Arkistot kuukaudelle Maaliskuu, 2009

Temppelikurun retkellä

Maaliskuun 31. 2009

Vedin tämän päivän opastetun hiihtoretken Kujun kanssa Ruotsin puolelle Temppelikuruun. Korkeassa kallioseinämien ympäröimässä kurussa näkyi korpin risupesiä pahdoilla eli kalliohyllyillä. Yksi kiiltävänmusta korppi tarkkaili yläviistosta meidän eväiden syöntiä ja äännähteli välillä kauniin helähtävästi. Lähtiessämme pois se korahteli minulle tutumpaan tapaan, karheasti.

Temppelikurusta matka jatkuu jyrkkää nousua, mikä taittuu helpoimmin kiinnittämällä sukset reppuun ja kävelemällä sauvojen kanssa ylös.

Hiihdettyämme jonkin matkaa näimme kaksi riekkoa. Ne olivat syömässä tunturikoivun silmuja ja pyrähtivät lentoon läheltä meitä. Riekkoja on tällä hetkellä vähän, joten sekin oli hieno havainto.

Siis kiiltävänmustia korppeja ja lumivalkoisia riekkoja samalla retkellä. Kuju intoutui vielä laulamaan L. Onervan sanoittaman Credon (mikään ei mene hukkaan…) kallioiden luomassa akustiikassa. Tätä voi nyt jäädä sulattelemaan.

Uudet tunturit

Maaliskuun 28. 2009

Jätin Pallaksen haikein mielin: siivosin majapaikkani ylihyvin, katselin paikkoja vielä kerran ja tajusin tekeväni pienimuotoista surutyötä. Minun on luovuttava Pallaksesta tällä erää, käännettävä sivua kirjassa. Kaikki kuitenkin jää minuun. Automatkalla Kilpisjärvelle sain sivun kääntymään Kaaresuvannon paikkeilla nähdessäni uudet tunturit.

Yksi Lapin ystävä kertoi, että ensimmäistä kertaa Kilpisjärvellä käydessään hänelle tuli tunne, että häntä on petetty. Hän oli luullut käyneensä Lapissa jo aiemmin, mutta nyt hän koki jotakin sellaista, mitä muualla ei ole. Kilpisjärven luonto on ainutlaatuista: karua tunturimaisemaa, joka ihastuttaa tai kauhistuttaa kävijää. Tunturit ovat paljastavan alastomia, ihminen joutuu kohtaamaan itsensä ja kokemaan pienuutensa. Nopeasti vaihtuva sää voi pitää kulkijan kuristusotteessaan myrskyn runnellessa tai helliä ennen kokemattomalla autuudella.

Haimme tänään esimakua maastosta kolmen oppaan ja kahden lääkärin voimin Ruotsin puolella Tuipalissa. Kaikki meni hyvin ja olo tuntui turvalliselta. Huomenna voimme siis aloittaa hyvillä mielin hiihtoretkien vetämisen hotellin asiakkaille. Kilpisjärven jään yli pyyhkäisimme moottorikelkan perässä ja sitten läksimme nousemaan tunturiin. Koivikossa näkyi joitakin riekon jälkiä, mutta itse lintua en ole vielä päässyt tänä talvena näkemään. Riekkoja on vähän. Aurinko paistoi kirkkaasti ja aurinkovoiteesta huolimatta naama hehkui retken jälkeen. Tyynessä kohdassa saattoi hiihtää t-paidassa, mutta tuulen puolella takin huppu oli kiristettävä tiukasti kiinni.

Koivikossa pintalumi oli pehmeää, alta löytyi kuitenkin kantava hanki. Paljakalla eli avotunturissa voi hiihdellä missä vain. Hanki kantaa; välillä pinnalla oli ohut lumikerros, välillä tuuli oli hakannut pinnan aaltoilevan kovaksi ja paikoitellen tuuli oli vienyt kaiken lumen mennessään. Talvella lumettomia paikkoja kutsutaan osuvasti tuulen pieksemiksi. Ohitimme muutaman sellaisen töyrään, johon olisi voinut kaivaa lumiluolan. Vain yksi asia yritti nostaa verenpainetta: moottorikelkoilla rällääjät.

Kaameaa kalibrointia ja tuntureiden lumoa Pallaksella

Maaliskuun 26. 2009

Tykkylumen peittämä opastekyltti ja reittimerkki.

Laukukeron luonnonluminen laskettelurinne.

Lumikenkäretkellä Taivaskerolle eli Himmelriikille.

Kuvat: Petri Kuusela

Kolme viikkoa vilahti hetkessä Pallaksen luontokeskuksella harjoittelijana, ainoastaan kalibroidessa aika tuntui pysähtyvän. Vaati kovaa henkistä ponnistelua istua kävijälaskurin vieressä lomake kourassa pitämässä tukkimiehen kirjanpitoa kävijöiden liikkeistä. Saman verran minkä olen kasvanut ihmisläheisyydessä olen tainnut menettää byrokraatikkona. Kaikki ei mahdu yhteen naiseen. Vaikka mistä asiasta pidetään tilastoa, mikä hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa.

Eilen hiihdin majapaikkaani “oikoreittiä” tunturin yli. Pallaskeron takana lumi oli pakkautunut kovaksi, rinne oli jyrkkä ja kivikkoakin riitti. Teräskanttisten tunturisuksien avulla pääsin ehjänä alas. Laskeutuessani metsikköön lumi muuttui koko ajan; jossakin kohtaa oli mahtava kurvailla pehmeässä lumessa kunnes lösähdin upottavaan lumeen. Loppumatkan hiihdin Pallasjärven jäällä, jossa lumi kantoi hyvin. Kotimatka kesti tupla-ajan tavalliseen reittiin verrattuna, pari tuntia. Sudennälkäisenä olin onnellinenä siitä, että jääkaapista löytyi tällä kertaa valmista ruokaa.

Autottomana täällä on hankala päästä asioille. Olen päässyt käymään kahdesti kaupassa kolmen viikon aikana. Kaurapuurosta on tullut herkkua aamuin illoin; onneksi pidän puurosta kuin hullu ja olin kaukaa viisas ottaessani Ruotsista mukaan itsekuivattuja kasviksia ja lihaa.

Marianpäivien aurinkoa

Maaliskuun 25. 2009

Kuvat: Petri Kuusela

Perinteikkäät Marianpäivän juhlat ovat kevättalven odotettu tapahtuma Enontekiön Hetassa. Marianpäivien vietto on aloitettu jo 1500 -luvulla. Kevättalven hankikeleillä kulkeminen oli helppoa ja vuosisatojen ajan seutukunnan saamelaiset kerääntyivät Marianpäivien aikaan kirkolle toimittamaan kaikki kirkolliset toimitukset yhtä aikaa; kastamaan lapset, käymään ripillä ja vihillä sekä hautaamaan vainajat. Väen kokoontuessa kirkonkylälle olivat paikalla myös kauppiaat. Talvimarkkinoiden ohella alettiin myöhemmin järjestää myös kilpailuja, konsertteja, näyttelyitä ja perinteiset tanssit hotellilla.

Ensimmäistä kertaa Marianpäiviin tutustujana silmiini tarttuivat värikkäät saamelaisasut kaiken ikäisillä, erityisesti kuolasin naisten itseompelemien päähineiden perään. Dokumentti maailmalla suosiota niittäneestä saamelaismuusikosta Wimmestä soljui sielun läpi. Hän tiedosti lapsuuden kokemusten, Lapin maisemien ja oman luontosuhteen hoitamisen merkityksen olemassaololleen.

Saamelaismusiikin konsertissa Niko Valkeapään olemus sekä keskittyminen joikuihin ja lauluihin tekivät vaikutuksen. Porokisoissa porot juoksivat jäällä suksien päällä liukuvaa kilpailijaa vetäen. Sen verran tosissaan oltiin, että nokkapokkaakin syntyi. Toisessa perinteisessä kilpailussa heitettiin suopungilla eli poron kiinniottoon käytettävällä lassolla tarkkuutta.

Nuorisoa kiinnosti näitä ohjelmia enemmän toisten nuorten tapaaminen ja juhliminen. Saamelaisasujen kirjo ja kantajien ylpeys asuistaan nousi esille. Verkkaisesti ajoittuvat tapahtumat sijaitsivat aika kaukana toisistaan, mikä tuotti vaivannäköä autottomalle vierailijalle. Ymmärrän kyllä sellaisiakin puheita, että Marianpäiviin tarvittaisiin kipinää lisää, puhallusta hiipuvaan hiillokseen.

Saukon jälkiä

Maaliskuun 18. 2009

Oltiin vähän luontoretkellä… Pari rouvaa kävi ilmoittautumassa suunnittelemalleni retkelle kolmen kilometrin luontoladulle. Kuinka ollakaan hotellin porukka oli lähdössä samaan aikaan Pöllöjen polkemalle umpihankireitille. Esittelin rouville houkuttelevan vaihtoehdon, jolloin näkisimme luontoa ja eläinten jälkiä monipuolisemmin. Aikaa menisi enemmän, mutta sitähän täällä riittää. Päätimme toteuttaa retken osittain yhdessä hotellin porukan kanssa.

Niin siinä kävi, että matkaa tuli päivän mittaan yhteensä ainakin parikymmentä kilometriä ja aikaa meni koko päivä, mutta näimme ja koimme monenlaisisa hienoja asioita. Hotellilla oppaana oleva “pöllö” kertoi asiantuntevasti jääkauden repimistä murroksista ja polki hankalimmat nousut ja laskut  helpommiksi hiihtää.  Näimme runsaasti eläinten jälkiä kuten jäniksen, riekon, näädän, myyrän, ketun, oravan ja loppuhuipentumana elämäni ensimmäisen kerran SAUKON jälkiä! Saukko oli laskenut mäkeä hangessa ja jäljistä päätellen luisto oli ollut hyvä. Nyt katson uusin silmin näyttelyn täytettyä saukkoa, vedestä pitävää lutra lutraa.

Mikä työmatka!

Maaliskuun 17. 2009

Asun Pallasjärven rannalla noin kymmenen kilometrin päässä harjoittelupaikasta. Yksi päivän kohokohdista on lähes pelkästään alamäkeä oleva kotimatka suksilla! Vauhdin hurman lomassa luen päivän uutiset: mistä jänis on loikkinut, kuinka lumi on pysynyt puiden oksilla, luistaako suksi ja monta muuta luontohavaintoa. Yhtenä päivänä otin lisähaastetta kiertämällä Pöllöjen pehmeään lumeen polkeman ladun. Tällä todellisella luontoladulla näin alueita, joille en muutoin olisi mennyt. Kalliojyrkänteitä, mäkiä ylös ja alas, puuvanhuksia. Sukseni luisti parememmin kuin ladun tekijöillä aikoinaan ja löysin itseni muutaman kerran lumen sisältä. Väistäessäni silmän korkeudella ollutta kuusen oksaa ajauduin kuusen alle ja siellä räpiköidessäni oksilta tipahteli lumipalleroita suoraan naamaan. Nauratti! Seuraavana päivänä kerroin kokemuksistani Pöllöille ja olin samaa mieltä heidän kanssaan siitä, että reitti voi olla turhan haastava asiakkaille. Aamuisin matkalla töihin hyppään mieluusti työkaverin autokyytiin.

Hiihtoretkellä tunturissa

Maaliskuun 15. 2009

Olen saanut tutustua perinteikkäiden oppaiden, Pallaksen Pöllöjen toimintaan. Viikon “tunturipöllö” järjestää hiihtoretken maastoon ja “rinnepöllö” opastaa mäenlaskussa. Rinteissä lasketaan pelkästään luonnon lumella, sillä lumen tykitysjärjestelmää täällä ei ole. Tuntureilla sitkeisiin, kovia kokeneisiin puihin tarttuu luonnostaan ns. tykkylunta, joka muovaa mielikuvituksellisia taideteoksia. Kosteuden, lumen, jään ja tuulen yhteisvaikutuksesta puut peittyvät lumimassoilla. Ns. kynttiläkuuset selviytyvät täällä hyvin, koska lyhyissä oksissa on vähemmän tarttumapintaa.

Läksin tunturihiihtoretkelle “soitellen sotaan” -tyyliin niin, kuin olisin ollut ensimmäistä kertaa tunturissa. Ilman juomista, pieni voileipä rintataskussa. Ihan vetää noloksi, oli muka kiireinen lähtö… Nousimme Pallakselta tunturiin kohti Nammalakurua.  On vaikea kuvata sitä tunnetta, jonka valtaan jouduin hiihtäessämme kantavalla hangella valkoisten kerojen lomassa. Aurinko paistoi ja näkyvyyttä oli kymmeniä kilometrejä tutkitusti Euroopan puhtaimmassa ilmassa. Tuntureiden lempeät, pehmeän pyöreät muodot hyväilivät sielua. Elämänvoima oli vahvasti läsnä.

Laskimme keron kuvetta loivasti viistoon pitkän matkaa ja sitten toiseen suuntaan viistoon. Näin vauhti pysyi hallinnassa. Pysähdyimme Rihmakurun uutukaisella kodalla tauolle. Viihtyisään kotaan on rakennettu leveät penkit yöpyjiä varten. Tavallisesti moottorin äänistä vapaalla alueella kuului pärinä ja pörinä, sillä Metsähallituksen miehet olivat puutalkoissa. Moottorikelkoilla vedettiin koivuhalkoja tunturiin ja jalasten päällä kulkevalla klapikoneella valmisteltiin tuleville retkeilijöille mukavat olot. Kyllä kelpaa resuta tunturissa ja tulla kodan suojaan tulistelemaan.

Hiihdimme Nammalakurun kämpälle paistattelemaan päivää. Jano oli melkoinen ja join kiitollisena pöllöjen varaamaa mehua. Hyvä opas varaa ylimääräistä juotavaa ja syötävää retkelle mukaan, jos mukaan sattuu joku tohelo ilman eväitä. Takaisin hiihdimme latua pitkin tuntureiden takaa ja sepä vasta tuntui pitkältä matkalta, vaikka latu oli hyvässä kunnossa. Seitsemän tunnin retken jälkeen tunsin saaneeni hyödyllisen muistutuksen siitä, kuinka tunturiin on varauduttava. Tulevilla retkillä pakkaan reppuun juotavaa, syötävää, lisävaatetta, kartan, kompassin, kännykän ja ensiaputarvikkeet.

Harjoittelijan roolissa

Maaliskuun 15. 2009

Harjoittelun sisällöstä on tullut aikamoista kissanhännän vetoa luontokeskuksen ja yhteistyökumppanin hotellin välille. On mukavaa, että harjoittelupanosta arvostetaan, mutta tukalaa tuntea olevansa kiistakapula. Viisaat sanovat, että keho ottaa kantaakseen asioita, joita ei pysty muuten käsittelemään. Niin tai näin; päätin olla välittämättä erimielisyydestä, mutta keho järjesti aikalisän makuuttamalla pari päivää oksennustaudissa.

Olen päässyt Pallakseen tutustumisessa hyvään alkuun. Lähitunturit, kerot alkavat löytää nimensä. Kero tarkoittaa pyöreämuotoista tunturin lakea. Luontokeskuksen upea näyttely on avautunut minulle ja tutkin haltioissani aineistoa tunturiluonnosta ja alueen historiasta. Olen valmistellut opastetun kierroksen talvisesta luonnosta kertovalle luontoladulle. Aloitin lumiluolan kaivamisen kinokseen. Vierailijat voivat tutustua näyttelyn riekon kiepin lisäksi siihen, kuinka ihminen voi hyödyntää lunta vastaavanlaisella tavalla yöpymisessä.

Ihana Pallas

Maaliskuun 7. 2009

Pallaksen henki huokuu ensivierailijalle. Pehmeän pyöreät valkoiset tunturit, upeasti hoidetut ladut, kynttiläkuuset, huurteiset puut, hotellin perinteikäs tunnelmallisuus, luontokeskuksen raikkaus. Olen ottamassa paikkaa jotenkin haltuun. Hiihdän maastossa, luen asiatietoa, tutustun näyttelyyn ja työntekijöihin sekä Pallaksen perinteisiin. On niin paljon kaikkea mielenkiintoista sekä luontokeskuksen että hotellin puolella. Kaikkeen tekisi mieli mukaan, mutta valintaa on tehtävä. Huikaiseva paikka työharjoitteluun opiskelijalle.