Arkistot kuukaudelle Huhtikuu, 2009

Täysin tyyntä

Huhtikuun 11. 2009

Tuntureilla sää vaihtelee ääripäästä toiseen. Nousimme Korkea Jehkatsille vajaan kilometrin korkeuteen loivasti mutkitellen täysin tyynessä säässä. Viisaus siitä kuinka “tuntureilla aina tuulee” heitti häränpyllyä.

Tähän asti suksien voitelusta on voinut sanoa: “tämän lähemmäksi sinistä purkkia maailma ei voi päästä”. Voitelu on ollut helppoa hommaa. Nyt lämpötila on noussut plussan puolelle, joten uusia kujeita on keksittävä. Pienellä kauhulla odotan liisterileikin alkamista. Liisteriä tulee löytymään suksien pohjien lisäksi hanskoista, hiihtotakista ja ties mistä kevään mittaan.

Ei mainoksia

Huhtikuun 8. 2009

Tähän ilmaisblogiin ponnahtelee näköjään erinäisiä mainoksia, joiden kanssa minulla ei ole mitään tekemistä. Minä mainostan ainoastaan tuntureiden lumoa ja hehkuttelen luontokokemuksilla elämänilon lisääjänä.

Tuuli tuiversi tänään kylmästi niin kuin Neljän tuulen tiellä kai kuuluukin. Hiihdimme Ruotsin puolella yleensä suojaisassa Temppelikurussa ja kurkkasimme myös toiseen kuruun, jolle on annettu nimeksi Simonkuru entisen oppaan mukaan. Näissä maisemissa on usein ollut suloisen lämmintä ja tyyntä vaikka muualla viima olisi viilentänyt, mutta tänään tuuli tuntui leikittelevän joka suunnasta. Hetkeksi tuli tunne hölmöläisen hommasta, kun lähtee aamulla hotellilta hiihtämään ja etsii koko päivän tuulen suojaa taukopaikaksi löytääkseen sen vasta lähtöpaikastaan.

Ahman jälkiä

Huhtikuun 6. 2009

Tänään teimme hiihtoretken Ruotsin puolelle Tuipalille. Kilpisjärven jäällä pakkasta oli parikymmentä astetta, muttta ylempänä tunturissa vain muutamia asteita. Tuuli puhalsi kuitenkin ilman niin kylmäksi, että hiihdin lämpimimmällä varustuksella tähän mennessä: kaksi villakerrastoa hiihtoasun alla ja toppatakki päällimmäisenä.

Hiihdimme tunturilta alas johtavien ahman jälkien poikki. Askel oli kolmiomainen takaa ja vahvat kynnen jäljet näkyivät selvästi. Katselin Pallaksen luontokeskuksella täytettyä ahmaa; se ei ole mikään kookas eläin, mutta tassut ovat eläimen kokoon nähden todella suuret ja toimivat lumikenkinä. Ahmassa on petoeläimeksikin jotakin pelottavan julmaa. Se saattaa tappaa ahnaasti useita poroja tai hajottaa tokan, joten poromiehet vihaavat ahmaa. Valtio maksaa korvauksen ahman tappamista poroista korvamerkin mukaan omistajalle.

Ahmasta ei ole vaaraa ihmiselle ja sitä on vaikea päästä näkemään luonnossa. Eräs tuttu kertoi luulleensa mustan jätesäkin heittelehtivän tuulen mukana Kilpisjärven jäällä, mutta tarkemmin katsottuna siellä olikin juossut ahma. Olen vertaillut suurpetojemme liikkumistapaa Ranuan eläinpuistossa ja huomannut niissä suuria eroja. Ylivoimaisesti rumimmalla tavalla liikkuu ahma, jotenkin epäsäännöllisesti, kun taas ilves askeltaa kissamaisen kauniisti. Suden liikkuminen muistuttaa koiraa ja karhu tallustelee mielestäni arvonsa tuntien. Eräopaskoulutuksessa meille tehtiin pientä jekkua nisäkästentissä, kun ahmasta oli pelkästään naamakuva. Silloin se muistuttaa erehdyttävästi karhua.

Haastavia tilanteita

Huhtikuun 5. 2009

Täällä Kilpisjärvellä käy ehkä erilaista väkeä kuin vilkkaammissa hiihtokeskuksissa. Välillä ihmettelen ihmisen sitkeyttä ja kykyä sietää tarpeen tullen epämukavuutta valittamatta.

Tietyllä kelillä, lämpötilan ollessa nollan vaiheilla ja uutta lunta sataessa suksien voitelussa on helppo epäonnistua. Silloin hiihtäminen on uskomattoman rasittavaa. Lunta paakkuuntuu suksien pohjaan minkä ehtii, vaikka kuinka puhdistelisit pohjaa ja liuuttaisit suksea pitkin hangen pintaa. Kerran hiihdin retken tällä tyylillä kykenemättä antamaan periksi. Motivoin itseäni syömällä pähkinän aina pienen matkan päästä ja olin retken jälkeen aivan voimaton monta päivää.

Yleensä ihmiset tietävät millaisiin olosuhteisiin tulevat, jos lähtevät tänne Yliperälle, Käsivarren tuntureille. Poikkeuksiakin toki joskus on. Selvisin yhdestä valituksen mestarista vahingossa näppärästi. Keskustelin aamupalalla bändin poikien kanssa, kuinka täällä ihmiset ovat mukavia ja valittajat harvassa. Jos joku oikein valittaa kaikesta mahdollisesta ja varsinkin mahdottomasta, mieleeni tulee piilokamera. Selitin asiaa iloisesti kunnes huomasin takanani tähän mennessä kevään ainoan Valitustieteiden Maisterin. Sen jälkeen en kuullut valituksen sanaa…

Toki ymmärrän, että sisäinen pahaolo etsii purkautumisteitä ajasta ja paikasta riippumatta. Asiasta on annettava palautetta, jotta tarjoutuu mahdollisuus kehittymiseen.

Hiihtokilometrejä

Huhtikuun 5. 2009

Hesarin Viivissä ja Wagnerissa oli mainio sarjakuva. Hiihtäjä hehkuttaa hikipisaroita roiskuttaen: “Olen tänä talvena hiihtänyt jo 537 kilometriä!” Wagner kysyy: “Miksi?” Toisessa kuvassa henkilöt tuijottavat toisiaan. Sitten hiihtäjä ärjäisee: “Voin minä sinut hakatakin.”

Minä vuorostani olen tänä talvena hiihtänyt jo 677 kilometriä. Miksi? Jotta saisin punaiset posket ja eläväisen olon. Aluksi matkaa kertyi hitaasti; saatoin telkuta hiki päässä tunnin eräsuksilla pitkin maita ja mantuja raapustaen listaan päivän saldoksi kolme kilometriä. Pallaksella sain laskea mäkeä alas yöpaikkaan kymmenisen kilometriä. Hiihtokilometreillä ei saa kuitenkaan sen kummempaa hyvitystä elämässä, joten hiihdän sen verran kuin hyvältä tuntuu. Siis mielekkäitä kilometrejä.

Millaista tunturihiihto on?

Huhtikuun 3. 2009

Tunturihiihto on erilaista kuin latuhiihto Etelä-Suomessa. Katse nostetaan ylös ja pään annetaan kiertyä eri suuntiin maisemien katselemiseksi. Näkyvyyttä voi olla viisikymmentä kilometriä moneen suuntaan. On tilaa ajatuksille. Ei ahista. Vauhti hidastetaan niin, että pyritään välttämään hikoilua. Näin jaksetaan hiihtää koko päivä ja tauolla ei tule kylmä. Pukeudutaan melko lämpimästi ja tuulenpitävästi, kasvot suojataan aurinkovoiteella ja silmät aurinkolaseilla. Termospullon lämmin mehu ja voileivät maistuvat evästauolla. Tällä hetkellä tunturissa on pärjännyt jopa kapeilla latusuksilla, mutta isosompaiset sauvat tarvitaan. Asiakkaat miettivät retkellä, ettei tätä ihanuutta voi selittää toiselle. Se on koettava itse.

Kuvia Kilpisjärven hiihtoretkeltä

Huhtikuun 1. 2009

Tuipalin rinteillä noustiin viistoon auringonpaisteessa ja nautittiin evästauosta Hymykuopassa. Kuvat: Jaakko Tarmio