Arkistot kuukaudelle Heinäkuu, 2011

Mahtava iltalenkki Norjassa

Heinäkuun 30. 2011

Hyppäsimme töiden jälkeen työkaverin kanssa autoon ja ajoimme Jäämeren rannalle Skibotniin. Aurinko paistoi ja oli mukavan lämmintä, ehkä parikymmentä astetta. Nousimme Camping-alueelta lähtevää polkua pitkin Hengenin huntumaiselle vesiputoukselle ja siitä sitten eteenpäin Sledon pitkälle putoukselle. Polun sijaan seurailimme putouksen reunaa. Sen pyöristyneitä kallioita pitkin oli mahtava kiivetä ylöspäin, välillä pelottavan jyrkkääkin.

Sopivassa paikassa riisuimme hikiset vaattet ja pulahdimme “poreammeen” vilpoisaan veteen. Varmuuden vuoksi toinen piti käsivarresta kiinni, ettei pyörteilevä vesi vie mukanaan. Uintipaikka on valittava huolella ilman riskejä. Makoilimme jonkin aikaa lämpimillä kallioilla, kunnes jatkoimme kiipeämistä ylös asti. Veden huilaamista, niin kuin täällä päin sanotaan, oli mielenkiintoista seurata. Mikä energia! Sielu virkistyi.

Ylhäällä kirjoitimme nimet vieraskirjaan ja tähyilimme vieressä olevalle Adjit-tunturille vai onkohan se vuori. Olimme juuri kuulleet hehkutusta ylhäältä aukeavista näkymistä ja meissä oli syttynyt palo päästä sinne. Kello näytti puoli kahdeksaa. Kai me äkkiä sinne kipaistaan ja sitten nukkumaan. Huomenna olisi aamusta töitä.

Aluksi kulkeminen oli helppoa pehmeässä variksenmarjamaastossa. Sitten alkoi kiipeäminen tosissaan. Valitsimme eri reitit. Kaverini halusi kiivetä jyrkkää kivikkoista kohtaa ylös ja seurata sitten tunturin selkää kohti korkeinta kohtaa. Minä valitsin loivimman ja vähiten kivikkoisen kohdan nousuuni. Että ärsytti seurata kuinka nopeasti retkikaverini eteni, kun minulla taas “kone” meni aivan tukkoon. Pohkeita poltteli ja hengitys ei kulkenut. Välillä epäilin jaksanko ylös ja mietin, olikohan tämä ihan järkevä iltalenkki. Maisemat olivat kuitenkin huikeat. Kohtasimme lumilaikulla ja sitten kaverini taas pinkaisi omille teilleen.

Lopulta pääsin ylätasanteelle läähättäen ja hikisenä, jalat voimattomina. Mutta ne maisemat! Katselin ympärilläni suunnilleen samalla tasolla olevia vuorten huippuja. Huikeaa! Katselimme maisemia 1262 metrin korkeudesta. Vielä olisi ollut matkaa kaikkein korkeimmalle kohdalle 1408 metrin korkeuteen, mutta nyt ei ollut aikaa eikä voimia moiseen. Ylhäällä suunnittelimme, kuinka mielenkiintoista olisi retkeillä seuraten Olderelvia ylöspäin. Siis etsiskellä veden lähtöpaikkaa. Onneksi mukana oli edes jotakin evästä;  kuivatusta mangosta ja vedestä sain uusia voimia. Ja sitten vain alaspäin. Laskeutuminen kävi aika nopeasti. Tosin polvissa hieman kivisti.

Ilma oli ollut tähän asti täysin poutainen. Huomasimme vesipuouksen kohdalla nousevan “savua”. Pian tajusimme, että sumua oli nousemassa vauhdilla. Ilma viileni hetkessä. Menisikö näkyvyys kokonaan? Kuinka silloin pysyisimme suunnassa? Ja taas ilman kompassia reissussa… Vesiputouksen ääni olisi kuitenkin varma merkki suunnasta. Kävelimme vähän sivuun pajupusikkoon, mutta osuimme kuitenkin ihan kivasti tutulle polulle.

Huomasin kypsiä hilloja (lakkoja) ja niiden ohitsehan minä en kykene menemään. Herkuttelimme tunturin parhaalla tarjoilulla ja sitten vielä keräsin noin litran hillaa kotiin vietäväksi. Nam nam! Palattuamme autolle uskalsimme kurkata kelloa, puolen yön maita. Pääsin nukkumaan yhdeltä. Seuraavana päivänä väsytti töissä, mutta oli se sen arvoista!

Hengenin huntumainen putous.

Sledon monivaiheinen putous. Kuvat: Tommi Eklund

Mikä ihana kesä tunturissa!

Heinäkuun 28. 2011

Tänä kesänä tunnen olevani oikeassa paikassa. En tarvitse kärsiä uuvuttavasta helteestä, vaan vietän aktiivista elämää tuntureilla. Tällä hetkellä istun Kilpisjärven rantakivellä t-paidassa kasvot kohti Paraksen huippua. Aurinko paistaa ja tuuli hivelee ihoa. Näin lämmintä täällä on vain muutamana päivänä kesässä.

Usein lämpötila pysyttelee 10 - 15 asteen välillä, välillä satelee. Vietin juuri neljä vapaapäivää. Siihen mahtui pari hillareissua, Saanan valloitus ja autoretki Norjaan.

Pääsin paikallisten ihmisten mukaan hillastamaan eli poimimaan lakkoja. Tätä herkkua on ollut vähän ainakin Etelä-Lapissa, mutta Käsivarren alueella aika hyvin. Tien varsilla on paljon hillastajien autoja, myös ulkomaisia poimijoita on liikkeellä. Täällä marjastetaan myös ansiomielessä. Kaksi paikallista miestä kertoi poimineensa sata kiloa hillaa viikossa myyntiin. Työ on rankkaa, mutta myös kiehtovaa. Minä säästän poimimani marjat suurina aarteina talven varalle. Nyt hillaa on pakkasessa kymmenen litraa.

Hillareissu oli kokonaisvaltainen elämys. Menimme palsasuolle monimutkaista reittiä autoilla ja veneillä. Marjojen keräämisen välillä kyhäsimme kuivasta rantapajusta nuotion. Paistoimme makkaraa ja keitimme nokipannukahvit. Kuuntelin juttuja, joissa suomen, saamen ja ruotsin kieli vaihteli sujuvasti. Oli oikein soma olla, niin kuin täällä päin sanotaan.

Ystäväni Rovaniemeltä tuli käymään kesälomallaan ja niinpä kiipesin hänen kanssaan Saanan päälle. Se oli minulle kolmas kerta tänä kesänä. On mukava huomata, että kiipeäminen helpottuu joka kerta. Kunto on selvästi noussut. Kahvittelimme Saanan päällä pipo päässä maisemia katsellen, kunnes huomasin lähestyvän sateen. Läksimme puolijuoksua alas, jotta ehtisimme mahdollisimman pitkälle hyvän sään aikaan. Märät kivet ovat liukkaita.

Seuraavana päivänä ajelimme Pohjolan Pariisiin, Tromssaan. Siellä kiertelimme vähän aikaa kaupungilla ja nautimme loistavan lounaan Aunes gårdenissa. Kävimme katsomassa erikoisen muotoista kirjastotaloa ja kurkkasimme kirkkoon. Kirkon rappusilla oli tuotu kukkia ja sisälle sytytetty kynttilöitä joukkosurman vuoksi. Pala nousi kurkkuun.

Pääkohteena meillä oli Senjan saari. Teimme rengasmatkan menemällä sinne lautalla ja palaamalla tietä pitkin Kilpisjärvelle. Senjan luonto on kuulu kauneudestaan. Ajelimme pohjoisrantaa pitkin pysähdellen huikeissa näköalapaikoissa. Jylhät vuoret, sileät kalliot ja meri ovat vaikuttava yhdistelmä. Hiekkarantakin löytyi. Olimme varanneet telttailuvälineet mukaan, mutta kosteassa ilmassa päätimme ajaa posottaa Kilpisjärvelle yöksi vaikka uni jo painoi silmää.

Tuntureiden lumouksessa

Heinäkuun 19. 2011

Olen nauttinut kovasti vapaapäivistä tunturissa. Olen kuljeskellut Suomen, Ruotsin ja Norjan puolella. Uusi harrastukseni geokätköily vei minut yhtenä päivänä Skibotniin Jäämeren rannalle. Kiipesin polkua pitkin ylöspäin Hengenin ja Sledon vesiputoukselle. Nähdessäni lampaiden käyskentelevän jylhissä maisemissa pohdiskelin, että kelpaisipa olla tuommoinen lammas. Saisi viettää koko kesän tunturissa ruoan ja juoman äärellä, eikä edes tarvitsisi välillä käydä sisällä tekemässä työvuoroja.

Ihastelin matkan varrella suuria hillan raakileita, ehkä seuraavilla vapailla olisivat kypsiä. Sledon putouksella innostuin laskeutumaan pitkän putouksen sileitä kallioreunoja alas. Löysin sopivan uimapaikankin!

Yhtenä päivänä teimme työkavereiden kanssa retken Norjan Steindalenin jäätikölle.  Jäätikön lähelle oli pystytetty kylttejä merkiksi siitä, minne asti jäätikön reuna on yltänyt aiempina vuosina. Jäätikkö sulaa yhä kiihtyvällä vauhdilla. 

Hurjin päiväretkeni tähän mennessä on Paraksen valloitus. Ajoin autolla Paraksen taakse Signadaleniin ja läksin sitten kapuamaan. Uhmasin turvallisuussääntöjä nousemalla aina vain ylöspäin, vaikka näkyvyyttä ei ollut pitkään aikaan alhaalla roikkuvien pilvien vuoksi. Ihan nolottaa myöntää, että kartta ja kompassi unohtuivat kotiin, lisäksi GPS jäi autoon. Evästä sentään oli hyvin mukana. Pysyin kutakuinkin kärryillä ilmansuunnista tuulensuunnan ja vesiputouksesta kuuluvan äänen avulla. En ikimaailmassa olisi vienyt asiakkaita sellaisissa olosuhteissa, mutta yksin menin riskirajoilla. Hapuilun tuloksena löysin kuin löysinkin Paraksen huipun neljän tunnin urakoinnin jälkeen. Voi sitä riemua, kun sain kirjoittaa nimeni vieraskirjaan. Maisemia en tietenkään päässyt ihailemaan siinä säässä.

Sitten tajusin, että vaikein osuus on vasta edessä. Märät kivet olivat liukkaita ja huonon näkyvyyden vuoksi ajauduin jyrkänteelle. Silloin mietin, että vastaisuudessa lähden kiipeilemään vain kuivalla ja selkeällä ilmalla. Onneksi Suojelus ja Varjelus hoitivat tehtäviään ja minä selvisin ehjin nahoin alas. Ajattelin joka askeleella, että nyt on keskityttävä.

Palasin autolle seitsemän tunnin hikoilun jälkeen. Olin ylpeä itsestäni ja jaksamisestani, mutta toisaalta moitin itseäni turvallisuusasioiden ohittamisesta. Joskus on viisaampaa antaa periksi kuin puskea väkisin suunnitelmansa läpi.  Keho oli vielä seuraavan yön niin kierroksilla, että uni ei oikein tullut.

Kilpisjärven kesässä

Heinäkuun 2. 2011

Hyppäsin Rovaniemen helteessä bussiin kuuden kassin kanssa. Sillä tavaramäärällä koetan selvitä kolmisen kuukautta, sisä- ja ulkohommissa sekä vaelluksella. Hellettä riitti vielä Muoniossa, mutta ennen Kilpisjärveä sää vaihtui viileäksi ja samalla maisema jylhäksi. Taas totesin, kuinka täällä ollaan omassa maailmassa.

Jo samana iltana kapusin ystävän kanssa kasviretkelle Jehkatsin rinteille tihkusateessa. Säänmukaiseen varustukseen kuuluivat goreasu, pipo ja hanskat. Tunturikukat kukkivat parhaimmillaan, kertasin nimiä harmaista aivosoluistani ja kasvikirjasta. Tunturikohokki, sielikkö, uuvana, ruusujuuri …

Kiipesin seuraavana päivänä Saanalle muutaman ystävän kanssa. Saanan koivikossa meitä odotti satumainen näky: keltaiset kullerot ja lilat metsäkurjenpolvet kukkivat kilvan tunturikoivikossa. Täydellinen värien ja muotojen harmonia. Näin siinä samanlaista ihanuutta kuin television pienille lapsille suunnatussa Teletappien maisemassa. Itikoita oli aika paljon koko matkalla. Jopa ylhäällä Saanan päällä tuuli oli tyyntynyt ja ne pikku pirulaiset inisivät korvan juuressa.

Opastin ystäviäni polulta sivuun bongaamaan valkoisia jääleinikkejä. Nämä kaikkein korkeimmalla kasvavat tunturikukat ilahduttivat meitä kaikkia. Harvinaista herkkua. Bongasimme myös karujen paljakoiden linnustoa, kiirunan ja pulmusia. Piekana liiteli taivaalla. Harvoin kahvi maistuu niin hyvältä kuin kahden tunnin kiipeämisen jälkeen.

Pääsin käymään Norjan puolella Lullelaakson luontopolulla. Näin orkideakasveihin kuuluvan kukkivan tikankontin! Paluumatkan nähtävyytenä Morsiushuntu-putous osoitti olevansa nimensä veroinen. Mielihyvällä ajattelen, kuinka minulla on nyt hyvää aikaa juosta pitkin tuntureita. Mitä kaikkea ehdinkään vielä nähdä ja kokea! Hyvää kesää kaikille helteessä piehtaroiville toivottelee täältä tunturituulesta villasukissa ja pitkähihaisessa viihtyvä ystävänne.