Arkistot kuukaudelle Tammikuu, 2009

Suksien historiaa

Tammikuun 11. 2009

Suksiemme esi-isillä, lylyllä ja kalhulla hiihdettiin oletettavasti rautakaudelta 1800-luvun loppupuolelle. Sukset olivat eripariset. Pidempää liukusuksea lylyä pidettiin vasemmassa jalassa ja oikeassa jalassa olevalla kalhulla potkittiin vauhtia. Potkusukseen kalhuun saatiin pitoa kiinnittämällä suksen pohjaan eläimen karvaa. Nahka kiinnitettiin pohjaan myötäkarvaan, jolloin suksi piti potkaistaessa ja luisti hyvin liu’utettaessa. Lylyyn luistoa saatiin rasvaamalla suksen pohja jollain eläinrasvalla. Lapsuudessani puusuksia koetettiin saada luistavammiksi kynttilän avulla. Sitten tulivat muovi- ja lasikuitusukset, parafiinit, purkkivoiteet ja liisterit.

Karvapohjainen suksi oli erityisen hyvä mäkiä noustaessa. Tänäkin päivänä menetelmä on käytössä ns. telemark-suksissa. Tellusuksien pohjaan kiinnitetään ns. nousukarvat ylämäessä. Laskun ajaksi ne nykäistään pois.

Eriparisilla suksilla hiihtäminen rasitti jalkoja epätasaisesti. Sen sijaan voin vain kuvitella, kuinka se kehitti tasapainoa, keskivartalon hallintaa ja hiihtäjän jäntevyyttä.

Pyyntimatkoilla käytettiin useimmiten vain yhtä sauvaa, jonka toisessa päässä oli keihään kärki. Yhdellä sauvalla työnnettiin vain lylyn puolelta. Kahdella sauvalla hiihtäminen yleistyi vasta 1800-luvun lopulla hiihtokilpailujen toimiessa esimerkkinä. Tässäpä lohtua sinulle, jolta toinen sauva katkeaa kesken reissun…

Suksen side, mäystin oli nahasta valmistettu remmi. Suksen keskikohta päällystettiin nahalla, jolloin kenkä pysyi paremmin paikoillaan. Sen aikaisissa siteissä lienee ollut omat ongelmansa, mutta seuraavalta vaikeudelta vältyttiin. Hiihdin Kilpisjärvellä purevassa pakkasessa ja tuulessa ryhmä perässäni. Tultuamme päivätuvalle huomasin siteiden jäätyneen kiinni. Eihän siinä muu auttanut kuin kävellä sukset jalassa tupaan ja odotella siteiden sulamista. Taisinpa päästä tempauksellani valokuvaankin.

Hiihtoa ja suksien huoltoa

Tammikuun 10. 2009

Ihana hiihtää! Mikä hiihtoilma: lämpötila nollan vaiheilla, lumi pakkasen puolella, latu unelmakunnossa. Poutasää, valoisa päivä, hyvä hengittää. Suksien voitelu onnistui hyvin. Hiihdin perinteistä hyvällä halulla 20 km. On hienoa saada olla ulkona valoisaan aikaan päivästä, mutta ehkä vielä jännittävämpää on hiihtää kuun valossa.

Yhtenä iltana laitoin jalkaani nahkasaappaat ja eräsukset. Siis leveät ja pitkät sukset kannan taakse ulottuvalla metallisella eräsiteellä. Suksissani on vanhat pitoteipit ja halusin testata, vieläkö ne pelittävät. Sauvoissa on leveät sommat, jolloin ne toimivat pehmeässä lumessa. Hiihdin koskemattomassa metsässä ja hakkuuaukoilla etsien sopivia reittejä kömpelöille suksille. Lähes täysi kuu valaisi riittävästi, otsalamppua käytin vain tiheässä metsässä. Jotakin seikkailun virettä ja vapauden tunnetta siinä oli ilmassa! Olemista tässä hetkessä.

Menomatka umpihankihiihtoa ja takaisin pääsinkin sitten valmista latua! Välillä ajattelen, että latuhiihtäjä on latujen vanki. Tavallisilla latusuksilla ja -sauvoilla ei tosin ole asiaa pehmeän lumen aikaan umpihankeen.

Joululomalla laitoimme seitsemän vuotiaan kummityttöni kanssa pieniä suksia kuntoon. Hän halusi osallistua suksien pohjustamiseen parafiinilla. Hiihtäessä hän huomasi selvän eron luistossa, vauhtia oli jo liikaakin. Hän totesi: “Taisi tulla vähän liikaa sitä piparminttua … vai olikos se nyt pepsodenttiä.”

Otin itseäni niskasta kiinni ja painelin koulun voitelutilaan pohjustaakseni lopultakin omat sukseni. Suksien huoltaminen on oma tieteen- ja taiteenlajinsa. Olen onneksi saanut kuulla voiteluasiantuntijan neuvoja, kuinka tavallinen hiihtäjä selviytyy hommasta. Laitoin vanhan silitysraudan kuumenemaan (ei liian kuumaksi) ja sulatin parafiinia suksen pohjaan luistoalueelle. Siklasin huolellisesti eli poistin ylimääräisen parafiinin. Harjasin suksen pohjan. Sitten silitysraudan töpseli tipahti lattialle ja hajosi. Koetin koota palaset yhteen ja laitoin pelokkaana pistokkeen pistorasiaan. Kuului kummallista surinaa ja totesin, että henkeni on arvokas. Kiikutin silitysraudan huollettavaksi. No, ainakin toinen suksi on luistava…

Suhtaudun hiihtokilometrien laskemiseen kaksijakoisesti. On mielenkiintoista seurata kilometrien karttumista ja seuranta voi innostaa hiihtämään lisää. Toisaalta hiihtokilometrien vertaaminen toisten kanssa on tyhmää. Helposti tulee tunne, että kilometrejä on liian vähän. Eräsuksilla umpihangessa on hauska ja raskas hiihtää, mutta siitä kertyy huonosti kilometrejä. Olen kuitenkin päättänyt laskea kilometrit tänä talvena ja olla ylpeä niistä. Tällä hetkellä kasassa on n. 150 km.

Mietin tänään ladulla, että mitä ajattelen toisista hiihtäjistä. Niistä, jotka menevät heittämällä ohi ja niistä harvoista, jotka hiihtävät hitaammin kuin minä. Ainakin pääkaupunkiseudun ruuhkaisilla laduilla tunteet leimahtelevat toisinaan. Täällä ohitustilanteissa huikataan tervehdys toiselle hiihtäjälle. Olen päätynyt pohdinnassani seuraavaan. Jokaisen hiihtäjän hiihto on yhtä arvokas riippumatta vauhdista tai hiihdettävästä määrästä. Hitaasti hiihtävää voin katsella arvostavin silmin kunnioittaen hänen lähtemistään ladulle. Pikakiitäjää voin katsella ihaillen hänen voimaansa, tekniikkaansa ja vehkeitään.

Kevätlukukausi polkaistiin käyntiin

Tammikuun 8. 2009

Meillä on kolme lukukautta: syys-, kevät- ja kesälukukausi. Kesän lämmössä mm kiipeillään ja perhokalastetaan. Nyt on oikea hetki nauttia lumesta. Lähiaikoina suoritetaan moottorikelkkakortti, testataan varusteita pakkasessa, opiskellaan lumivyöryyn liittyviä asioita, lasketaan tellua eli telemarkia ja rakennellaan erilaisia lumimajoitteita. Oma lapio on pakollinen varuste!

Sydäntalvella täällä saattaa olla varsin kireää pakkasta. Silloin retkeily ja yöpyminen maastossa on haasteellista. Kokemuksesta tiedän, että lumen sisällä on hyvä nukkua, kuin riekko kiepissään. Yösijan “rakentaminen” lumesta on riekolle helppoa. Se vain sukeltaa lennosta lumen sisään. Ruoanvalmistus kylmissä olosuhteissa tuo omat vaikeutensa. Pakkanen asettaa korkeat vaatimukset retkikeittimelle. Juomaveden sulattaminen lumesta on aikaa vievää. Kaikki mahdollinen jäätyy.

Tällä viikolla opiskelemme meteorologiaa. Minulta jäi luentojen parhaat palat väliin, kun Suomesta paluu viivästyi flunssaa parannellessa. Onneksi olen hankkinut aikoinaan hyviä sääkirjoja, joiden avulla nyt selvittelen itselleni sääilmiöitä. Aihe on kiinnostava ja tärkeä retkeilyssä.

Pikkuretkiä

Tammikuun 3. 2009

Ehkä hauskimpia hetkiä

on tehdä pikkuruisia retkiä

seurassa kummitytön.

Evääksi makkaraa, suklaata sekä lämmintä kaakaota. Kuivaa puuta ja tulitikut mukaan - ja ei kun matkaan! Suksilla tai vanhalla aitasta löytyneellä vesikelkalla taivallettiin lähelle, mutta riittävän kauas. Mummola ei näkynyt vankan kuusikon sisältä. Vain jäniksen jäljet kertoivat omaa tarinaansa. Tuli räiskyi nuotiossa ja makkara maistui yhtä hyvältä vielä neljännelläkin retkellä! Jännitystä lisättiin tekemällä yksi retki pimeässä. Otsalamppu ja nuotion loiste loivat salaperäisen tunnelman, mutta tulen hiipuessa mieleen tuli äkkiä kotiinlähtö.