Arkistot kuukaudelle Toukokuu, 2011

Kutkuttaa päästä tunturiin

Toukokuun 28. 2011

Olen ylittänyt itseni viime viikkoina ottamalla vastaan peruskoulun yläasteen opettajan sijaisuuksia. Ensimmäisenä ahkeroin poikien liikunnan opettajana. Kokemus oli sen verran mullistava, että sain siitä hyvän kolumnin aiheen Uusi Rovaniemi -lehteen. Muutoin ajattelin tyyliin, “ei enää koskaan… ainakaan ennen seuraavaa kertaa”. Seuraavalla viikolla testasin hermojani/voimiani kotitalousopettajana ja menneellä viikolla biologian/maantiedon opettajana. Ehdin pyörähtää kolmella eri koululla.

Aloitan tunnin kertomalla itsestäni. Useimmiten se kiinnostaakin oppilaita. Jos se ei kiinnosta, niin silloin ei näytä kiinnostavan mikään muukaan. Sijaista koetellaan ja siksi työ vaatii valtavasti panostusta. Useimpien ryhmien kanssa pääsin mukavaan yhteistyöhön, mutta muutamien luokkien kanssa tasapainoa ei löytynyt. Kaaosmainen kokemus imee enrgiani ja aiheuttaa ennen pitkää mielialan laskua. Silloin migreeni jämähtää seurakseni.

Olen huomannut, että kolme päivää yhteen perään on maksimi aika, jonka jaksan näin intensiivistä “ottelua”. Yksi opettaja kertoi, että hänellä menee ilta pilalle silloin, kun on ollut hankala luokka päivällä. Minulla menee ilta rauhoittuessa, mutta silti samalla kertyy väsymystä. Onneksi osaan nukkua kuin pieni porsas sitten, kun paineet hellittävät. Olen ylpeä siitä, että uskalsin ottaa nämä haasteet vastaan. Koen onnistuneeni riittävästi. Odottelen tilipäivää myhäellen.

Nyt minua kutkuttaa päästä tunturiin. Lähden pikapäätöksellä vaeltamaan Pallakselta Hettaan kolmen maastoyöpymisen retkelle. Edellisen retkeni tässä maastossa toteutin minibudjetilla, nyt hellin itseäni mm. yöpymällä varaustuvissa. Varsinkin kehuttu Hannukurun varaustupa kiinnostaa ja se ihana sauna! Viimeksi kuljin ensi lumen aikaan pohjoisesta etelään, nyt kokeilen miltä tuntuu vaeltaa etelästä pohjoista kohti. Onkohan vielä lunta jäljellä? Pääsenköhän kuitenkin hyvin kulkemaan vaelluskengillä? Ounasjärvi on kuulema sula, tilasin venekuljetuksen loppumatkalle.

Mahtavaa lähteä yksin vaeltamaan, aistia vahvasti tunturiluonto, astella omaan tahtiin. Yksin vaeltaessa on vain se huono puoli, että on yksin myös hätätilanteessa. Varaudun erilaisiin tilanteisiin niin hyvin kuin osaan ja lähden luottavaisin mielin seikkailuun!

Paraksen vaellukselle oppaaksi ja muita suunnitelmia

Toukokuun 22. 2011

Kiinostaisiko lähteä vaeltamaan opastetusti Suomen, Ruotsin ja Norjan puolelle? Olen lupautunut toiseksi vetäjäksi Ounasvaaran Ladun järjestämälle vaellukselle Paras-Pältsa-Tuipali 6.-9.8.2011. Sään salliessa käymme ihailemassa maisemia Paraksen huipulta ja kirjoitamme nimemme siellä olevaan vihkoon. Jokaisena päivänä taivalletaan erilaisessa maastossa. Aloitamme vaelluksen Paraksen takaa Signadalenista. Reitti jatkuu Gappohyttanin kautta Pältsastuganille ja edelleen Tuipalin yli Kuohkimajärvelle ja lopulta Malla-laivalla Kilpisjärven yli.

Yövymme omissa teltoissa tai osittain mahdollisesti tuvissa, omat sapuskat. Ilmoittautuminen on alkanut ja hinta on niin pieni, etten semmoisesta ole ennen kuullutkaan, mutta tämähän on yhdistys- eikä liiketoimintaa. Eli siis reissu maksaa 40 €/hlö tai OuLan jäsenet vielä vähemmän (20 €). Hienoa Ounasvaaran Latu! Ilmoittautua voi minulle sähköpostitse (riitta.karhusilta(ät)kolumbus.fi)

Vaelluksen ennakkopalaverista ja kuljetuksista sovitaan myöhemmin erikseen. Ai niin, mukaan otetaan 12 henkilöä ja ensimmäiset ovat jo ilmoittautuneet.

Kesääni kuuluu muitakin mukavia tunturihenkisiä suunnitelmia. Tänä kesänä pääsen lopultakin osallistumaan pitkään haaveilemalleni tunturilintukurssille. Meitä kokoontuu Kiilopäälle viikoksi parikymmentä innokasta kurssilaista lintuja tiiraamaan. Aiemmissa opinnoissani tunturilinnut ovat jääneet liian vähälle huomiolle, mutta nyt tilanteeseen tulee helpotusta. Tänä kesänä sopuleiden runsastuessa petolintujakin saattaa nähdä hyvin.

Ja sitten vielä saan viettää suurimman osan kesästä tunturimaisemissa. Menen Kilpisjärven Hotellille töihin kesäksi ja syksyksi. Oppaan töitä löytyy vasta ruskan aikaan, muutoin auttelen Hotellin töissä tarpeen mukaan salilla ja siivouksessa.

Kummallista, minulla on niin ikävä hiihtämistä. Nautin toki luonnon vihertymisestä ja lintujen viserryksestä, mutta silti kaipaan hiihtoa. Ehkä ajoitan Kilpikselle lähdön niin, että ehdin juhannuksena järjestettäviin hiihtokilpailuihin Saanan pohjoisrinteellä.

Kotona Kilpisjärveä muistelemassa

Toukokuun 6. 2011

Tässä sitä istutaan kotona Rovaniemellä koneen äärellä. Väsymys kauden jälkeen on ollut puuduttavaa. Pitkät yöunet, aamupalan jälkeen ensimmäiset päiväunet, iltapäivällä toiset päiväunet ja sitten pääseekin jo yöunille. Välissä ehtii lähinnä syömään ja hierojallakin olen piipahtanut. Moinen väsymys tuntuu pelottavalta, laskee mielialaa. Mutta näin se on joka vuosi ja kyllä siitä taas noustaan! Aika parantaa viikossa tai kahdessa.

Kävin kokeilemassa entistä työtäni, kotitalousopettajan sijaisuutta lähikoulussa. Pidin aikoinaan siitä työstä kovastikin, mutta sitten masennuksesta toivuttuani en ole kyennyt/halunnut palata vanhaan työhön. Saan helposti migreenin ja väsyn valtavasti. Toisaalta minua harmittaa, kun siitä työstä saisin kunnollisen korvauksen. Parin päivän sijaisuus sujui sen verran hyvin, että saatan mennä toistekin lyhyeksi ajaksi. Murrosikäisten levoton hälinä ja se, että on oltava jatkuvasti tarkkaavaisena imee voimani. Yläasteella sijaisena olo ei ole niitä helpoimpia nakkeja…

Palataan jo unelmatyöhön Kilpisjärvelle! Tämä kevät poikkesi aiemmista vuosista. Sää oli lämmintä koko huhtikuun, liisteri tuli tutuksi. Voideltavien suksien kanssa oltiin välillä liemessä, kun uusi lumi ja lämpötila nollan vaiheilla tekivät tepposiaan. Nanotkaan eivät aina toimineet. Suomupohjasuksilla hiihtävät olivat tyytyväisimpiä, mutta eiväthän ne oikein luista.

Retkillä tunturissa oli hyvä olla yhdessä, nauttia maisemista ja toistemme seurasta. Usean vuoden kokemus opastyöstä helpottaa paljon ja on hauska tavata tuttuja asiakkaita, toki myös uusiakin. Yhdellä retkellä hiihtelimme Salluaivilta takaisin pomppuista moottorikelkkareittiä. Muualla hanki ei enää kantanut. Siinä ei ole ihan helppo pysyä pystyssä, tarvitaan kehon hallintaa. Yhdeltä retkeläiseltä tuli osuva neuvo siihen, kuinka onnistuu vetämään keskivartalon lihakset tiukaksi, tasapainon tueksi. Pistä peukalo suuhun ja imaise! Oikeat lihakset löytyvät luonnostaan. Loppuretken huikkasimme alamäessä toisillemme, että nyt peukalo suuhun ja menoksi.

Mitä lintuja näimme tunturissa? Kerran hiihdimme kiirunaparin ohitse, aivan läheltä. Kiirunat luottivat suojaväriinsä, lopulta ne pyrähtivät lentoon ja saimme kuunnella narisevaa ääntä. Toisen kerran tavoitimme riekkoparin pälveltä ja saimme kuulla riekon “naurunremakkaa”. Lossu-Meeko-retkellä ihastelimme kahta piekanaa taivaalla. Pulmusparvia pyrähteli monessa paikassa. Sopuleita näytti olevan runsaasti, joten petolinnuilla tulee olemaan hyvät oltavat. Olen innoissani kesäkuussa olevasta tunturilintukurssista Kiilopäällä.

Kilpisjärven Hotellilla oli perjantaisin retropäivä. Ravintola sai uuden tai pikemminkin vanhan ilmeen oransseilla liinoilla ja tarjoilijoiden retroasuilla, baarissa näytin vanhoja diakuvia ja paras retroasu luvattiin palkita. Asukisa vain meni sikäli pieleen, että asiakkaat eivät saaneet ajoissa tietoa kisasta, eivätkä siis olleet varautuneet. Niinpä minä loistin vihreässä retromekossani ja äidin vanhassa käsilaukussa. Palkinnoksi sain ruokaa ja minullehan se maistuu. Ehkä liiankin hyvin - vatsalihakset ovat kasvaneet epäilyttävästi vai mistähän lienee kysymys?