Arkistot kuukaudelle Kesäkuu, 2011

Vitivalkoinen tunturipöllö

Kesäkuun 19. 2011

Lintukurssi Kiilopäällä meni pitkälti sairastaessa kesäflunssaa (ja ripulia ja helleuupumusta ja migreeniä). Jaksoin olla mukana vain osittain. Pääsin kuitenkin mukaan joihinkin huippubongauksiin. Huipuista huipuin oli tunturipöllöuros. Seurasimme valkoista suurta pöllöä kaukoputkella niin kaukaa, että pystyimme seuraamaan linnun normaalia käyttäytymistä. Se saalisti ison roikaleen, kenties myyrän ja nielaisi sen muitta mutkitta. Luut poistuvat sitten myöhemmin oksennuspallon mukana.

Pöllö istui avotunturin kupeessa ja käänteli päätään kadehdittavan notkeasti. Yksi kurssilainen kertoi, että he luulivat lapsena pöllöjen pystyvän kieputtamaan päätään ympäri ja ympäri. Lähes huuhkajan kokoinen valkoinen pöllö erottui selvästi ympäristöstään. Sillä ei ole siis kesällä suojaväriä, liekö sitten vihollisiakaan.

Tunturipöllön näkeminen tunturissa on kovin harvinaista. Useimmat lintukuvatkin siitä on otettu saaristossa. Yksi pitkään lintuja harrastanut kurssilainen meni kokemuksesta lähes tolaltaan, siis onnesta sekaisin. Yöunethan siinä häneltä meni ja onni purkautui vielä meille kaikille mieluisalla tavalla. Hän tarjosi parillekymmenelle kurssikaverilleen kuohuviiniä! Ei pöllömpi juttu.

Tunturipöllön bongaukseen liittyi vielä sellainen jännittävä puoli, että aluksi harkittiin asian salaamista visusti. Jos tunturipöllö olisi pesinyt, silloin pöllölle olisi kaikin tavoin koetettu taata pesintärauha. Nyt kysessä oli kuitenkin vapaa poikamies ja tieto asiasta päätettiin julkaista.

Toinen mielenkiintoinen tilanne oli päästä seuraamaan suokukkojen kukkoilua. Jokainen uros näyttää erilaiselta, komea kaulus nostetaan pörhölle taisteluissa. Lopulta naaras valitsee mieluisimman puolison. Muistaakseni valkokauluksiset sulhot ovat yleensä muita suositumpia. Eräopaskoulutuksesta minulle on jäänyt mieleen, että suokukkojen ryhmäsoidinta olisi hieno päästä seuraamaan. Näin ne toiveet toteutuu…

Yhtenä päivänä muut lähtivät pitkälle retkelle. Jäin yöpaikkaan keräämään voimia ja tekemään kirjoitustöitä. Kävin samalla gps:n avulla katsomassa keräkurmitsaa tai “kesäkurpitsaa” niin kuin sitä on helpompi nimittää. Päästyäni perille en nähnyt lintua missään. Kesäinen tunturiluonto on niin pienipiirteistä, että siitä on vaikea erottaa paikallaan olevaa lintua. Astelin varovasti ympäriinsä ja olin jo luovuttamassa, kun näin silmäkulmasta jotakin oranssinkirjavaa liikettä. Sopuliko? Ei vaan keräkurmitsa esittämässä siipirikkoa saadakseen minut pois pesänsä vierestä. Seurasin lintua, pian se rauhoittui ja asettui hautomaan muniaan.

Lintukurssin vetäjä osoittautui ällistyttävän taitavaksi monella tapaa. Kiitos Mika Asikainen Suomen Ladusta! Mitä muita hienoja havaintoja kurssilla tehtiin? Ainakin riekko, kiiruna, sinirinta, pikkusirkku, mustalintu ja lapinuunilintu, yhteensä 81 lajia viikon aikana. Innokkaimmat ilmoittautuivat jo ensi vuoden kurssille.

Huippuherkkuja

Kesäkuun 7. 2011

Tapasin vanhan opaskurssikaverini Rovaniemellä. Hän ehdotti, että menisimme jonnekin syömään ja niinpä me astelimme reippaasti Rovaniemen yhteen upeimmista ravintoloista, Sky Ounasvaaralle. Ravintola sijaitsee aivan Ounasvaaran huipulla. Kolme seinää on korvattu lasilla maiseman katselijoiden iloksi.

Tiesin odottaa jotakin tavallisuudesta poikkeavaa, mutta yllätyin aistikkuudesta. Ruokalistan raaka-aineisiin kuuluivat mm. jäkälä, poronmaito, väinönputki ja erikoiset yhdistelmät kuten tilli jälkiruuassa. Halusin ilman muuta syödä kolmen ruokalajin aterian saadakseni kokonaiskäsityksen talon antimista.

Annoksen valmistuttua tarjoilija esitteli taideteoksen asiakkaalle ja totta tosiaan siinä tarvittiinkin opastusta. Jo alkupala oli niin kaunis, että katselin sitä aikani ennen kuin aloin syömään. Alkupalan kohdalla tarjoilija mainitsi erikseen, että ryöpätty ja voissa paistettu jäkälä on tarkoitettu syötäväksi siinä missä kaikki muukin. No jäkälän maku ei ollut kovin ihmeellinen vaikka voissa paistettu olikin… Annoksen väri- ja muotomaailma viehätti, yksityiskohtana porkkanajäätelö maistui hyvälle siinä jänisrilletin sivussa.

Pääruokana söin kuhaa väinönputkella maustetun ohran kanssa. Ohratto oli väriltään kevään vihreää. Ennen jälkiruokaa kokki kävi tarjoilemassa meille minitötteröt lakkasorbettia. Jälkiruaksi eteemme tuotiin mummon kannellinen hillopurkki, josta kurkisti kaunis asetelma. Mansikkahyytelön päälle oli taiteiltu basilikavaahtoa, tuoreita mansikoita, suklaata ja lila orvokinkukka. Syötävä sekin.

Aterian jälkeen pystyin vain huokailemaan, millaista taidetta ruanvalmistus on parhaimmillaan. Ruokailusta jäi kokonaisvaltaisesti hyvä olo. Sain olla hetken prinsessana, jolle vain paras on kyllin hyvää. Jokainen tarvitsee joskus sellaisen kokemuksen.

Edessä on mielenkiintoinen viikko. Lähden Kiilopäälle tunturilintukurssille. Sain juuri lainaan kaukoputken, jota en osaa vielä käyttää. Lämmintä on luvassa, joten mikäs siinä tipuja tiiratessa.

Pallakselta uutta puhtia

Kesäkuun 6. 2011

Vaellus Pallakselta Hettaan toi energiaa. Kesä teki tunturissa vasta tuloaan, mutta silti lupaus kesästä uhkui kaikkialla. Ylitin viimeisiä lumilaikkuja, koivujen silmut näyttivät pullistuvan silmissä, ensimmäiset tunturikukat aukaisivat nuppujaan. Linnut lauloivat kilvan reviirejään vahtien. Sopulien ulosteita löytyi kasoittain poluilta silloin, kun ympäristössä kasvoi sammalta.

Aloittaessani vaellusta Pallakselta pilvet peittivät maiseman ja vettä sateli. Astelin apein mielin polkua ylöspäin ja rinkkakin tuntui kovin painavalta. “Miksi en lähtenyt metsämaisemaan, vaikkapa Karhunkierrokselle? Nyt ponnistelen turhaan ilman maisemia.” Nammalakurussa avatessani tuvan oven näin myyrän livahtavan lattian koloon. En pidä myyristä sisällä, mutta lattiallahan se sentään oli. Nostin yöksi ruokapussit roikkumaan naulasta.

Illalla Nammalakurussa aurinko alkoi paistaa ja päätin kuunnella lintujen ääniä. Kävelin hitaasti, kuulostelin ja katselin. Yht´äkkiä  kuului erikoinen ääni, en oikein saanut selvää mikä eläin se oli. Pikkuhiljaa tajusin, että ääni lähtee lapsesta. Pian paikalle asteli perhe kahden pienen lapsen kanssa. Neljävuotias käveli ja puhua pulputti, yksivuotias istui äidin selässä rinkassa, isä kantoi kaikkien varusteita jättirinkassaan. Hieman huolestuin kuinka nukkuminen reippaan retkeilijäperheen kanssa sujuisi. Mutta eipä hätää, nukuin kellon ympäri.

Seuraavana päivänä sää ja mieliala kirkastuivat, tunsin tunturin energian.  Aloin löytää oman rytmini. Matka Nammalasta Hannukuruun tuntui aika pitkältä. Välillä hakeuduin tuulensuojaan makoilemaan, nauttimaan olemisesta. Elämä tuntui niin somalta, että varasin Hannukurun varaustuvalle toisenkin yön. Kaksi yötä sain emännöidä haluamallani tavalla Hannukurua, toisena päivänä pihapiiriin saapui muutama retkeilijä autiotuvan puolelle. Olihan sekin mukavaa, istua tulilla ja porista niitä näitä. Lämmitin Hannukurun saunaa ja uskaltauduin jopa uimaan lammessa. Hannukuru on kyllä varsinainen helmi!

Matka jatkui kohti Sioskurua. Suunnittelin innoissani uusia vaelluksia. Sioskurussa tein tulet kaminaan ja nautin päiväunista kunnes tunsin jonkin koskettavan minua. Sehän oli myyrä! Myyrä pääsi vapaasti kulkemaan laverilla ja pöytätasolla. Päätin, etten jaa vuodettani myyrän kanssa. Pakkasin tavarani ja läksin kävelemään eteenpäin kohti Hettaa. Olihan se aika pitkä matka yhdelle päivälle, Hannukurusta Hettaan… Tulevat vaellukset eivät enää tuntuneet niin houkuttelevilta.

Hetan yöpaikan emäntä kertoi, että kyseessä on lapinmyyrä, joka ei tiettävästi levitä sairauksia. Hän kertoi myös, että vapun aikoihin sopuleita tuli tunturista valtavat määrät jään yli. Itse näin koko reissulla aika vähän sopuleita, mutta myyriä mennä vilisti ulkona ja sisällä.