he saivat seurata kauempaa kahvipaikaltaan, kuinka valtava laattavyöry lähti liikkeelle. Ilmeet olivat vakavat. Seuraava kurssi tiesi asiasta, mutta jälleen kielletty houkutteli. Joku lähti kokeilemaan suksilla lähelle vyöryvaara-aluetta ja aivan suksen kärkien edestä alkoi lumivyöry. Hän ehti perääntyä viime hetkellä.

Ensi viikolla harjoittelemme arvioimaan lumivyöryn riskiä ja pelastamaan lumen alle jäänyttä. Varusteisiin kuuluu olennaisesti lapio ja sondi eli lumitutkain. Sondi on pitkä ohut keppi, jolla etsitään lumen alle hautautunutta kohdetta. Lisäksi meillä on piippaava hakulaite. Sen avulla paikallistetaan sellainen lumen alla oleva kohde, jolla myös on hakulaite. Hakulaitteen avulla etsinnästä järjestetään koe. Siis mielenkiintoinen viikko edessä!

Kuvia makkaranpaistoretkeltä

Tammikuun 16. 2009

Palaan vielä joululoman tunnelmiin kuvilla herkutellen. “Suomenhevonen” veti vesikelkalla polttopuut metsään. Metsässä oli mukava pyöriä lumessa ja paistaa makkaraa. Pahvilaatikko toimi istuimena.

Näkövammaisuuteen tutustumista

Tammikuun 16. 2009

Kävelin silmät sidottuna ympäri koulun pihaa kepin avulla. Yllättävää, kuinka hyvin pallopäisellä kepillä kopsuttelemalla saa tietoa ympäristöstä. Sisällä kuljimme näkevän parin ohjaamana. Sisätiloissa pysyin kärryllä missä mennään mm äänien, tuoksujen ja rappusten sijainnin avulla. Sen sijaan ulkona putosin äkkiä kartalta.

Vierustoveri sanoi, ettei enää pelkää mahdollista vanhuuden sokeutumista. Syntyi luottamus siihen, että ilman näköaistiakin voi selviytyä. Voileipien väsääminen “sokeana” oli sotkuista hommaa vaikka vieressä seisoi ohjaaja. Toiset pidättelivät nauruaan, kun kurssikaveri söi leipäänsä tietämättä päälle heitetystä paperin palasesta. Harmiton hauskanpito auttaa ylläpitämään vireyttä.

Pääsemme ensi syksynä käyttämään oikeasti ohjaamistaitojamme näkövammaisten kanssa. Järjestämme viikon vaelluksen Friluftsfrämjandetin kautta eri puolilta Ruotsia ja myös Suomesta tuleville näkövammaisille. Jotkut haluavat ehkä tehdä vain päiväretkiä. Kuulimme, että edellinen kurssi oli ollut aika peloissaan vaelluksen alussa. Kuinka selviytyä maastossa tuntemattoman näkövammaisen kanssa? Käytännön ohjeiden ja omakohtaisten kokeilujen lisäksi seuraava neuvo kuulosti hyvältä: Ensisijaisesti olemme ihmisiä.

Moottorikelkkailua

Tammikuun 13. 2009

Täällä moottorikelkkailu on osa arkielämää. Kouluttajamme kertoi, että hänellä on yksi auto, mutta kolme moottorikelkkaa! Hän on ajanut kelkalla seitsenvuotiaasta asti monen muun tavoin.

Muutamia vertailuja Suomi - Ruotsi -maaotteluun: moottorikelkkoja on Ruotsissa noin kaksinkertainen määrä Suomeen verrattuna.  Suomessa ajo-oikeuteen riittää pelkkä 15 vuoden ikä, Ruotsissa 16 ikävuoden lisäksi vaaditaan moottorikelkkakortti. Myös vanha ruotsalainen ajokortti käy. Ulkomaalaisella on oikeus kelkkailla, mikäli hänellä on siihen oikeus kotimaassaan.

Norjassa kelkkailulle on todella tiukat säännöt, joten he tulevat mielellään “rälläämään” Ruotsin tai Suomen puolelle. Kilpisjärven pääsiäinen on tästä villi esimerkki.

Minulla on siis oikeus kelkkailla Ruotsissa, mutta aion toki osallistua teoriakokeeseen. Minulle se on myös kielikoe :) Niin… ja kun rahaa on lompakossa niukasti, niin onpahan ainakin moottorikelkkakortti täytteenä. Siis jos…

Ensimmäisen kerran ymmärsin nyt kaikessa kelkkaopetuksessa esiintulevan asian: variaattorin toimintaperiaatteen. Sain myös vahvistuksen käsitykselleni, että variaattorin hihnan vaihto on hankalaa hommaa.

Tänään ajoimme koko päivän moottorikelkoilla. Kokeilimme erilaisia kelkkoja kelkkareitillä ja jäällä niin, että pörinä kävi ja katku on nenässä vieläkin. Ajaminen on hauskaa, mutta huviajelussa on monta asiaa, joista en pidä kuten ympäristö- ja meluhaitat. Moottorikelkka on toki välttämätön työväline tietyissä ammateissa kuten poromiehillä.

Näimme kaksi ukkometsoa mäntyjen latvoissa. Metsäkanalinnut ovat täälläkin vähentyneet, joten olimme erityisen iloisia bongauksestamme. Moottorikelkalla pääsee näkemään eläimiä lähempää kuin vaikkapa hiihtäen. Kilpisjärvellä olen ihaillut kelkan selästä pälvellä tepastelevia ns. juhlapukuisia riekkoja hämmästyttävän läheltä. Se oli mieleenpainuva näky.