Arkistot kuukaudelle Elokuu, 2012

Tarujen tuntureilla

Elokuun 30. 2012

Täällä sitä ollaan, tarujen tuntureilla ja yksi teräväpäinen tunturikin on jo valloitettu! Mutta ennen sitä tarinaa kerron Kilpisjärven koulun 30- vuotisjuhlista. Koulu juhli näyttävästi kolme päivää. Ensimmäisenä päivänä koulun nykyiset ja entiset oppilaat kokoontuivat muistelemaan menneitä.

Toisena päivänä minäkin pääsin mukaan. Kiipesimme yhdessä Salmivaaran päälle ihastelemaan maisemia, nousin vauhdilla nuorempien tahdissa ja puuskutin. Illalla vietettiin pääjuhlaa koululla. Satakunta vierasta kuunteli juhlapuheita ja katseli koululaisten esittämää näytelmää Saara ja Veikko Helsingissä. Ehkä koskettavinta oli taas kerran ne tutut laulut: Kilpisjärven mahtava Saana ja Haltin häät. Illanvietto jatkui hotellilla myöhään yöhön. Rannassa Kalastajatorpalla vietettiin rapu- ja kalajuhlaa kauniissa, mutta viileähkössä säässä ja baarissa meno jatkui vauhdikkana.

Ymmärettävästä syystä sunnuntai aamun ehtoollisjumalanpalvelukseen jaksoi nousta vain kourallinen juhlijoita. Nyt sain nähdä, kuinka koulun jumppasali muuntuu päätyovet aukaistuna kirkoksi. Tunturipastori Vilho Vähäsarja puhui suomeksi ja saameksi ja päälle juotiin vielä kirkkokahvit täytekakulla.

Sää Kilpisjärvellä on ollut viileä, reilusti alle kymmenen astetta ja vettä on sadellut monena päivänä. Yhtenä aamuna Saana oli valkoisena lumesta puurajan yläpuolelta, vaikka alhaalla kylässä lotkotti sataa vettä. Valkoisia tuntureita oli muitakin, ainakin Ruotsin Tuipali ja Norjan Paras.

Saavuttuani Kilpisjärvelle nukuin monta päivää ja ihmettelin mihin haluni lähteä tuntureille on kadonnut. Löytyihän se, kun työkaverini Sanna ehdotti Paraksen retkeä. Intoa puhkuen tutkimme sääennusteita: pilvistä ja tuulista, mutta vain pieniä sadekuuroja. Ajoimme Signadaleniin ja läksimme kiipeämään kohti Parasta. Alkumatka tuntui raskaalta, mutta puurajan yläpuolella oloni keveni ja menohaluni kasvoivat.

Pohdimme nousisimmeko kauempaa hyväksi havaittua merkattua reittiä ylös vai lähdemmekö seikkailemaan jyrkempää ja suorempaa reittiä. Sain valita ja niin elämäämme tuli jännitystä. En suosittele valitsemaamme reittiä kenellekään, vaikka kyllä siitäkin pääse, nelinkontin varovasti kiiveten. Reipas tuuli lisäsi vielä haastetta. Retkikaveriani pelotti välillä, mutta nostan hattua hänelle selviytymisestä. Paraksen huippu on varsin kapea, tuulella siinä taiteilu saa taatusti unohtamaan kaikki muut maailman murheet.

Joku humoristi oli raahannut Paraksen huipulle punaisen puutuolin. Päälle oli aseteltu painavia liuskekiviä, jotta tuulen puuska ei vaihtaisi tuolin paikkaa. Kelpasi siinä istua 1419 metrin korkeudessa tuolilla ja ihastella avaria maisemia! Alas laskeuduimme suosiolla merkattua reittiä ja sitten vain autolle. Rankka reissu, maastossa aikaa kului kahdeksan tuntia, mutta nyt on voittajan fiilis!

Kotona levähtämässä

Elokuun 16. 2012

Tuntuu erikoiselta palata kotiin, kun olen ollut niin pitkään poissa. Toukokuusta elokuuhun. Siskon pojat, kaksivuotias ja ekaluokkalainen ottivat minut vastaan suurella kaipauksella. Ekaluokkalainen nousi seisomaan terassin tuolille ja ilmoitti juhlavalla äänellä: “Nyt kun olet palannut monen kuukauden reissusta, olemme leiponeet paluusi kunniaksi mustikkakukkoa. Mustikat kävimme poimimassa itse.”

Toinen tärkeä asia oli esitellä kaikki uudet temput potkulaudalla. Pienemmän pojan kehittyminen löi minut ällikällä! Nassikka hurjastelee potkulaudalla kuin olisi syntynyt se mukanaan. Vaippa vain vilahtaa ja sitten poika taas kiitää. Hän hihkuu välillä minulle:” Hiitta, kato!” ja kyllähän Riitta katsoo.

Olin minäkin varautunut tapaamiseen. Ostamani Angry birds-reppulelut kiinnitettiin oitis reppuihin. Osui ja upposi! Lasten kiintymys koskettaa syvältä. Perheettömälle tädille on tavattoman arvokasta päästä näin lähelle lapsen maailmaa. Välillä kesällä kaipasin kovasti poikia, vaikka viihdyinkin etelässä hyvin.

Yksi asia mitä harmittelin etelässä oli se, että en voisi pakastaa mansikoita talven varalle. Turha pelko! Paikallinen pohjoinen mansikka on laadultaan parempaa ja sitähän on torilla myynnissä edelleen. Hintakin kohdallaan. Mustikoita ehdin poimia lähimetsistä ja karpaloita on vielä jäljellä viime syksystä.

Sää suosii tällä viikolla. On lämmintä ja aurinkoista. Vielä ehdin nauttia auringonsäteistä ja rantaelämästä, vaikka vesi onkin aika viileää. Eilen kävimme ystävän mökillä, herkuttelimme leipomallani mansikkamustikkakakulla ja kahlailin poikien kanssa rantavedessä. Kohta lähden ekaluokkalaista vastaan koululle. Hän kysyi, voisinko tulla. Vastaukseni oli:” Totta kai!” Taidan saada pian myös pienen yövieraan.