Arkistot kuukaudelle Helmikuu, 2009

Shoppailun iloa

Helmikuun 26. 2009

Kilpisjärven hotellilla on elvytetty muutamana keväänä vanhaa karnevaaliperinnettä. Kerran viikossa pukeudutaan hassusti ja paras asu tarinoineen palkitaan. Moni valmistelee huolella asukokonaisuuden etukäteen. Innokkaimmat väsäävät porukalla mielikuvituksellisia vaatteita ja suunnittelevat jopa esiintymisvuoronsa.

Olen kantanut korteni kekoon lähinnä velvollisuudentunnosta, mutta nyt tunnen aitoa innostusta. Käväisin katsastamassa ruotsalaisen käpykylän ainoan kirpputorin, joskos jotakin repäisevää löytyisi. Ja löytyihän sitä. Ainakin mummot, henkilökunta ja minä saimme päiväämme paljon valonsäteitä. Voi sitä ihastunutta kaakatusta! Onko naisena oleminen näin ihanaa? Kuusikymmentäluvun tyylinen kirkkaan vaalean vihreä mekko hopeasäikeillä on täysosuma. Valkoiset helmet ja kengät löytyivät samalla. Nyt etsiskelen vaaleaa naisellista käsilaukkua. Hauskinta karnevaaleissa on näyttänyt olevan niillä, jotka ovat satsanneet etukäteen asiaan. Latausta tarvitaan tunnelman luomiseen.

Katse tulevaisuuteen: huhtikuu Kilpisjärvellä

Helmikuun 25. 2009

Huhtikuussa saan toimia oppaana hiihtoretkillä tuntureihin Kilpisjärvellä. Suomi-neidon Käsivarren alue on Suomen ainoaa suurtunturialuetta. Pilke silmäkulmassa puhutaan ns. Kilpisjärvi -taudista, joka “pakottaa” retkeilemään alueella vuodesta toiseen. Minua Kilpisjärvi kutsuu nyt kuudetta kautta. Jo varhemmin tartunnan saaneet ovat kulkeneet alueella kymmeniä vuosia.

Haltin valloittanut Kaarina Kari sanoi jo 1930-luvulla: “Nähdä tunturit ja elää!” Edelleenkin pätee lausahdus: “Ken kerran on saanut kokea kevättalven tunturit, tahtoo palata sinne aina uudestaan.”

Tuntureissa sää voi vaihtua nopeasti ääripäästä toiseen. Aurinko räköttää, hanki kantaa pienissä vaatteissa hiihtäjää ja katselet valkoisia tuntureita kymmenien kilometrien päähän. Hetken kuluttua nousee sellainen sumu, ettet näe suksenkärkiä tai puhaltaa helvetillinen lumimyrsky. Elämä on tässä ja nyt.

Ylitsepursuava auringonvalo herättää voimakkaan elämänhalun, niin eläimissä kuin ihmisissäkin. Tunnet eläväsi. Akut latautuvat.

Kilpisjärvi on säilynyt pienenä aitona paikkana ehkä siksi, kun siellä ei ole laskettelurinnettä ja kulkuyhteydet ovat melko työläitä. “Tyristi” liikkuu tunturissa omin voimin tai moottorikelkalla. Hiihtoretkiä tehdään kolmen valtakunnan alueelle: Suomen, Ruotsin ja Norjan tuntureille.

Katse tulevaisuuteen: maaliskuu Pallaksella

Helmikuun 24. 2009

Kuinka mielenkiintoisia aikoja onkaan tulossa! Saan olla Suomen Lapissa maalis- ja huhtikuun. Kevättalvi tunturissa on parasta mitä tiedän.

Maaliskuussa harjoittelen työntekoa Pallastunturin luontokeskuksella. Kuvauksellisen kauniit Pallastunturit on valittu yhdeksi Suomen kansallismaisemista. Pallaksella on pitkät perinteet tunturiretkeilyssä. Ensimmäiset tunturihiihtokurssit järjestettiin jo 1930-luvun puolivälissä tomerien naisten toimesta. Olen katsellut hymyssä suin vanhaa filmiä tunturihiihtokurssilta. Innostus on tarttuvaa!

Tänä päivänä Pallasta pidetään pienenä ja persoonallisena laskettelukeskuksena tuntureiden keskellä. Siellä on loistavat mahdollisuudet laskettelun lisäksi harrastaa telemarkia sekä hiihtää laduilla tai tuntureissa.

Metsähallituksen hallinnoimat kansallispuistot ja luontokeskukset ovat aarreaittoja retkeilijöille. Tuntuu hienolta, että monia palveluita tarjotaan maksutta kuten autiotuvissa yöpymistä ja upeasti toteutettuja näyttelyitä. Pallas-Yllästunturin kansallispuiston pohjoispäässä on suosittu 55 km:n mittainen Hetta - Pallas -reitti. Oikein polttelee päästä taivaltamaan se jossakin vaiheessa. On niin monta “mansikkapaikkaa” kokematta.

Pallakselle halutaan ja ei haluta lisää retkeilijöitä. Kansallispuiston alueella sijaitsevan hotellin laajentamissuunnitelmista väännetään kättä eduskuntaa myöten.

Vieroitusoireita sisäilystä

Helmikuun 23. 2009

Yhtäkkinen ulkoilun vastakohta, sisäily alkoi eilen illalla tökkiä niin pahasti, että yöksi oli lähdettävä ulos nukkumaan. Kaivoin jo viikko sitten lumikasaan nukkumapaikan, mutta silloin halusin nukkua omassa vuoteessa. Nyt lämpötilan lauhduttua vain muutamaan pakkasasteeseen ilma tuntuu ihoa hyväilevän lempeältä. On hyvä hengittää. Ja oiva tilaisuus nukkua raittiissa ilmassa!

Mietin lämpimässä makuupussissani mielikuvia lumikasaan kaivamastani onkalosta. On kuin nukkuisi Lumikuningattaren kohdussa. Turvassa, toukkana untuvakotelossa.

Tästä kohdusta kuitenkin pissahätä pakotti yöllä ulos. Oli työlästä pukeutua ahtaassa luolassa ja pitkitin ulos lähtöä viimeiseen asti. Tänään laajensin sisätilaa, tasoitin seiniä ja sytytin kolme tuikkua, jotta seinistä tulisi jäisiä. Siis talonrakennus hommissa…

Hengen vetämistä

Helmikuun 20. 2009

Kaivattua lepoa! Olen nyt palautunut viikon ajan koitoksistamme, mutta huomaan tarvitsevani toisenkin viikon. Onneksi se on mahdollista ns. projektiviikoilla, jolloin työskennellään itsenäisesti. Pitkät yöunet, päiväunien ja pienen tekemisen vuorottelua, ruoan kuivaamista tulevia retkiä varten sekä lyhyitä hiihtoretkiä. Valmistautumista parin kuukauden rupeamaan Suomen Lapissa.

Nyt on aikaa hoitaa itseäni. Paljastaessani villiintyneen hiuspehkoni kampaajalle hän tuumasi, että leikataan täältä “pusikosta” nainen esiin! Kulmakarvojen kaunistamisen jälkeen peilistä katsoi tosiaan naisellisempi versio. Ihanaa, että pimein vuodenaika on taittunut ja elävöittävää valoa tulvii päivä päivältä enemmän.

Kuvia retkiltä

Helmikuun 18. 2009

Kuva: Joel Jemander

Kuva: Joel Jemander

Kuva: Joel Jemander

Kuva: Magnus Brogren

Kuva: Magnus Brogren

Lumoavassa lumiluolassa

Helmikuun 15. 2009

Lähtöaamuna pakkanen paukutteli -26 asteessa. Hiihdin tunturiin väsymystä potien ja aloitin parini kanssa lumiluolan kaivamisen.

Lapiot heilumaan ja toimeksi. Perinteisen lumiluolan kovertaminen jäisessä lumessa osoittautui liian työlääksi ja niinpä vaihdoimme hieman suunnitelmaa. Kaivoimme kinoksen yläosaan pari metriä syvän käytävän. Näin saimme hyvän työasennon ja ylimääräinen lumi sai valua rinnettä pitkin alas. Sitten koversimme kummallekin puolelle nukkumapaikat. Kovasta lumesta sahattiin laattoja, joilla katto peitettiin tiiviisti.

Tässä vaiheessa tunsin itseni lopen uupuneeksi ja sanoin: “Nyt tämä on minulle liikaa. Kerään voimia ensi yön mökin lämmössä.” Siinä missä mökki on varustettu kaikilla mukavuuksilla, ulkoilma haastaa talvisen yöpyjän kaikilla hankaluuksilla.

Samana iltana takkatulen loimussa olin autuaan tietämätön tunturissa riehuneesta myrskystä. Kurssikaverini kertoivat, että tuuli ehti viedä mennessään muutaman makuualustan. Yhteiseksi kokoontumispaikaksi suunniteltu teltta saatiin onneksi pelastettua täpärästi. Lunta tuprusi lumiluolan oviaukosta sisään kuin lumilingosta. Aamulla luolasta oli vaikea päästä ulos, koska lunta riitti oviaukon edessä metritolkulla.

Puutteet turvallisuudessa paljastuvat tällaisessa tilanteessa. Luolan merkitseminen vaikkapa suksilla helpottaa auttajia. Luolan sisälle varatun lapion avulla ulos pääsee omin avuin. Kuinka tärkeää onkaan tiedostaa riskit ja varautua niihin!

Nukuttuani pari yötä mökissä hiihdin viimeiseksi yöksi lumiluolaan. Hiljainen holvattu lumiluola kynttilän valossa oli kaunis. Kuin temppeli. On mielenkiintoista, kuinka luolan sisällä tuntuu “lämpimältä” muutamassa pakkasasteessa.

Täyden kuun nousun seuraaminen tunturien takaa kosketti sielua. Kuutamohiihto on monen mielestä yksi hienoimpia luontokokemuksia.

Nostan hattua kurssikavereilleni, jotka asuivat urheasti kolme vuorokautta ulkona. Varusteet kostuvat vähitellen. Kylmyys hiipii ennen pitkää iholle.

Ruotsin ja Norjan poliisin sekä vapaaehtoisten tunturipelastajien yhteisessä harjoituksessa pääosaa esittivät koirat. Meidän tehtävänä oli piiloutua lumen sisään, josta koulutetut koirat etsivät meitä. Apua odottaessa on pelottavan hiljaista. Lumi eristää kaikki äänet. On helpottava tunne kuulla koiran haukuntaa korvan juuressa. Yksi koira raastoi innoissaan hatun päästäni!

Paikasta toiseen siirryttiin moottorikelkoilla ja onnekkaimmat pääsivät helikopterilennolle. Heidän naamansa näytti kutakuinkin Hangon keksiltä!

Kuvia pelastusharjoituksista

Helmikuun 13. 2009

Lumiluolaa kaivamaan

Helmikuun 8. 2009

Olisin mielelläni levännyt toisenkin päivän ennen uusia koitoksia! Palautumiselle on niukanlaisesti aikaa.

Hiihdämme huomenna tunturiin Grönfjälliin kaivamaan lumiluolaa. Se toimii kotina kolme vuorokautta. Pääsemme mukaan tunturipelastusharjoitukseen, jossa saamme seurata ammattipelastajien ja pelastuskoiran yhteistyötä. Odotan hiihtoretkeä tunturissa ja ennen kaikkea makoisia unia lumiluolassa!

Tellu loppui - vai loppuuko?

Helmikuun 7. 2009

Seitsemän päivän tiivis telemark-kurssi päättyi todistusten jakoon. Olin valmis tarttumaan komeaan paperiin ja halaamaan kouluttajaa. Hän veti kuitenkin todistukseni takaisin itselleen ja sanoi, että tästä tarvitsee hieman keskustella. Minun on saatava lisävarmuutta jyrkissä rinteissä ennen, kuin hän on valmis luovuttamaan todistuksen. Tellu sujuu loivassa mäessä, mutta jyrkät rinteet lasken alas turvallisesti omalla tyylilläni ja omaan tahtiin. Pelko on oppimisen suurin este.

Todistus on tarpeen, jos haluaa hiihdonopettajaksi laskettelukeskukseen. En ole asiasta kiinnostunut, mutta pettymyksen kyyneleet kastelivat silti poskeni. Toisaalta - nyt minulla on porkkana, valmiiksi kirjoitettu todistus, odottamassa ja kannustamassa treenaamaan telemarkia.

Tulee mieleen tarina miehestä, jonka epäonnea toiset voivottelevat. Mies itse toteaa, ettei sitä koskaan tiedä, mikä on onnea ja mikä epäonnea. Asiat osoittautuivat myöhemmin menneen hyvään suuntaan. En muista tarinaa tarkemmin, mutta tunnelman tunnistan.