Arkistot kuukaudelle Marraskuu, 2012

Oodi hiihdolle

Marraskuun 13. 2012
Hiihtokauden aloittaminen kutkuttaa aina mahanpohjassa. Tänä vuonna Rovaniemellä säilölumen latu avattiin silloin, kun lomailin Madeiran lämmössä. Käsitin uutisista, että samaan aikaan Napapiirin tuntumassa lunta tuprutti taivaan täydeltä. Myönnän, että vähän poltteli. 

Saavuttuani kotiin Rovaniemelle lumi suli pian, mutta ehdin kuitenkin tarpoa lähipuistoon puolin kilometrin pituisen ladun. Taisin hehkua sisältäpäin, kun muutama ulkoilija kommentoi hiihtoani hymyssä suin. Hykertelin mielessäni oman elämänsä sankaruudesta. Kukin saa onnen hetkensä niistä omimmista asioista. Onni sillä, joka löytää ilon helposti saavutettavista asioista, eikä jää itkemään lottovoiton perään.

Pääsin mukaan Reijo Jylhän vetämälle hiihtoklinikalle. Vaikka hiihdän perinteisellä tyylillä tuhat kilometriä talvessaan, vauhti on leppoisaa retkihiihtoa. Siitä vauhdista on helppo pysähtyä kaivamaan repusta lämmintä mehua ja evästä. Minulle hiihtäminen on niin kokonaisvaltainen elämys, että olen jopa pelännyt kiinnittämästä huomiota tekniikkaan. Jospa silloin koko lumous katoaa? Yhden illan kurssilla tuli paljon asiaa, enemmän kuin kerralla pystyn sulattelemaan. Sain vinkkejä, joihin voin keskittyä halutessani. Tieto lisäsi toki tuskaakin. Yksi kurssilainen kiteytti tunnelmansa toteamalla, ettei osaa hiihtää ollenkaan. Ja kuitenkin pistelee menemään läpi talven! 

Olen päässyt joskus auttamaan ulkomaalaisia hiihdon kokeilussa. On aikamoista katseltavaa, kun aikuinen mies kaatuilee tasaisella maalla sukset jalassa miten sattuu. Siinä tulee kieltämättä mieleen, että suomalaiset syntyvät sukset jalassa.  

Toinen taso hiihdon onnesta toteutui, kun sain napsauttaa sukset jalkaan kotiovella ja pääsin hiihtämään Mäntyvaaran latupohjia. Minulla on kahdenlaiset sukset: katu - ja latusukset. Katusuksilla voin hiihtää missä vain, vaikka hiekoitetulla kadulla, mutta latusuksia suojelen suurena aarteena. Näin alkutalvesta katusuksista on paljon iloa. Niillä luikuttelen surutta risukossa ja teiden ylityksissä. Joskus olen itsekin hämmästynyt huomatessani, kuinka onnelliseksi koen oloni hiihtolenkillä. 

Tällä hetkellä parin päivän veden lotkottamisen jäljiltä latupohjat kaipaavat uutta lunta ja kadut ovat jääpeilejä. Tähän aikaan vuodesta voin kuitenkin luottaa siihen, että pakkasta ja lunta tulee vielä!

Paratiisisaarella sairaana

Marraskuun 3. 2012

Madeiralta jäin kaipaamaan lämpöä, valoa, vehreyttä ja kukkien runsautta. Vettä satoi useina päivinä, mutta silti oli lämmintä yli kaksikymmentä astetta. Paluu Rovaniemen loskaiseen, paljaaseen luontoon ottaa koville. Mielessä on käynyt kysymys siitä, kuinka täällä voi asua. No, kunhan lämpötila laskee takaisin pakkasen puolelle ja pääsen hiihtämään, ääni kellossa muuttuu. Ehdin hiihtää kertaalleen lähipuistossa itse tekemääni latua ennen lumien sulamista. Ja onhan Lonely Planet valinnut Rovaniemen Euroopan parhaaksi talvikohteeksi!

Paratiisitunnelmien lisäksi matkaan kuului muutama pettymys. Sairastuin heti alkuunsa poskiontelontulehdukseen. Kävin lääkärissä, söin lääkkeitä ja lepäsin paljon. Oli mielenkiintoista nähdä, kuinka sekä lääkäri että apteekki toimivat sujuvasti ilman tietokoneen taakse piiloutumista. Tuntui, että ihminen nousi isompaan osaan kuin meillä Suomessa. Toki ymmärrän, että tietotekniikasta meillä on paljon apua, mutta ehkä se samalla ryöstää huomiota joltakin muulta tärkeältä.

Suunniteltu oppaan rooli vaihtui siis toipilaan osaksi. Esitän tässä kiitokset Sepolle ja Railille, jotka hoitivat taitavasti ryhmän opastuksen! En tarvinnut kantaa asiasta lainkaan huolta, en toki olisi jaksanutkaan. Ryhmä retkeili Madeiralla monenlaisissa paikoissa: saaren itäkärjessä, Montessa, jopa korkeimmalla vuorella Pico Ruivolla.

Minulle hotellihuone Funchalissa tuli tutummaksi kuin Madeiran luonto. Hotellimme Fourviews Baia oli korkeatasoinen, neljän tähden hotelli. Ilmastointi helpotti hikoilevaa oloa, tyylikäs sisustus ja hotellin oma uima-allas lisäsivät viihtyisyyttä. Aamupala oli suorastaan elämys, kuohuviini ja paikalliset tuoreet hedelmät kruunasivat aterian. Erityisesti ihastuin papaijaan! Paikalliset papaijat ovat paljon suurempia kuin Suomessa näkemäni - kun taas banaanit pienempiä, mutta makeita. Madeiran saarella viljellään paljon banaania, mutta sitä ei tuoda myyntiin EU-maihin pienen koon vuoksi.

Mukaan ottamani nuortenkirja, Zetterholmin Lydian salaisuus, muodostui tärkeäksi. Pääsin seikkailemaan vain kirjan avaamalla kuuluisien taulujen maailmaan eri vuosisadoilla. Kirjasta tuli hyvä ystävä, josta en olisi halunnut erota. Herkuttelin ajatuksella, että samantyyppinen seikkailu kirjoitettaisin Suomen taiteen tauluista esim. taiteen kultakaudelta.

Toinen pettymys tulla tupsahti, kun taskuvaras vei käteisvarani. Tässä asiassa tunnistan itsessäni ns. uhrin häpeän. Miksi läksin kaupungille sairaana, jossain määrin tokkuraisena? Miksi säilytin rahoja sellaisessa paikassa, josta ne oli helppo napata? Niin, oppirahat on nyt sitten maksettu…

Yhtenä toipilaspäivänä tein retken Jardim Botanicoon, Kasvitieteelliseen puutarhaan. Sain seurakseni polvivaivaa potevan ryhmäläisemme. Kuljeskelimme rauhassa, viipyilimme ja kuuntelimme itseämme. Oivalsin, että suurien suunnitelmien väistyessä vuorille pääsystä, pienimuotoisempi ohjelma voi olla yhtä antoisaa. Geometrinen puisto kutkutti mielikuvitustani. Kuinka on mahdollista, että kahdella värillä, vihreällä ja punaisella kasvilla saa aikaan niin vaikuttavia kuvioita? Ihmettelimme muotoon leikattuja pensaita, puutarhuri oli muotoillut pensaasta mm. linnun ja nojatuolin. Lintupuiston papukaijojen värikkyys hämmästytti. Tutkimme puutarhan käytävien rakennetta, olivatko orjat aikoinaan asetelleet pieniä kiviä käytävään?

Matkan loppupuolella jaksoin lähteä muun ryhmän mukana retkelle Rabacalin levadoille. Taksimatkalla kuljettaja kertoili luonnosta kaikenlaista kuten Madeiran viljelykasveista. Patikointireitin kohokohtana kävimme katsomassa vesiputousta. Paluun nopeuttamiseksi tassuttelimme 800 metriä pitkän kävelytunnelin kautta, omien lamppujemme hämyssä. Kotimatkalla taksikuski kysyi yht’äkkiä, että onhan kaikki ikkunat kiinni. Ylhäältä kalliolta tulvi vettä putouksenomaisesti suoraan tielle. Madeira on ansainnut lempinimensä Paratiisisaarena. Ja lämmin kiitos vielä kaikille osallistujille, aivan upea porukka!