Arkistot kuukaudelle Kesäkuu, 2010

Abiskon maisemiin

Kesäkuun 29. 2010

Olen saanut olla kuukauden aloillani ja nyt pakkaan mielelläni rinkan tunturiretkeä varten. Pääsen Ruotsiin Abiskoon viikoksi opashommiin näkövammaisille. Meitä oppaita tulee useita, koska moni näkövammainen tarvitsee henkilökohtaisen oppaan pystyäkseen liikkumaan tunturissa ja muissakin askareissa. Opas toimii silminä kertomalla eteen sattuvista esteistä, maisemista jne.

Olen luvannut myös pitää ruotsiksi joitakin esitelmiä esim. saamenkielestä, opiskelustamme ja kovasti pitämistäni tunturikasveista. Ei minua se esitelmien pitäminen jännitä niin paljoa kuin aikaiset aamuheräämiset! Ei ne nyt niin erityisen aikaisia tosin ole, mutta riippuu mihin on viime aikoina tottunut…

Yövymme suurimmaksi osaksi pienessä viihtyisässä hotellissa ja teemme päiväretkiä ympäristöön, mutta teemme toki myös telttaretken tunturiin. Tutustun itsekin ensimmäistä kertaa Abiskoon ja odotan todella tätä! Abiskossa järjestetään kuulema turisteille tunturikasviretkiä ja paikalla on muutenkin vähän kulturelli leima. Mielenkiintoisia aikoja siis edessä!

Juhannuksen juhlaa yöttömässä yössä

Kesäkuun 26. 2010

Juhannusaaton sää oli kuin morsian. Lämpimässä auringonpaisteessa kävin melomassa ensimmäistä kertaa ystävän kajakilla Ounaskoskella kaupungin rantoja seuraillen. Voi kuinka ihanaa on istua veden rajassa ja meloa äänettömästi! Sain hyviä vinkkejä, missä voisin meloa kesän mittaan voimien ja tekniikan kehittyessä. Palattuani rantaan pesin kajakin ja huomasin veden niin lämpimäksi, että uskalsin heittää talviturkin. En ymmärrä kuinka entisestä avantouimarista on tullut niin arka, ettei meinaa uskaltaa keskikesälläkään kastautua.

Piipahdin illalla kirkossa suvilaulujen iltaan, jossa lauloimme aika monta lintuaiheista laulua. Tässä muutamia poimintoja: “Taas linnut laulujansa visertää kauniisti….”,  ”Miks leivo lennät Suomehen niin varhain kevähällä…”, “Mikä laulu, liverrys, viserrys ja piipitys, kevään raikas tervehdys tullut Pohjolahan…”, “Mä vain olen lintu pieni ja siipeni heikot on. Vaan oisinpa uljas kotka, niin nousisin lentohon…” Kirkkolammessa pienet pörröiset vesilintujen poikaset uivat emonsa lähellä ja välillä yksi poikanen jäi omille teilleen, mikä herätti minussa vähän levottomuutta.

Illalla pyöräilin uimarannalle katsomaan kodan muotoon koottua kokkoa. Aika kävi vähän pitkäksi keskiyötä odotellessa, mutta onneksi olin ottanut mukaani luotettavan ystävän. John Irvingin Viimeinen yö Twisted Riverillä tarjosi pettämätöntä seuraa yöttömässä yössä. Lapset kahlailivat rantavedessä aikuisten koettaessa houkutella heitä sieltä pois. Välillä pyöräilin siltojen lenkkiä ja tarkistin menon joen toisella puolen. Kahdeltatoista kokon palaessa taivaalla näkyi Muumistakin tuttuja vaaleanpunaisia pilvenhattaroita. Hieno kokemus niin minulle kuin lukuisille kaukaakin tulleille turisteille.

Kukka-koirani kuolemasta on nyt aikaa vuoden verran. Välillä Kukka palaa uniini elossa ja saamme taas kokea voimakkaan kiintymyksen ja toisistamme pitämisen tunteen. Kaupungilta palatessa pääsin silittämään pientä Kukan näköistä koiraa, nimeltään Halti. Koiran emäntä ihmetteli, kuinka yleensä niin varautunut koira tuli luokseni luottavaisesti ja antoi silittää. Hetki oli minulle arvokas. Nyt ymmärrän kirkkaasti, kuinka jotkut vieraat ihmiset halusivat aikoinaan silittää koiraani ja höpöttivät tunteikkaasti jotakin kuolleesta koirastaan.

Juhannuspäivänä ulkoilin Ounasvaaran lenkkipoluilla. Näin harmaanoranssin kuukkelin hiljaisen lennon oksalta toiselle ja mietin, kuinka läsnäoleva tarvitsee olla huomatakseen kuukkelin. Käpytikka piti sen sijaan semmoista terävää valitusääntä, että siinä heräsi taatusti ajatuksistaan.

Poikkesin katsomaan maisemia kahdesta tornista: Tottorakalta ja kaupungille päin avautuvalta Ounasvaaran näköalatornilta. Siinä välissä kuljin kauniiden kallioiden kautta. Aikoinaan Juhannuskallioilla on kuulema vietetty isoja juhlia, mistä kielii vanha tanssilava ja lipputangon komea paikka. Jääkauden muovaama kallioalue on kaunis ja mielestäni aika romanttinenkin ympäristö, mutta nykyään juhannuksen juhlivat jäävät kaupungin rannoille tai keskustaan.

Tunturituulahduksia kaupungilla

Kesäkuun 20. 2010

Pyöräilin yhtenä kesäiltana kaupungilla ja päätin ohikulkiessani kurkata kirkkoon sisälle. Sisälle astuessani haltioiduin elävästä klassisesta musiikista sekä alttarifreskon valoisasta, mieltä kohottavasta tunnelmasta. Palasin myöhemmin paikalle varsinaiseen konserttiin ja katselin samalla tarkemmin freskoa. Jo vain sieltäkin löytyi tuntureita, kynttiläkuusia ja ulvovia susia monen muun asian lisäksi. Viehätyin myös taulun värimaailmasta, sinivihreät sävyt saavat minut tuntemaan oloni kotoisaksi ja turvalliseksi. Musiikin kautta pääsin yhtä avariin sielunmaisemiin kuin tunturissa. Oli hyvä olla siinä, antaa musiikin virrata ja koskettaa.

Yksi lempipaikoistani on Rovaniemen kaunis kirjasto. Lappia käsittelevää aineistoa on koottu erityiselle Lappi-osastolle. Olen lukenut ääneen siskon pojalle kuvakirjaa “Kautokeinon Marit-Inga”, joka kertoo porosaamelaisten elämästä tuntureilla. Värikäs kuvitus, elämän tarkastelu lapsen näkökulmasta sekä runsas tietomäärä menneen ajan elämästä ruokkivat niin nelivuotiaan pojan kuin minunkin mielikuvitustani. Toinen vastaava Bodil Hagbrinkin kuvakirja on nimeltään Kautokeinon lapset.

Ruotsissa ollessa tutustuin Inga Borgin kirjoittamiin Plupp-kirjoihin. Pienikokoisissa kuvakirjoissa Pörri-Peikko (Pluppin suomennettu nimi) seikkailee tunturissa lukuisissa eri kirjoissa esimerkiksi eri vuodenaikoina tai eri eläinten kanssa. Pidän kovasti tarinoista, mutta kuvituksessa on mielestäni toivomisen varaa. Olen kuullut, että Plupp-kirjat ovat suosittuja Ruotsissa. Rovaniemellä näitä satuja voi lukea suomeksi, saamen kielellä, ruotsiksi, norjaksi, englanniksi ja saksaksi.

Kaupungilla pääsin myös kuulemaan tunturiaiheisen lempilauluni, Haltinhäät ja vielä aidosti Taiskan esittämänä! Olen saanut kuulla laulun aika monta kertaa Kilpisjärven koululaisten esittämänä ja joka kerta se sykähdyttää. Hienot sanat kertovat Kilpisjärven tuntureiden syntytarinan. Jättiläisten rakkaustarina päättyy kyyneliin, mutta saamme nauttia tuntureista edelleen: Saanasta, Mallasta, Pältsasta, Paraksesta ja Haltista.

Uusimmassa Suomen Luonto -lehdessä on huikean kaunis artikkeli tunturikasveista Kilpisjärven suurtuntureilla. Suurimmillaan aukeaman kokoisia kuvia ja helposti ymmärrettävää tekstiä näistä tunturikaunottarista yhteensä kahdentoista sivun verran. Varsinaista herkkua!

Rovaniemen törmäpääskyt

Kesäkuun 11. 2010

Olen sentään tehnyt joitakin luontohavaintoja kaupungissa. Ensinnäkin Rovaniemen Kirkkopuistossa on hurmaava suuri perennapenkki lammen rannalla ja sieltähän löytyy tunturistakin tuttuja kasveja. Ruusujuuri kukkii ja tuoksuu ihanalta. Upotin tietenkin nenäni keltaiseen kukintoon ja nuuhkaisin silmät suljettuina tämän terveysvaikutteisen kasvin tuoksua. Tunturista tutun keltaisen kukinnon lisäksi vieressä kukki oranssinpunaista ruusujuurta näyttävästi. Ilahduin myös kulleron pallomaisista kukinnoista keltaisen eri sävyissä.

Pyöräillessäni Ounasjoen rantareitillä hämmästyin Jätkänkynttilän sillan lähellä, kun pieniä ruskeita pääskyjä lenteli valtavasti. Hyppäsin pyörän selästä alas ja jäin tuijottamaan (tarkkailemaan) lintuja. Ne viuhuivat edestakaisin, lensivät joen pinnalla saalistaen hyönteisiä ja päästelivät surinaa muistuttavaa ääntä. Jotkut linnut seisoivat kivellä ja venkoilivat siinä kai koettaen päästä syöpäläisistä eroon. Ihmettelin ensin pääskyjen pientä kokoa, mutta sitten juteltuani vieruskaverin kanssa minulle selvisi, että kyseessä on törmäpääsky-yhdyskunta.

Törmäpääskyt ovat löytäneet loistavan pesäpaikan joentörmältä aivan kaupungin keskustan vieressä ja yhdyskunta on kuulema laajentunut kesä kesältä. Todella pysähdyttävä kokemus, kun olin vielä juuri lukenut uusimmasta Luonto-lehdestä pitkän kuvauksen törmäpääskystä. Mietin siinä, että tässähän olisi matkailijoille yksi kiintoisa kohde kuulla opastetusti lisää törmäpääskyn elämästä. Törmäpääsky oli muuten Birdlife Suomen vuoden 2009 lintu!

Läsnä lapsen maailmassa

Kesäkuun 9. 2010

Kaupungissa ollessa on mielestäni vaikeampi olla kosketuksissa omaan sisimpään kuin tunturissa. Koko ajan on sitä menemistä ja tekemistä. Lapsiperhettä autellessa remontin ja muuton keskellä tohinaa riittää, sitten pitäisi vielä muistaa hoitaa omiakin asioita.

Parhaita hetkiä olen viettänyt neljä vuotiaan siskonpojan seurassa. Lapsen kyky olla vahvasti läsnä tässä hetkessä tempaa minutkin mukaansa. Tehdään pieniä pyöräretkiä lähiympäristöön, luetaan satukirjoja ja tehdään yhdessä arkisia asioita. Eilen ihmettelimme puistossa puoliksi sulanutta muoviroskista. Tänään Lapin Kansassa oli pieni uutinen kyseisen roskakorin polttamisesta ja se uutinen piti lukea ääneen viisi kertaa. Pienen pojan mielestä asia on niin kiinnostava, että “meinaa tulla pissat housuun”. Pahoja poikia…

Naapuruston tomera neljä vuotias saamelaispoika auttoi minua yhdessä asiassa. Hän pyöräili pihalla ja kyseli onko minulla pyörää. Kuultuaan, että renkaissani on ilmaa aika vähän, hän juoksi saman tien lainaamaan minulle pyörän pumppua. Seuraavan kerran tavatessamme hän kysyi rinta rottingilla: “No, oliko hyvät ilmat?”.

Elämännautintoja

Kesäkuun 6. 2010

Olen päässyt onnellisesti Rovaniemelle. On se vaan niin helppoa asioida äidinkielellä ja kesä on kesä vaikka olisi viileätäkin, kun vain ymmärtää pukeutua säänmukaisesti! Vähän virnistellen voisin todeta, että elämä on nyt huoletonta. Ei työ-, asunto- eikä parisuhdehuolia, sillä näitä asioita ei elämääni juuri nyt kuulu. Etsiskelen majapaikastani käsin vuokra-asuntoa, tarkkailen työnäkymiä ja pidän silmäni auki muutenkin yöttömän yön valossa.

Olen halunnut löytää uudelleen kykyni nauttia elämästä. On aikaa kun viimeksi olen päässyt osallistumaan kaupungin rientoihin. Puoliksi pakotin itseni eilen kaupungin iltaan yllättyäkseni iloisesti. Vietin hauskan illan Rovaniemeläisbändin, Laskutelineen tahdittamana. “Tanssiessa unohtuu kaikki muu…”

Tänään kävin katsomassa Sirkus Finlandian esityksen: tarkkaan harkittu sekoitus valojen leikkiä, liikettä, musiikkia, taitavia temppuja, kauniita eläimiä jne. Kuinka hyvin kehonsa voikaan hallita ja kuinka yksinkertaisia asioita yhdistelemällä voidaan luoda mielenkiintoinen ohjelma! Tunnelma oli katossa, kun sekä lapset että aikuiset oli huomioitu. Nautin kovasti korkeatasoisesta ja monipuolisesta ohjelmasta. Käytännön järjestelyt sujuivat harkitun mutkattomasti yksityiskohtia myöten, esimerkiksi punaisen maton kokoamista miesjoukolla oli ilo katsella, kun jokainen tiesi tarkkaan tehtävänsä. Sujuisivatpa arjen askareet kotona yhtä näppärästi!

Lukemisesta jälleen helpotusta

Kesäkuun 1. 2010

Luen parhaillaan Patricia Tudor-Sandahlin kirjaa “I tacksamhetens tecken” (kirja saatavana suomeksi nimellä Tuhat syytä kiittää). Ruotsissa tunnettu psykologi, psykoterapeutti ja luennoitsija tarkastelee kirjassa kiitollisuuden merkitystä elämässä. Teksti koskettaa minua ja auttaa hitusen ymmärtämään itseäni.

Erityisesti minua auttaa englanninkielisen termin “resentment” (suomeksi katkera mieli, mielipaha) tarkastelu. Tunnen tipahtaneeni ja juuttuneeni siihen tunteeseen, vaikka haluan päästää siitä irti. Kirjan mukaan aina ei ole helppo itsekään nähdä mitä asioita “resentment” pitää takanaan, tunteeseen juuttuu helposti kiinni ja jää pyörimään pahan kehässä.  “Resentment” estää näkemästä hyviä puolia ja erilaisia vivahteita toisissa ihmisissä ja asioissa.

Tunnistan itsessäni jonkinlaista maailman mustumista ja värisävyjen katoamista. Jokin korventaa sisällä, mutta en oikein ymmärrä itsekään mikä. Pettymys riekon katoamisesta sai melkoiset mittasuhteet ja vaikutti olemiseeni viimeisillä opiskeluviikoilla. Nyt asia on sovittu ja saan tilalle uuden, mutta tunnen avuttomuutta edelleen jatkuvan mielipahan kanssa.

Olin suunnitellut järjestää viimeisellä opiskeluviikolla tuokion, jossa toisimme esille mitä olemme oppineet toisiltamme ihmisinä kahden vuoden aikana. Siis mistä olemme kiitollisia toisillemme. Olin jo kirjoittanut oman osuuteni, mutta sitten en kyennytkään toteuttamaan ohjelmaa.