Arkistot kuukaudelle Joulukuu, 2010

Joulunviettoa Levillä

Joulukuun 25. 2010

Olen tullut Levin monenlaisen hälinän keskellä siihen tulokseen, että löydän suurimmat ilon hetket luonnosta omassa rauhassa. Tänä aamuna lumikenkäilin virtaavan joen varrella. Kuuntelin veden ääntä ja katselin lumisia taideteoksia. Kuin Joku olisi pursottanut pehmeää kermavaahtoa joen kivien päälle. Herkullisen näköistä. Ennen joulua näin joessa jotakin, joka sykähdytti minua. Koskikara sukelteli virrassa. Pian sen jälkeen sillalta oli paiskattu rullakko veteen ja siellä se nyt pilaa maisemaa. En ole keksinyt kuinka saisin rullakon pois.

Kaamoksen värit ihastuttavat. Joinakin päivinä saattaa olla aika harmaata, mutta usein taivaalla punertaa kauniisti. Sininen hetki on pitkä ja olen neuvonut aiakkaitakin seuraamaan valon muuttumista päivän mittaan. Tarjolla on hitaasti muuttuva näytelmä. Kunnollisia revontulia olen nähnyt vain kerran.

Yhteisasumisen nurjat puolet rasittavat toisinaan. Vapaahetket sattuvat eri aikaan. Tarvitsen paljon unta, mutta usein nukkuminen on mahdotonta korvatulpillakaan. Bilettäjät eivät osaa ottaa huomioon toisia. Vauhti on kova ja joskus mieleeni hiipii ajatus, että tyhjä sielu vaatii paljon meteliä ympärilleen.

Täällä Levillä minut tavoitti vain yksi joulukortti ja yksi lahja. Tiedän kotona odottavan vinon pinon kortteja ja jokusen lahjankin. Saamani lahja oli ihastuttavin mitä olen ikinä saanut. Kuinka kukaan voi nähdä niin paljon vaivaa? Nytpä kerron tarkemmin. Ystäväni oli näprännyt joulukalenterinomaisesti useita pikkupaketteja. Paketeissa oli mukana päiväys ja runo kullekin päivälle. Pakkaukset kauniita kuin nauriita ja sisällä käsintehtyjä yllätyksiä! Olen niin haltioissani. Koskettavaa, koin tulleeni nähdyksi ja itseni arvokkaaksi. Kiitos.

Osallistuin jouluna Marian kappelissa useaan tapahtumaan. Kapakoiden ja kauppojen keskellä se tarjoaa tasapainottavaa ohjelmaa. Aattohartaus alkoi laululla Sydämeeni Joulun teen. Minua painoi raskas tunne, jota koen erityisesti jouluisin. En pääse sitä pakoon vaikka haluaisinkin. Ajattelin, että parasta mitä voin itselleni antaa, on olla avoin ja rehellinen omille tunteille. Päätin toivottaa tunteen tervetulleeksi ja elää sen läpi tässä ja nyt. Tunsin itseni yksinäiseksi, hylätyksi ja vaillejääneeksi. Kyyneleet valuivat ja ihmettelin, miksen tunne yhteenkuuluvuutta ympärilläni olevien ihmisten kanssa. Sen sijaan elin läpi kärsimystä, jota varmasti moni muukin kokee hiljaa Joulun suuren juhlan aikana. Kun kaikilla pitäisi olla hyvä olla. Paine sisälläni helpotti pian ja nousin takaisin nykyhetkeen kuuntelemaan Joulun sanomaa. Olin nyt osa Marian kappelin aattohartautta.

Sain aattona monta puhelua läheisiltä. Synttäri- ja jouluntoivotuksia. Ne ovat tärkeitä asioita.

Pakkanen ja lentoliikenteen takkuilu koettelee

Joulukuun 19. 2010

Pakkasta on tällä hetkellä 25 astetta ja ilma on edelleen kylmenemään päin. Kylmyys on koettelevaa kenelle tahansa, saati sitten brittituristeille. Jotkut britit eivät oikein osaa pukeutua lämpimästi. Saamansa toppahaalarin alle he saattavat pukea vain t-paidan! Olen sanonut ohjeeksi yli kahdenkymmenen asteen pakkasella, että pukekaa päälle kaikki vaatteet, jotka teillä on käytettävissä…

Eilen saattelin brittiperheitä huskyajelulle. Taisi olla aika kylmää kyytiä, yksi lapsi itki tuskaisena jäätyneitä varpaitaan. Muutoin koiravaljakkoajelu lumisessa metsässä oli heille upea kokemus. Yksi nainen kysyi, mitä minä tein sillä aikaa, kun he olivat ajelulla. Kuultuaan vastaukseni hän oli ihastuksissaan. Nimittäin kävelin ympäriinsä ja kuuntelin lumen ääntä askeleiteni alla. Kovalla pakkasella ääni on erilainen kuin lauhalla ilmalla. Kuulin nyt kumisevaa ääntä.

Lentoliikenne Lontoossa takkuilee. Perheiden piti päästä jo aamupäivällä paluulennolle, mutta nyt he ovat joutuneet odottelemaan lennon toteutumista hotellin yleisissä tiloissa koko päivän. Voi lapsiperheparkoja! Odottaminen on kovaa ja pinnaa koettelevaa työtä. Eikä nyt illallakaan ole vielä tietoa lennosta. Minun epäkiitollinen tehtäväni on tonttuna saatella tämä ryhmä kentälle sitten, kun lento toteutuu ja toivottaa heidät iloisena tervetulleiksi uudelleen. Samalla otan vastaan uuden ryhmän. Luultavasti kaikki ovat väsyneitä ja harmissaan. Ja minä olen “so sorry”.

Minimipalkkaisen työntekijän kannalta ylimääräiset työtunnit osuvat oikeaan päivään. Sunnuntaina juoksee tuplapalkka. Syvällä sisimmässäni kylläkin koen, että sunnuntaina saan normaalipalkkaa ja muina päivinä puolittaisen palkan tunneista. Monena päivänä olen maksanut ruokakaupan kassalla tuiki tavallisista ruokaostoksista saman suuruisen summan kuin laskeskelen saavani tuloja päivän tunneista. Kummallista… Yksi työkaveri totesi, että yhden illan bailaamisessa tupsahti puolen kuukauden palkka.

Monille bailaaminen näyttää olevan Levillä Se iso juttu työn ohella. Minulle se on hiihtäminen. Kiersin yhtenä päivänä Levitunturin. Siitä kertyi parinkymmenen kilometrin lenkki. Oli nautinnollista pysähtyä puolivälissä tauolle Sammun tuvalla. Istahtaa tulen lämpöön hirsiseinien suojassa. Paistaa makkaraa ja juoda lämmintä mehua. Toisinaan tunnen olevani aika rikas kyetessäni kokemaan iloa yksinkertaisista asioista.

En ole koskaan laulanut karaokessa, koska häpeän lauluääntäni. Nyt joulutontun roolissa olen pistänyt itseni likoon toden teolla. Lauloin porolaulun englanniksi mikkiin linja-autossa! Kaikilla kuljettajaa myöten oli suu virneessä, en uskaltanut kysyä mikä heistä oli niin hauskaa… Kaikkeen sitä ihminen venyykin… Bravuurini sen sijaan on pienten ihastuttavien joulutarinoiden lukeminen.

Olen tarvinnut tontun työssä kaiken oppimani tiedon ja taidon pukeutumisesta. Tonttu hyörii samassa asussa paukkupakkasessa ja sisällä pipareita paistamassa. Hikeä siirtävä aluskerrasto ja villavaatteet ovat olleet pelastukseni. Kuulun niihin harvoihin tonttuihin, joita flunssa ei ole vielä raadellut. Teen kaikkeni pitääkseni vastustuskyvyn vahvana.

Joulutontut silloin varpahillaan…

Joulukuun 16. 2010

Täällä Levillä joulutonttuja vilahtelee tuon tuosta kiireisen näköisinä. Brittilapset oppivat nopeasti tervehtimään heitä tonttujen erikoistervehdyksellä: vilkuttamalla käsiä poronsarvien lailla tai heiluttelemalla sormia nenän jatkona. Jokaisella tontulla on tietenkin oma nimi kuten Jolly Holly, Snowflakes tai Igloo - ja oma tarinansa kerrottavana. Minä olen 150-vuotta vanha (yksi brittityttö epäili minun huijaavan!), syön riisipuuroa joka aamu ja lempileikkini on lumisota. Pakkasessa ja tuulessa tulee lämmin, kun peuhaa lumessa lasten kanssa ja toistaa iloisena kymmenennen kerran: “ei lunta kasvoille, please.”

Brittiperheille laadittu ohjelma on korkeatasoinen ja monipuolinen. Luksusta, josta he maksavat sievoisen summan. Suomalaiset pistävät todellakin parasta pöytään. Eniten britit ovat kehuneet päiväämme Taivaanvalkeissa. Taivaanvalkeat on pihapiiri Levin lähistöllä, jota voin lämpimästi suositella kenelle tahansa. Vanhoja hirsirakennuksia, varmalla kädellä loihdittua entisajan maalaistunnelmaa parhaimmillaan. Saapuessamme sinne Tonttulan Work Shopiin hämärässä sadat lyhdyt valaisevat pihapiiriä tunnelmallisesti. Perheet kiertävät siellä tontun kanssa aktiviteetistä toiseen. He pääsevät moottorikelkka-ajelulle reessä, porokyytiin, leipomaan pipareita, potkukelkkailemaan, ratsastamaan islanninhevosella, paistamaan makkaraa, laskemaan mäkeä jne.

Ai niin - ja se tärkein: tapaamaan Joulupukkia. Joulupukin kammari ja tontun postitoimisto on sisustettu lukuisilla lumoavilla yksityiskohdilla. Katseeni kiinnittyi jouluaiheiseen nukkekotiin. Haaveilen tekeväni joskus itse nukkekodin koverretun puunrungon sisään käyttäen sisustuksessa luonnosta löytämiäni materiaaleja. Tontun postitoimistossa työskentelee oikea tonttu! Sen oikeampaa ei voi olla. Smiley on täydellinen joulutonttu, ihmisen asussa hän näyttää muita lyhyemmältä, mutta hänhän onkin aito tonttu.

Kävelin yhtenä iltana Levin keskustassa turistin silmin ja pidin näkemästäni. Hyvällä maulla jouluvaloja valaisemassa ja matkamuistoja ostettavaksi. Olen iloinen siitä, että täällä vaalitaan aitoutta koristelussa. Ainakin juuri tällä hetkellä. Vierastan taas turhanpäiväistä älämölön pitämistä eli melusaastetta kauniissa luonnossamme. Sitäkin löytyy.

Ensivaikutelmia Leviltä

Joulukuun 6. 2010

Hulinaa, vilinää ja vilskettä riittää. Levi on aikamoinen matkailu- ja biletyskeskus. Olen saanut esimakua suurten brittiryhmien pukemisesta lämpimiin asusteisiin salamannopeasti lentokentällä olevassa hallissa. Todella taitavasti organisoitua toimintaa, jonka taustalla on kuulema paljon yrityksen ja eredyksen kautta hankittua tietotaitoa.

Yksittäisen työntekijän kannalta työ on puuduttavaa varsinkin siinä vaiheessa, kun laitetaan kuivumaan vaikkapa yli viisisataa haalaria, kenkäparia, käsineitä, pipoja, sukkia, kaulaliinoja… Meinasi itku päästä haalarivuoren takana. Aloin jo pohtia, kuinka kokemus raapaisi minussa lapsuuden traumoja, kun vaadittiin tehtäväksi kohtuuton määrää yksitoikkoista työtä. Lopulta poltin päreeni filosofoinnilleni ja toivoin, että oppisin tällaisessa tilanteessa jättämään aivot narikkaan. Lisäksi päätin selviytymiskeinoikseni asiasta kirjoittamisen ja hiihtämisen.

Seurasin yhtenä päivänä palkattomana koulutuksena joulutontun/bussioppaan toimintaa. Tarkoituksena olisi pikku hiljaa ottaa vastaan oma ryhmä brittejä. Työssä vaaditaan mielestäni paljon varsinkin palkkaukseen verrattuna. Kaiken pitäisi tapahtua nopeasti ja ystävällisesti, mutta suurissa ryhmissä (esim. viisikymmentä brittiä) tapahtuu aina yllättäviä tilanteita.

Brittiryhmiä on kahdenlaisia. Osa viipyy vain päivän ja sananmukaisesti suorittaa minuuttiaikataululla ohjelman sisältäen mm. husky- ja poroajelua, moottorikelkkailua ja tietenkin joulupukin tapaamisen. Suomalaiset pitävät sitä hulluna touhuna, mutta  ”time is money”. Moni varakas brittiperhe tulee lapsineen kokemaan joulun ihmettä ja salaperäisyyttä tässä tehopaketissa. Voi kuinka pitkä päivä siitä tulee lapsille!

Osa perheistä taas viipyy Levillä kolme-neljä päivää. Näiden ryhmien mukana kulkee suomalainen tonttu, järjestää ja hoitaa sen tuhat asiaa, viihdyttää lapsia ja vie aktiviteetista toiseen. Tonttuasu on mielestäni todella kaunis. Jopa niin kaunis, että niitä häviää joskus salaperäisesti… Murrettu vihreä ja punainen väri sekä luonnonmateriaalit asussa  miellyttävät suomalaisen silmää. Brittitontut pukeutuvat näköjään pinkkiin ja pastellin vihreään. Uups!

Levillä olen lopultakin päässyt hiihtämään! Voi sitä onnen tunnetta. Lumen vähyyden vuoksi latuverkostosta vasta osa on auki (40 km), mutta pian latuja saadaan lisää. Kävin eilen illalla myrskysäässä hiihtämässä otsalampun valossa. Minusta on hauska hiihdellä yksikseni omaan tahtiin. Kun muita hiihtäjiä on paljon, alan toisinaan hiihtää kovempaa kuin oikeasti haluaisin. Tänä aamuna kiipesin Kätkätunturin päälle. Kaunista! Luonnon lumiset yksityiskohdat, utuinen maisema ja liikkumisen tuoma hyvä olo latasivat akkujani.