Arkistot kuukaudelle Huhtikuu, 2010

Paras retki Paraksen maisemiin

Huhtikuun 27. 2010

Kuvat: Anne Kuitunen

Testasimme viime viikolla uutta retkeä Paraksen maisemiin loistavissa olosuhteissa. Hangen kannon päälle oli satanut sopivasti uutta lunta, johon Kuju aukoi latua. Osallistujien tyytyväisyyttä kuvaa kommentti: “Jos pisteitä voi antaa asteikolla ykkösestä kymppiin, annan viisitoista pistettä.” Matkan Kilpisjärveltä Kolmen valtakunnan rajapyykille taitoimme rekikyydillä ja niin meille jäi hyvin voimia hiihdellä Norjan puolella. Sain muuten toimia kelkkakuskina ja kyyti oli niin tasaista, että osa porukasta veteli hirsiä paluumatkalla.

Olemme saaneet nauttia ihanteellisista hiihtokeleistä aina eiliseen saakka. Eilinen kelkka-hiihtoretki Lossulta Meekolle poikkesi melkoisesti aiemmista retkistä. Tuuli pyöritti meitä milloin mistäkin, mutta enimmäkseen puskimme vastatuuleen. Jaoin puolimatkassa “selviytymispaketin” pahan hetken varalle, viimeiset kilometrit jaksoimme suklaan voimalla. Urtashotellilla juttelimme vaeltajien kanssa ja meitähän pidettiin siellä “luksustelijoina”, kun eteemme vedettiin latuhöylällä latua ja kannoimme vain päiväreppua selässä. Täyteen ahdettujen mökkien sijaan meitä odotti kelkkakyyti lihapatojen, lämpimän saunan ja valkoisten lakanoiden äärelle. Päiväretkissä on etunsa…

Rekimatkalla takaisin Kilpisjärvelle sumu kätki näkyvyyden maitomaisen valkoiseksi joka puolelta. Onneksi Haltin reitiltä paljastui kuitenkin aina uusi merkkirisu edestä. Retki kesti huomattavasti pidempään kuin tavallisesti. Illalla hotellilla työtoveri totesi: “Enpä ole ennen nähnyt Riittaa noin väsyneenä!” Mietin, että seuraavassa väsymyksen asteessa kykenisin vain itkemään. Niinkin on joskus käynyt Ruotsin opinnoissa.

Saamelaispäähine on valmis

Huhtikuun 22. 2010

Kilinkarvainen saamelaispäähine on sitten valmis ja herättänyt mukavasti ihastusta. Kahden ja puolen päivän uurastus; käsin ompelu suonilangalla ja äimällä tuotti monta tahatonta verinäytettä. Kilinkarvoja on edelleen mustassa fleecessä enkä tiedä lähtevätkö koskaan… ei ainakaan imuroimalla, kokeilen seuraavaksi teipillä. Hatun koristeet olen valmistanut kahdesta erisävyisestä punaisesta verkakankaasta ja koristenauhasta. Tuulessa ja tuiskussa hatun saa solmittua tiiviisti kasvojen ympärille villaisella nyörillä. Flanellinen vuori pehmentää nahasta kuuluvaa rapinaa.

Muutoin sää on ollut kuin morsian ja hanki kantaa hiihtää missä vain. Huumaava kokemus. Telluilijat kehuvat lunta parhaimmaksi vuosiin. Eilen läksimme retkelle Norjan Sallooaiville, mutta sumuisuus ja pilvisyys estivät meitä nousemasta laelle. Paluumatkalla tien varteen osuimme kuitenkin loiviin pitkiin laskuihin, jotka korvasivat pettymyksen. Saimaan Ladun bussi ei kuitenkaan suostunut käynnistymään. Miehet ratkoivat ulkona teknisiä ongelmia ja pysäyttelivät ohikulkevia autoja sillä välin, kun minä viihdytin bussissa istujia parhaani mukaan. Kerroin suunnilleen kaikki jutut Kilpiksestä mitä mieleen tuli. Aika pian saimme apua ja matka jatkui hotellille.

Tuntureilla kiitämistä

Huhtikuun 16. 2010

Palasin juuri tunturista päivän hiihtoretkeltä. Loimme asiakkaiden kanssa yhdessä retkireitin Pitkä Jehkaksen kupeilla ja päällekin kurkkasimme. Tunnustelin välillä toiveita ja sitten taas jatkettiin eteenpäin. Hanki kantoi ylhäällä tunturissa vallan mainiosti, suksi luisti ja povatun lumisateen sijaan aurinko paistoi. Ja työ maistui - osasin erityisesti arvostaa sitä parin migreenin halvaannuttaman päivän jälkeen.

Haltin reitillä on riittänyt kulkijoita - moottorikelkkailijoita, ahkion kanssa hiihtäviä, potkukelkkailijoita ja kuulin jopa joistakin polkupyöräilijöistäkin! Hetki sitten maastosta palanneet Haltin valloittajat kehuivat keliä aivan erinomaiseksi. Ahkio kuulema liukuu hiihtäjän perässä itsestään.

Pulmusia pelmahtelee nyt parvittain. Pälvipaikkoja löytyy tunturista sopivasti eväspaikoiksi. Tänään kolea tuuli ajoi meidät kuitenkin nopeasti pälveltä takaisin hiihtohommiin.

Osallistuin eilen kyläläisten saamelaiskäsityökerhoon. Siellä yksi nainen ompeli poronkarvarukkasia (nimitetään kintaiksi) ja hän kertoi, että rukkasten omistaja laittaa niiden sisään kuivattua heinää. Heinä toimii hänen mielestään paremmin kuin villaiset lapaset. Työn alla oli myös myös valkoiset kauniit nutukkaat eli karvakengät. Itse aloitin saamelaispäähinettä valkoisesta norjalaisesta kilinkarvasta. Olen monesti ihastellut vastaavanlaisia lakkeja ja kuullut, että sellaisen saa itse tekemällä!

Linnun siivin

Huhtikuun 7. 2010

Aurinko paistoi ja hanki kantoi - ainakin osittain, marenkimaisesti niin kuin eräs hiihtäjä osuvasti kuvasi. Marengin alta paljastui paikoitellen sokerilunta. Tuuli oli koristellut auringon kanssa hangen pintaa loputtomasti erilaisilla kuvioilla.

Hiihdin ryhmän kanssa Norjan puolella sijaitsevalle Sallulle, Sallooaiville (1052 m). Huomasin jälleen kerrran unohtaneeni saamenkielisten tunturinmuotoa - ja kokoa kuvaavien sanojen merkityksen. Kotona tarkistin sanan oaivi tarkoittavan pyöreälakista tunturia. Sallun päältä ihastelimme kaunismuotoista Rihpogaisia (1385 m). Sana gaissa paljastaa kyseessä olevan tunturin, jolta löytyy ikuista lunta.

Nautimme evästauosta pälvellä Sallun juurella. Yhtäkkiä huomasin pyrähtelevän pikkulintujen parven - olin odottanut tätä. Mustavalkoisten pulmusten sanotaan tuovan Yliperälle kevään tullessaan. Hiljennyimme kuuntelemaan pulmusten heleää ääntä toivotellen toisillemme hyvää kevättä.

Nousimme Sallun päälle siksak-kuviolla edellä kulkevan ryhmän jälkiä pitkin. Läheltämme lensi kauniissa valkeassa talvipuvussaan oleva kiiruna (tai riekko). Paljakalla näkyi jonkin verran sen kävelyjälkiä. Tuuli kuuluu avotunturissa viihtyvän kiirunan ystäviin, sillä tuuli kuljettaa lunta pois jättäen linnulle ruokailupaikkoja.  Kiiruna aterioi tunturikasvien silmuja ja lehtiä. Sekä pulmunen että kiiruna viihtyvät näissä äärimmäisissä olosuhteissa korkeimmilla tuntureilla.

Tunturinkuvetta laskiessani kuvittelen saavani pienen aavistuksen siitä, miltä tuntuisi liitää linnun siivin. Vapaasti ja vaivattomasti.

Tätä kirjoittaessani kurkin aina vähän päästä ulos tarkastamaan tunturikoivun haaraan rakentuvaa risupesää. Harakkapari ahkeroi lennättäen aina uuden risun nokassaan. On mielenkiintoista seurata, kuinka taitavasti harakka asettaa risun paikoilleen nokkansa avulla. Hyvinhän tuo talonrakennus näyttää sujuvan ilman käsiäkin!

Pääsiäistunnelmia Kilpisjärveltä

Huhtikuun 5. 2010

Pääsiäinen Kilpiksellä on omanlaisensa: norjalaiskelkkailijat saavuttavat kliimaksinsa ja suomalaishiihtäjät loistavat poissaolollaan. Muutamat yksittäiset hiihtäjät tekevät etupäässä omia retkiään, jolloin oppaan palveluille on kovin vähän kysyntää.

Mallan luonnonpuistossa yleinen moottorikelkkailu on kielletty. Teimme sinne hiihtoretken pienellä porukalla katsomaan Kitsiputouksen jäätä. Päivä vierähti mukavasti jutellessa kaikenlaista ja samalla hiihdimme pitkän matkan. Aikamoinen suoritus asiakkaalta, jolla on takana kertomansa mukaan vain kahdeksan hiihtokilometriä tältä talvelta. Lapissa ja ryhmän mukana jaksaa enemmän. Varsinkin kun muistetaan, että ollaan kiireen rajan yläpuolella.

Nyt meillä on hangen kanto! Ainakin minulle se on suuri riemun aihe. Tosin suksien voiteluun tarvittava liisteri leviää suksen pohjien lisäksi ällöttävästi ties mihin.

Eilen kiidin suksilla yksikseni omia reittejä Ruotsin Tuipalilla. Aurinko paistoi lämpimästi ja oli lähes tyyntä. Yksin hiihtäessäni intouduin revittelemään tunturia ylöspäin vähän turhankin vauhdikkaasti. Hien virratessa ja puuskuttaessani mieleen muistui se tuttu sanonta matkasta ja vauhdista.

Ylhäällä pääsin uusiin maisemiin katselemaan Ruotsin ja Norjan tuntureita. Se avarsi mieltä ja täytyin onnen tunteesta. Pitkät laskut olivat hauskoja, mutta tarkkanakin sain olla. Jäin seuraamaan riekkopariskuntaa pälvellä, ensimmäisiä minulle tänä keväänä. Kuulin paikalliselta asukkaalta, että riekkokanta on hänen mielestään elpymään päin. Olen nähnyt hiihtoretkilläni jonkin verran riekon telaketjumaisia jälkiä ja kauniita siipikuvioita hangella.

Tänä aamuna lumikenkäilin ystäväni kanssa läheisen Salmivaaran huipulle. Sumu verhosi maiseman pitkään, kunnes ylhäällä ollessamme saimme seurata ainutlaatuista näytelmää. Sumusta avautui pieniä rakoja siellä täällä ja näin tuttu maisema paljastui vähitellen kuin palapelin palasista koottuna.

Kurssikaverini huima retki

Huhtikuun 2. 2010

Tunturioppaaksi Ruotsissa opiskeleva Joel Jemander vieraili luonamme Kilpisjärvellä ennen pitkää seikkailuaan Ruotsin pohjoisimmasta pisteestä eteläisimpään. Joel osallistui kanssamme päivän opastetulle hiihtoretkelle Mallan luonnonpuistoon. Hurmaavan olemuksensa lisäksi hän ilahdutti meitä polkemalla latua umpihangessa ja lapioimalla yhteisen lumisohvan evästauolla. Siinä sitten istuttiin Mallajärven rannalla kasvot aurinkoon päin ja mutusteltiin eväitä onnesta hykerrellen.

Aurinkoinen ja paikoitellen tyyni sää houkutteli meidät hiihtämään pitkän lenkin. Liekö matkaa kertynyt päivän mittaan kolmisenkymmentä kilometriä? Tarkan matkamäärän kertova GPS:ni on “unohtunut” toistaiseksi kotiin. Eihän me olla suorittamassa jotakin, vaan nauttimassa tunturihiihdosta ja -luonnosta sekä toistemme seurasta.

Joel piti hotellilla esitelmän tulevasta Multiexpedition-seikkailustaan. Siinä hän kulkee Ruotsin läpi sadassa päivässä kymmenellä eri tavalla. Hiihtämistä, ratsastusta, pyöräilyä, melontaa merikajakilla ja kanootilla, rullaluistelua, vaeltamista, juoksemista, koiravaljakolla ajoa ja rullasuksilla hiihtoa. Päivämatkat ovat huikeita; esimerkiksi juoksuosuuksilla hän taittaa maratonin verran päivässä.

24-vuotias nuorukainen aloitti taivalluksensa aprillipäivänä Kolmen valtakunnan rajapyykiltä kohti Pältsaa hiihtämällä ahkio perässään. Saattaessamme hänet moottorikelkalla rajapyykille oli jo sattua ensimmäinen haaveri. Reessä ollut ahkio ja mies lensivät järvelle sohjoon, mutta onneksi selvittiin pelkällä säikähdyksellä. Mitä tahansa voi sattua matkan varrella. Yksin liikkuvana Joel on miettinyt turvallisuutteen liittyviä asioita erityisen tarkkaan. Hän lähettää päivittäin viestin voinnistaan ja sijainnistaan. Vain nappia painamalla lähtee tarvittaessa tieto hätätilanteesta ja sijaintipaikasta auttajille.

Joel on valmistellut seikkailuaan kahden vuoden ajan. Jo pelkkä tarvittavien liikkumavälineiden saaminen oikeisiin paikkoihin oikeaan aikaan on vaatinut paljon suunnittelua ja yhteistyötä bussiyhtiöiden kanssa.

Riittävä energian saanti on välttämätöntä näin pitkän ja raskaan suorituksen onnistumiseksi. Joel on kuivannut etukäteen valtavan määrän elintarvikkeita ja tehnyt valmiita aamupala- ja pääruokasekoituksia annospakkauksiin. Bensakäyttöisellä retkikeittimellä niistä valmistuu maistuvia aterioita. Etelään päin mennessä valmiita ruokapaikkoja löytyy yhä helpommin.

Telttayöpymisiä tulee paljon. Monesti se on ainoa vaihtoehto, mutta toisinaan myös keino pitää kustannukset kurissa. Onneksi sponsoreita on löytynyt mukavasti. Esimerkiksi Ruotsissa tunturi- ja retkeilymajoja ylläpitävä STF (Svenska Turist Förening) tarjoaa Joelille monessa paikassa yösijan ja aterioita.

Joelin retkeä voi seurata blogista osoitteessa:

www.multiexpedition.blogspot.com

Joel Jemander Ruotsin pohjoisimmassa pisteessä Kolmen valtakunnan rajapyykillä.