Arkistot kuukaudelle Heinäkuu, 2012

Saaristomeren lumoissa

Heinäkuun 13. 2012

Purjehdusviikko Saaristomerellä oli upea kokemus. Nyt ymmärrän niitä Kilpisjärven kävijöitä, jotka vertaavat ulkosaaristoa avotunturiin. Joku ylisti kerran elämänsä parhaiksi kokemuksiksi keväthankia avotuntureilla ja veneilyä ulkosaaristossa. Olen täysin samaa mieltä ja syvästi onnellinen siitä, että olen saanut kokea molemmat.

Kaikki oli minulle uutta. Etukäteen jännitin, kuinka selviän merielämästä viikon vieraiden ihmisten kanssa. Paristakymmenestä kurssilaisesta suurin osa oli naisia. Kapteeni ja perämies olivat ammattilaisia, muu miehistö koostui meistä kurrssilaisista. Kaikki tehtävät ruoanlaitosta ja siivouksesta purjeiden nostoon ja navigointiin hoidettiin yhdessä.

Aika moni oli osallistunut tällle Hangö Sommarunin järjestämälle Sjömanskap på skutan Alexandra -kurssille jo aiempina kesinä, mikä varmaan osaltaan vaikutti viikon soljuvaan sujumiseen. Ja taitaa sekin pitää paikkansa, että suomenruotsalaiset ovat yhteisöllistä väkeä. Se helpottaa elämää.

Moni muu näytti tietävän mistä naruista - tai köysistä vedetään purjeita ylös ja miksi merellä koreilee eri värisiä paaluja, kirkkaanvärisiä tauluja tai valkoisia kivikasoja. Viikon mittaan minullekin selvisi, miltä puolelta merimerkkejä laivan on syytä kulkea, kuinka katsotaan kulkusuunta linjatauluista tai mikä merkitys kummeleilla ja loistoilla navigoinnissa on. Merikartan seuraamisessa minulle on toistaiseksi ylivoimaista kartan pitäminen eri tavalla kuin maalla suunnistaessa. Olen tottunut kääntämään kartan kulkusuuntaan päin, mutta merellä kuulema karttaa pidetään aina pohjoinen ylhäällä. Vaikeaa. Oli jännittävää astua ruoriin, päästä ohjaamaan laivaa. Toiset antoivat ohjeita merikartan ja maiseman havainnoinnin perusteella tyyliin: “sakta pabord, sakta styrbord”. Hitaasti vasemmalle tai oikealle.

Erityistä rohkeutta osoitin kiipeämällä mastoon, muutamat muut seurasivat perässä. Mutta eniten minua kuitenkin jännitti laivan etupuolella sojottavan Klyyvarin päälle kiipeäminen, kun pääsin sitomaan purjetta laivan liikkuessa. Seisoin vaijerin päällä epämukavasti, valjaat ja harva verkko turvana. Erilaisten solmujen tekemistä olen opetellut ennenkin, mutta aina se on yhtä haastavaa. Varsinkin köydestä solmittu pallo vaati varsin monta yritystä ja erehdystä, ennen kuin se onnistui.

Missä sitten liikuimme? Päivisin purjehdimme suosiollisella tuulella tai ajoimme moottorilla paikasta toiseen. Yöksi rantauduimme satamaan niin, että kaikki saivat nukkua. Reittisuunnitelmat muuttuivat matkan varrella mm. laivan huoltotarpeen tai tuulen mukaan. Reittimme oli lopulta: Hanko - Rosala - Högsåra - Turku - Nötö - Jurmo - Borstö - Västansfjärd - Hanko. Högsårassa söimme ulkona maankuulussa ravintolassa, Farmors Cafessa. Oi joi sitä grillattua lammasta ja levospöytää! Lurps ja nam!

Jurmon saaressa ehdin kävellä pitkän lenkin. Jurmossa on jotakin erityisen koskettavaa. Borstön saarella luikerteli runsaasti kyykäärmeitä. Nähtyäni ensimmäisen keräsin rohkeutta laivassa tunnin verran, ennen kuin uskaltauduin uudelleen kävelemään kumisaappaissa.

Mikä viikossa oli parasta? Sää osui nappiin; aurinko paistoi paljon, sadetta saatiin maistiaisiksi ja tuulta sopivasti. Tunnelma laivalla oli lämmin ja hyväksyvä, sain levätä riittävästi. Joka päivä jäi aikaa auringonottoon ja lepäilyyn velvollisuuksien lisäksi. Niinpä itse kukin kantoi kaunista rusketusta kotiinviemisinä, vaikka jossakin vaiheessa laivalla havainnoin rapuja ja papuja.