Arkistot kuukaudelle Tammikuu, 2011

Etelän hurvittelua

Tammikuun 25. 2011

Olipa virkistävää käydä etelänmatkalla, siis Etelä-Suomessa ystäviä tapaamassa. Vähän minua kyllä jurppi se, että pitkän pakkasjakson piti taittua vesikeliksi juuri minun Helsinkiin tultuani. Ihastelin lumikinoksia, mutta ymmärsin myös lumen paljoudesta aiheutuvan tuskan liikenteelle. Helsingissä on jo valmiiksi niin paljon kaikkea - ihmisiä, autoja, jatkuvaa muutosta - että lumi ei mahdu mihinkään. Ja silti sitä vain tulee. Vesikelin tuomasta liukkaudesta sain myös osani. Kävin jopa rähmälläni, ihan hallitusti onneksi.

Pääsin hiihtämään pääkaupunkiseudulla kahdessa paikassa: Mustavuoressa ja Hakunilassa. Mustavuoressa ihastuin vanhaan metsämaisemaan. Sinne haluan palata joskus luonnon viheriöidessä kuuntelemaan ja katselemaan. Hiihdin ystäväni kanssa illalla kaupungin valojen heijastuksissa. Aivan hyvin näimme ja saimme hiihdellä omassa rauhassa. Hakunilassa testasin SM-latuja lipsuvilla suksilla! Mäkiä ylös ja alas. Viimeisellä hiihtoretkellä vesikeli oli jo muuttunut pakkaseksi ja hullaannuin hangenkannosta. Voiko olla ihanampaa kuin kiitää sinne ja tänne aivan oman mielensä mukaan. Vapaa on vain umpihanki! Unelmoin pääseväni opastetulle retkelle Sipoonkorpeen jollakin etelänmatkalla, oppaitakin on jo tiedossa.

Kävin luistelemassa Helsingin Rautatientorin Jääpuistossa. Postimerkin kokoinen luistelualue ärsytti ensin, mutta pääsin illan mittaan juoneen. Lopulta huomasimme ystäväni kanssa, että kolme tuntia hurahti huomaamatta. Ystäväni on harrastanut minua enemmän luistelua ja hän kaappasi minut välillä pariluisteluun ja joihinkin yksinkertaisiin luisteluharjoituksiin. Tajusin kuinka olin ajatellut, että en opi uusia asioita luistimilla, mutta niin sitä viiletettiin jäävalssin tahdissa. Oman lisänsä, varsinaisen luksuksen luisteluun toi musiikki sekä minttukaakaon ja kuohuviinin siemailu luistimet jalassa.

Helsingin reissulla minua hemmoteltiin hyvällä ruoalla, niin itsetehdyllä kuin ravintolan antimillakin. Lienenkö villiintynyt kaukana kotoa pahastikin, kun päädyin hienostelemaan. Laitatin ripsien pidennykset ja tunsin itseni hurmaavaksi Räpsy Ripsi Riitaksi. Ainut meikkini on ollut tähän asti huulipuna, mutta nyt ehostukseni nousi uusiin ulottuvuuksiin. Toisinaan vitsailen, että keski-iässä on jo otettava kaikki keinot käyttöön ulkonäön suhteen. Silti olen sitä mieltä, että sisäinen kauneus on ykkösase. Levillä ollessa katselin ihaillen taitavasti meikanneita nuoria naisia, mutta kun suusta tuli v-alkuista sanaa, kauneus karisi jonnekin.

Jyväskylässä tapasin pian kymmenen vuotta täyttävän kummityttöni. Hän odottaa innolla lupaamaani telttaretkeä Kilpisjärven tuntureille ensi kesänä. Tyttö kyselee herkeämättä, mitä kaikkea olen suunnitellut retken varalle. Katselimme yhdessä hänen retkivarusteitaan: puukkoa, muovilusikkaa ja kuksaa. Ne otetaan mukaan. Tulen tekoa Inka harjoitteli mummolassa. Aluksi hän heitti pelokkaana tulitikun kädestään minne sattuu. Pian hän osasi sytyttää tuohipalasen tai ulkotulen hallitusti ja muodostaa tuulisuojankin. Inka toivoi, että hän saisi tehdä retkellämme tulet joka kerta.

Jyväskylässä pakkasta riitti lähes kaksikymmentä astetta. Silti kävimme Inkan kanssa hiihtämässä Sataman jäällä. En olisi uskonut, että hän haluaa ja jaksaa hiihtää niin pitkän lenkin. Kotimatkalla tyttö juksasi tätiään - taas kerran. Ja täydestä meni. Oli kuulema pissahätä. “Pitää juosta kotiin. Kanna sinä Riitta minunkin suksiani.” Hikisenä ja läähättäen saavuttiin sitten kotiin. Siinä tyttö ilmoitti nauraen: “Ei minulla ole oikeasti pissahätä. Halusin vain nopeasti kotiin. Muuten sinä et olisi viitsinyt juosta.” Tämä vielä muistetaan - tunturissa!

Etelään hiihtämään kauas Levistä

Tammikuun 3. 2011

Kuinka helpottunut olenkaan, kun pääsin Levin hälinästä pois. Ei se ole minun paikkani. Onhan Levillä maineensa, mutta kuvittelin, että työntekijät sentään huolehtivat levostaan ja palautumisestaan. Tai ainakin suovat sen niille, jotka haluavat nukkua yönsä ja jaksaa vaikkapa hiihtää vapaa-aikanaan. Hiihtelin aluksi innokkaasti, mutta sitten jatkuvasti katkonaiset yöunet alkoivat rassata. Yritin tunkea silikonikorvatulppia yhä syvemmälle korviin…

Tiedän nyt yhtä kokemusta viisaampana, että Levillä bilettäminen on ykkösasia. Terveen maalaisjärjen käyttö tai kohtuullisuus eivät kuulu siellä tapoihin. Mietin välillä, kuinka äärimmäisen kuluttavaa ja pinnallista eläminen Levillä voi olla. Ja kuinka niin moni sitä haluaa!

Joulun jälkeen katukuva muuttui. Rauhallisten brittien sijaan venäläisten turistien kovaääninen selostus täytti tienoon. Aloin kaivata hiljaisuutta ja rauhaa entistä enemmän. Tilaa sielulle.

Pari päivää kotona Rovaniemellä tekee terää. Sitten onkin aika taas pakata laukut ja lähteä juhlimaan äitini seiskakymppisiä Pohjois-Savoon. Siinäpä sitten, kun olen jo hyvässä vauhdissa valumassa etelää kohti, jatkankin Helsinkiin hiihtämään. Nimittäin Rovaniemellä on edelleenkin niin vähän lunta, ettei luonnonlumesta saada kunnon latuja. Ja kun minä muutin Rovaniemelle hyvien hiihtokelien perässä. Katin kontit! Helsinkiin tästä on lähdettävä suksien kanssa!

Ai niin, olen säästellyt tätä uutista. Minua pyydettiin Uusi Rovaniemi-lehden kolumnistiksi. Kävin tänään siellä haastateltavana kolumnistien esittelytekstiä varten ja studiossa kuvauksissa. Ensimmäinen juttuni ilmestyy muutaman viikon kuluttua ja sitten jatkossa kerran kuussa. Lehti on valittu neljä kertaa Suomen parhaaksi kaupunkilehdeksi.