Arkistot kuukaudelle Tammikuu, 2013

Pakkasukon taide hivelee silmiä

Tammikuun 17. 2013

Pakkasukko on huurtanut luonnon satumaiseksi. Puut ovat valkoisessa huurussa, kuurassa tai tykkylumen peitossa. Riippakoivujen valkoiset oksat roikkuvat kuin pumpulivanat, puistojen penkit näyttävät Pakkasukon kermaleivoksilta pulleine kuorrutuksineen. Kuinka kauniina ja herkullisena luonto näyttäytyykään, yhtään ylpeilemättä itsestään. Luonto vain on sellainen kuin on! Kaunis tai ruma - se vain on. Melkein pakahdun katsellessani puita ja mietin, näkevätkö muut saman kuin minä?

Ehkä joku harmittelee puiden raskasta taakkaa ja lumen painon aiheuttamia tuhoja. Tai ehkä joku toivoo vain kesän koettavan pian tai suunnittelee lomaa aurinkorannalle.

Nyt ymmärrän hyvin ulkomaalaisten turistien kysymykset siitä, kuka käy koristelemassa luonnon valkoiseksi. Kuka spreijaa puut huurteisiksi?

Ensimmäiset sydäntalven auringonsäteet ovat näyttäytyneet. Olen kiitollinen siitä, että olohuoneen ikkunani aukeaa etelään päin ja ikkunan alta avautuu laakea puisto. Näin saan kylpeä hiljalleen lisääntyvässä auringonvalossa. Yhtenä päivänä seurasin ikkunasta auringon säteiden leikkiä lumisilla koivun oksilla, vitivalkoisen lumen ja mustan oksan kontrastia, valon ja varjojen vaihtelua sekä oksien heilahtelua tuulessa. Miten maailma voikaan olla kaunis, kun sen oikein oivaltaa!

Niin, paluuni arkeen ja yksinelämiseen vaati aluksi totuttelua Tonttulan touhujen jälkeen. Kenen kanssa minä nyt juttelen, viherkasvienko? Toisaalta tuntui ruhtinaalliselta hallita koko kotia yksin tarvitsematta ottaa muita huomioon.

Hiihtokaan ei tuntunut enää niin houluttelevalta, vaikka siihen olisi nyt aikaa enemmän. Ylläksen latuverkoston ja  -kahviloiden jälkeen Mäntyvaaran ladut ovat tuntuneet aika vaatimattomilta. Olen tässä juhlistanut viidensadan hiihtokilometrin ylittymistä huoltamalla itseäni ja suksia. Joululahjarahojen turvin saatoin asettua hierojan pedille vaivattavaksi, ah, tuli niin tarpeeseen. Yksi ystäväni opasti minut vielä Urheiluopiston kehonhuoltotunnille, jossa venytellään kerran viikossa fysioterapeutin asiantuntevilla ohjeilla.

Hurautin yhtenä kirpeänä pakkaspäivänä potkukelkalla Rovaniemellä joen rantaan yksityisen ihmisen ylläpitämälle parin kilometrin pituiselle luisteluradalle. Napsautin retkiluistimet jalkaan ja menoksi. Joen jää oli kuitenkin niin epätasainen, että jopa retkiluistimilla joutui varomaan kaatumista. Luin lehdestä jonkun ehdottaneen luistelureitin jäädyttämistä maalle suositulle ulkoilualueelle joen rannassa. Voi miten mukavaa se olisi!

Rovaniemellä on ratkaistavana myös avantouintipaikan rakentaminen. Rovaniemen kaupunki ei suostunut Ounasvaaran Ladun ehdotukseen uljaan uintikeskuksen rakentamiseksi, vaikka avantouinnin MM-kisat lähestyvät. Nykyinen uintipaikka homehtuu käsiin, on aivan liian pieni, eikä siinä ole saunaa.

Vielä tuumailua tonttuilusta

Tammikuun 4. 2013

Tonttupuku on pesty ja palautettu. Huokaisen helpotuksesta. Rallattelin
bussin mikkiin englanniksi jo melko luontevasti kuukauden harjoituksen
jälkeen. Ylistin viimeiselle ryhmälle Suomen luontoa, kuinka eri
vuodenaikoina luonto tarjoaa niin vaihtelevan ympäristön. Hehkutin kai
sydämeni pohjasta, kun sain niin lämpimiä kiitoksia erotessamme.
Mielestäni on helpompi olla aito oma itsensä äidinkielellä.

Ryhmässä oli mukana yksi brittijulkkis, jota en toki tuntenut ennestään.
Tonttujen tehtävänä oli huomioida erityisesti tätä perhettä, koin sen
ajoittain haasteellisena. Hänen positiivinen palautteensa yllätti ja
hämmensi minua. Se osui parantavasti siihen kohtaan minua, jossa olen
aina janonnut isän ihailua. Niin kuin jokainen tytär. Onneksi elämän
kolhuja voi korjata ainakin osittain myöhemmin elämässään. Kauan sitten
käymäni psykoterapia auttaa tiedostamaan asioita. 

Itse ompelemani nutukkaat sopivat tontun asuun kuin piste iin päälle.
Britit ihmettelivät ja ihastelivat poronkarvakenkiäni. Oli mukava kertoa
nutukkaiden ompelemisesta ja siitä, miksi kenkien kärki on kippurassa.
No tietenkin suksien pysymiseksi paikallaan, siis aikoinaan. Jotkut
halusivat ostaa nutukkaat itselleen, mutta eihän se ole niin
yksinkertaista. Ensinnäkään niitä ei ole hyllyssä valmiina joka kokoa
niin kuin kenkäkaupassa kenkiä - ja toinen yllätys ulkomaalaisille on
nutukkaiden korkea hinta. Kolmanneksi olisi kai aika turhaa hankkia
nutukkaita vesisateiseen Iso-Britanniaan.

Olen hyödyntänyt Ylläksen upeaa latuverkostoa mielin määrin. Ehkä vähän
turhankin innokkaasti… Nyt kasassa on huimat 450 km hiihtoa tälle
talvelle. Aion käyttää joululahjarahani hierontaan, se tulee tarpeeseen.
Tiedän venyttelyn merkityksen teoriassa, mutta käytännössä venyttelen
suunnilleen yhtä usein kuin syön pitsaa. Eli sadan kilometrin välein.
Silloin huollan myös sukset.

Kerroin briteille palkitsevani itseni pitsalla jokaisen sadan
hiihtokilometrin jälkeen. Heitä nauratti. Brittien ruokailutottumukset
näyttävät sisältävän runsaasti hampurilaisia, limonadia, perunalastuja
ja rasvassa paistettuja nugetteja sekä ranskalaisia perunoita. Siihen
olisi paljonkin kommentoitavaa, mutta onneksi saan sentään päättää
omista ruokailutavoistani.