Arkistot kuukaudelle Syyskuu, 2010

Ruska loppusuoralla

Syyskuun 19. 2010

Olen nauttinut olostani tunturin ruskassa - ai niin, töissähän minä olen. Unelmatyössä. Työympäristö on kaunis ja avara. Asiakkaat mukavia, innostuneita ja haltioiutuneita. Kiitollisia siitä, että saavat olla upeassa ympäristössä. Olen saanut osakseni tätä kiitollisuuden tunnetta mm. käsisuudelman muodossa yli 80-vuotiaalta Saanan valloittajalta tai ruusukimppuna ryhmältä. On etuoikeus saada tehdä työtä, jossa jaetaan yhteistä iloa. Työtä, jossa katsotaan yhdessä samaan suuntaan ja voidaan hyvin.

Sanon toisinaan erityisen kauniissa paikassa, että imekää tätä nyt sieluunne ja mukaanne. Jotkut koettavat vangita kameralla maisemaa, mutta toteavat sitten, että kamera latistaa todellisuuden. Tunturi on koettava itse, oltava läsnä. Ehkä kyse on antautumisesta. Että uskaltaa hellittää kiireestä ja päässä pörräävistä ajatuksista tai suusta pulppuavasta puhetulvasta. Jäädä suurtuntureiden kainalossa pieneksi ihmiseksi.

Aina kaikki ei tietenkään suju niin helposti. Joskus ryhmänjohtajan tyyli tai odotukset ovat kovin erilaisia kuin minun. Olin tukalassa tilanteessa Tromssan kauniissa kirkossa, Jäämeren katedraalissa. Sain tehtäväksi yhtäkkiä kääntää tuosta vaan norjankielisestä esitteestä asioita. Siinä ei kuulkaas auttanut isämeidän-rukouskaan, kun kainalot alkoivat kostua, mutta lauseet eivät auenneet päässä suomeksi. Nolotti. Yöunetkin menivät.

Jälkeen päin olen sitä mieltä, että olipa opettavainen kokemus monella tapaa. Asiatiedot: vuosiluvut, sentit, kilot, nimet sun muut ovat kuitenkin vain yksi osa vierailua. Aion toki opetella vastaisen varalle niitäkin kohtuullisesti. Tärkeämpänä pidän kuitenkin kunkin ihmisen omaa kokemusta, mahdollisuutta löytää itse omia merkityksiä vaikkapa lasitaideteoksesta. Infotulvaa maailmassa riittää ja tietoa voi etsiä myöhemminkin.

Luonnossa liikkuessamme tarinoin välillä, mutta jätän tarkoituksella runsaasti tyhjää tilaa omaan havainnointiin ja kokemiseen. Joskus olen sanonut sen ääneenkin ja saanut myöhemmin kiitosta. On kuulema uskaltanut avata sielunsa ja kyyneleiden nousta silmiin kauneuden äärellä.

Räiskyvä maaruska Kilpisjärvellä

Syyskuun 11. 2010

Olemme saaneet nauttia väriterapiasta tunturissa. Paljakalla riekonmarjalämpäreet hehkuvat kauas voimakkaan punaisina. Mustikka ja vaivaiskoivu kiinnittävät kulkijan huomion lämpimillä väreillään. Jos joku kysyisi nyt lempiväriäni, saattaisin vastata “ruska”. Ruskan värit lämmittävät sielua täyteläisyydellään, runsaudellaan. Sää on ollut kuin morsian. On ollut lämmintä ja aurinkoista. Somaa olla vain - tai kuljeskella tunturissa ja katsella ympärilleen.

Yhtenä päivänä teimme bussimatkan Jäämeren rannalle Skibotteniin. Kävelimme meren rannalla ja ihastelimme nousu- ja laskuveden mukana hioutuneita kiviä. Moni nappasi sieltä ilmaisen matkamuiston. Paluumatkalla pysähdyimme Rovajoen putouksella, jonka moni tunnistaa nimellä Morsiushuntu. Vaikka putous on tien lähellä, parhaille katselupaikoille on aika hankala laskeutua. Putous on juuri nyt vähän veden aikaan kauneimmillaan, nimensä mukaisesti huntumainen. Olimme haltoituneita.

Olemme tehneet retken myös kolmen valtakunnan rajapyykille. Suurin osa halusi matkustaa mennen tullen Malla-laivalla. Minä kävelin pienen porukan kanssa Mallan luonnonpuiston kautta takaisin. Aurinko paistoi niin lämpimästi, että t-paidassakin tuli kuuma. On hieno tunne nousta koivurajan yläpuolelle ja nähdä tunturit kolmen valtakunnan alueella. Kitsiputouksesta valui vettä vain niukasti, se ei ole siis erityisen komea juuri nyt.

Sopuleita vilistää tunturissa aika paljon. Niitä näkee myös kuolleina maastossa ja järvessä. Sopuli on kaunis eläin kirjavassa turkissaan. Ja vikkelä. Petolinnuilla menee oletettavasti hyvin tällä hetkellä. Saanan retkillä olemme nähneet piekanan liitelyä.

Aurinkoinen päivä Saanalla

Syyskuun 5. 2010

Sain johdatella eläkeläisporukkaa Kilpisjärven tunnetuimmalle tunturille, Saanalle. Sää suosi meitä harvinaisella herkulla: Saanan huipulla oli tyyntä ja lämmintä. Istuimme kivien päällä syömässä eväitä, kun joku kysäisi voiko vieraskirjan jättää lähtiessämme siihen peltilaatikon päälle? Hyvä kysymys! Tänään tuulee alhaalla kylässäkin niin kovaa, että ei tulisi mieleenkään lähteä hoippumaan Saanan päälle. Toivottavasti vieraskirja löytyy tiukasti suljetusta peltilaatikosta seuraavalla kerralla.

Saanalle nousu jännitti monia. Jaksanko ylös asti? Jollakin oli ikää yli kahdeksankymmentä vuotta, monilla seuranaan vaivojen kirjo. Kerroin päivittäneeni juuri ensiaputaitoja ja repustani löytyisi tarvittaessa mm. nitroja. Nitroja  ei onneksi tarvittu, mutta varaamani ylimääräinen juotava ja syötävä tulivat tarpeeseen. Joku kääntyi takaisin selittäen, että tanssikengissä alkaa vetää suonta.

Jotkut eläkeläispapat totesivat ääneen, että tämä saattaa olla viimeinen reissu Saanan päälle. Kannattaa siis pysähdellä tallentamaan maisemia sieluun eikä hönkäistä ryhmäpaineessa nopeasti takaisin alas.

Oppaana tein enimmäkseen jarrumiehen töitä nousussa. On viisas tekniikka nousta hitaasti ja pysähdellä usein vetämään henkeä. Nousussa tulee herkästi lämmin. Haluan välttää paidan kastumista ettei myöhemmin vilu iske. Suurin osa saavutti huipun ja iloitsivat siitä.

Aurinkoinen avara tunturimaisema aukeni joka suuntaan. Sitä ei voi selittää eikä kuviin vangita, vaan se on saatava itse kokea. Tuli niin syvästi onnellinen olo. Meille kaikille.

Kilpisjärven upeissa syysmaisemissa

Syyskuun 1. 2010

Olen pitkästä aikaa - tai ainakin sille minusta tuntuu tunturissa. Kilpisjärven ruska on aluillaan, matkailijoita tulossa bussilasteittain. Olen opastanut aiemmin enimmäkseen hangella ja maasto näyttää aika erilaiselta ilman lunta. Lumi selkeyttää ja tasoittaa, hiljentää ja avartaa.

En muistanutkaan kuinka paljon täällä on kiviä. Joka askelta on katsottava tarkkaan, varsinkin sateen liukastamilla poluilla. Hotellin ruokasalista talvella näkyy järvelle, mutta nyt koivunlehdet peittävät näkymän. Matkailijat ovat innoissaan, kun porot astelevat ravintolasalin ikkunan alla.

Yksittäisiä poroja tallustelee vastaan aika usein. Eilen näin poroemoja vasoineen, tänään kolme komeasarvista urosta käveli keskellä asfalttitietä häiriintymättä mitenkään pyöräilystäni niiden välistä.  Puutarhanhoitoa harrastavat kyläläiset ovat vetäneet poroaidan tonttinsa rajoille, muuten istutukset menevät parempiin suihin.

Koivujen keltaruskea väri johtuu sadekesän jälkeen vaivaavasta ruostesienestä, varsinaista ruskaa vielä odotellaan. Maasta löytyy jo mosaiikkimaisia väriläiskiä, erilaiset varvut loistavat oranssinpunaisina. Joudun tarkistamaan aina uudelleen nimen sille punamarjaiselle kasville,jonka lehdet värjäytyvät kauniisti. Nimi karkaa päästäni salamannopeasti, onneksi se säilyy kasvikirjassa. Siis ruohokanukka…

Kilpisjärven kesä on ollut viileä ja sateinen. Kesä on kuulema mennyt kesää odotellessa, kunnes on ollut pakko myöntää, että ei kesää tullutkaan tänä vuonna. Eilen nousin tunturikoivikon yläpuolelle. Avotunturissa saavutan sen tunteen, jota haen tunturista. Siellä on helpompi kulkea ja katsella ympärilleen. Hengittää - ja olla oma itsensä.