Arkistot kuukaudelle Syyskuu, 2011

Voimissaan unelmatyössä

Syyskuun 17. 2011

Voimat ovat palautuneet ja olen nauttinut kovasti ruskaoppaan työstä. Minua piristi vitamiinikuuri, lepo ja mukavat kirjoitushommat pian ilmestyvään I love Lapland-lehteen. Olen kirjoitellut kesän ja syksyn mittaan myös Uusi Rovaniemi-lehteen kolumneja, tietenkin Kilpisjärvestä.

Kesän ajan tein saatavilla olevia töitä, enimmäkseen siivousta saadakseni olla Suurtuntureilla. Ajattelin etukäteen, että kerrossiivous olisi helppoa työtä. Yllätyin työn raskaudesta, varsinkin vuoteiden sijaamisessa. Toinen yllätys oli työtahti. Koko ajan seurataan tehoja. Viimeisenä siivouspäivänä olin sydänjuuriani myöten helpottunut. Ehkä sielulleni sopii paremmin jokin muu työ.

Nyt syyskuun puolella tunnen palanneeni omaksi itsekseni mieluisassa oppaan työssä. Erityisen antoisaa oli opastaa viikon ajan samaa ryhmää. Siinä oppii jo tuntemaan puolin ja toisin. Huumori kukkii. Tällä ryhmällä oli vähän huonoa tuuria muutamassa asiassa. Sää oli kostea ja sumuinen, ruska ehti jo mennä ohitse. Saanan valloituksessa päästiin hienosti huipulle koko ryhmän kanssa, mutta pilven sisällä emme nähneet maisemia.

Sateet kastelivat polut kuraisiksi ja kivet vaarallisen liukkaiksi. Yksi retkeilijä joutui vaihtamaan kävelysauvat kyynärsauvoihin jo alkuviikosta. Nilkka turvoksissa hänen retkensä rajoittuivat hotellin tiloihin. Toinen ikävä tilanne sattui puron ylityksessä. Retkeilijä liukastui naamalleen kivikkoiseen veteen, kävelysauvat estivät käsien avulla nousemisen. Pian lähimmät ihmiset nostivat hänet maalle. Kiiruhdimme kodalle lämmittelemään ja kuivattelemaan vaatteita. Oppaan roolissa luovutin hänelle päällyshousuni paistellen itse makkaraa ryhmälle valkoisissa pitkissä kalsareissa. Kaikkea sitä voi sattua!

Olin kertonut ryhmälle jo aiemmin maan alla asuvista maahisista, jotka saattavat tehdä tepposiaan ihmisille. Joka sana oli totta! Yksi retkeilijä ihmetteli Salmivaaralle noustessa, olivatko maahiset vieneet hänen housuistaan taskut. Pian hän kuitenkin huomasi, että taskut olivatkin takana. Muiden laskeutuessa alas mies jäi kääntämään housunsa oikein päin.

Neljäkymmentä ihmistä on liian suuri ryhmä maastoretkellä. Opas asettaa vauhtinsa hitaimman mukaan ja opastahan ei saa ohittaa. Oppaan selostus ei kuulu kaikille. Nostan hattua sille, että ryhmä toimi niin joustavasti ja innostuneesti. Toki välillä sai kulkea omia polkujaan ja omaa tahtiaan. Ja välillä ryhmä jaettiin eritasoisiin porukoihin.

Viimeisenä päivänä keksin järjestää vikkeläkinttuisille oman retken Jehkas-tunturille. Nousimme ylös saksalaisten sotatietä niin reippaasti, että minäkin olin aivan hengästynyt ja hikinen. Ja kuinka ollakaan - sumu peitti maiseman. Näimme kuitenkin jotakin harvinaista, suuren kiirunaparven. Kiirunat olivat jo alkaneet vaihtaa pukuaan valkoiseen. Uusi lumi voi sataa koska tahansa. Kovassa tuulessa oli mukavaa päästä lukittuun tupaan syömään eväitä.

Ruskaa ja väsymyksen tuskaa

Syyskuun 9. 2011

Aikaa on päässyt vierähtämään edellisestä kirjoituksesta. Voimat ovat olleet vähissä. On ollut aika hiljentää tahtia ja levätä. Olen kuitenkin päässyt vähän tunturiinkin, pienille reisssuille.

Matkustin Malla-laivalla Kilpisjärven päähän ja kävelin siitä Norjan puolelle kuuden kilometerin päässä sijaitsevalle Goldahyttanille. Matkalla huomasin yht´äkkiä korppiparven ja valtavan kotkan nousevan polun vierestä. Koivun oksaan oli nostettu poron pää äskettäin. Pää oli vielä aivan ehjä, silmätkin paikallaan. Taisin säikyttää linnut heti niiden päästyä raadolle. Aurinko paistoi lämpimästi ja maa oli kuivaa. Pistin pitkäkseni kumpareen taakse ja ajattelin sieltä seurata tilannetta. Jospa linnut palaisivat. Korpit kävivät tekemässä tiedustelulentoja. Tietenkin ne näkivät minut ylhäältä päin, joten luovutin. Jatkoin matkaa Goldahyttania kohti.

Mielikuvituksen voimalla yksin kulkiessa aloin pohtia tilannetta. Mistä tässä oli kysymys? Mieleeni muistui myös kuulemani juttu karhusta alueella. Niskakarvat pystyssä saavuin Goldalle. Siellä poromies istui mönkijän päällä ja siirteli muovipressua tarkemmin kuormansa päälle. Porokoira kävi luonani ja näin sen katseesta kysymyksen: “Silitätkö minua?” Silitinhän minä. Poromies lähti ajelemaan mönkijällään omille teilleen.

Minä asetuin tyhjään mökkiin mukavasti. Mökki oli erittäin viihtyisä ja minä olin varannut mukaani gourmetruokaa. Paistelin entrecotea ja kermaista kasvispataa. Tällä reissulla keskittyisin kuuntelemaan itseäni, herkuttelisin ja nauttisin olostani. Tosi asiassa päätä särki ja väsytti kauheasti. Niinpä valitsin vuoteista mieluisimman ja putosin unten maille keskellä päivää. Heräsin siihen, kun norjalainen naisporukka asettui mökkiin.

Pakkasin reppuni ja kiipesin viereisen Golddabaktin päälle. Nousu otti voimille. Istuin monesti alas lepäämään ja olin valmis kääntymään takaisin. Asetuin untuvatakissa pitkäkseni makuualustan päälle. Aurinko paistoi suloisesti.

Ihailin huikeita maisemia ja voimakkaan punaisia mattoja, riekonmarjamättäitä. Lueskelin kirjaa. Päätin jatkaa vielä vähän matkaa. Sitten saavuinkin korkeimmalle kohdalle kivikasalle 894 m. Tunsin itseni sankariksi. Olin huikean onnellinen siitä uskomattomasta kauneudesta, jonka keskellä sain olla. Miten maailma voi olla näin kaunis? Kaukana näkyvä sateenkaari tuntui jo liioittelulta tässä värien yltäkylläisyydessä.

Tutkin karttaa ja jatkoin vieläkin matkaani. Aurinko kultasi maiseman houkuttelevaksi. Löysin joltakin pudonneen puukon ilman tuppea. Upotin puukon terän maahan kiven viereen, ettei porot tai muut tunturissa liikkuvat loukkaisi jalkaansa terään. Ihmettelin veden vähyyttä tunturipurossa. Nyt oli helppo ylittää paikka, joskus toiste ylitys voisi olla hankalaa. Jossakin vaiheessa älysin palata mökille.

Naiset olivat ihmetelleet lähtöäni tunturiin päänsäryssä. Kerroin voivani jo paremmin. Naiset jäivät pelaamaan korttia tuvan puolelle, kun minä jo kävin unten maille. Tuntui turvalliselta nukkua pesämäisessä vuoteessa. Jostakin syystä Goldahyttanissa nukuin niin hyvin, että palaan siihen paikkaan ja tunnelmaan mielessäni yhä uudestaan.

Aamulla särki taas päätä. Jäin nukkumaan naisten siivotessa mökkiä. Heidän äidillinen huolenpitonsa tuntui hyvältä. “Olisiko sinun parempi levätä, jos aukaisisin ikkunan?” Naisporukka ihmetteli kuinka retkeilin yksinään tunturissa, mutta omasta mielestäni tällä reissulla kävin vain lepäämässä läheisellä mökillä.