Arkistot kuukaudelle Huhtikuu, 2013

Vapun tunnelmia Kilpisjärveltä

Huhtikuun 30. 2013

Kilpisjärvellä on loistavat hiihtokelit. Hanki kantaa kaikkialla, myös koivikossa - ja lunta on runsaasti. Hiihtäjällä on lumoava vapaus liikkua vaivattomasti missä vain. Jotkut tekevät pitkiäkin päiväretkiä, vaikkapa 50 km.

Olemme pystyneet tänä keväänä toteuttamaan kaikkia tuttuja hiihtoretkiä: Saanajärven kautta Haltin reitille, Salluaiville Norjan puolelle, Ailakkavaaran ympäri, Tuipaliin ja Temppelikuruun Ruotsin puolelle, Iso Mallalle sekä kelkkahiihtoretkiä Lossulta Meekolle ja Kuonjarjohkalta Kilpisjärvelle.

Erityisen upeana koin yhden lämpimän päivän retken Tuipaliin. Koivurajan yläpuolella nousussa aurinko helotti niin kuumasti, että hiki valui virtanaan. Nousimme jyrkkää kohtaa suksia kantaen ja kuinka ollakaan yhdeltä retkeilijältä karkasi suksi kädestä. Seurasimme jännittyneinä kuinka kauas suksi luisuu, mutta onneksemme se törmäsi aika pian koivuun ja pysähtyi. Tauoilla saattoi istua niin pitkään kuin halusi, kylmä ei ajanut liikkeelle. Tuipalin tuntureilla näimme poroja lähes joka rinteellä. Laskiessamme takakautta kuruun tai ehkä se on joen pohja, osuimme ihastuttavaan paikkaan. Tuuli oli taiteillut lumesta pitkän lipan, josta minulle tuli mieleen jättiläisen kermaleivos. Toiselle puolelle tuuli oli kuvioinut lunta marenkileivoksen malliin. Tunnelmassa oli jotakin samaa kuin unissani, joissa herkuttelen leivoksilla. Oli mukavaa, kun retkeläisetkin “tunnistivat” nämä jättiläisen erityisherkut.

Tänään on kevään viimeinen opastettu retki - vähän haikeaa, myönnän. Samalla saavutan uuden ennätyksen hiihdon määrässä yhdelle talvelle, jos sillä nyt on jotakin väliä. Joka tapauksessa, 1500 km täyttyy! Vanha äitini innostui asiasta ja hehkutti sen olevan koko suvun ennätys. Ei kun juhlat pystyyn…

Hauskaa vappua kaikille lukijoille!

Säästä ja mielentilasta

Huhtikuun 23. 2013
Sää vaikuttaa ratkaisevasti tunturihiihdon kokemukseen. Silloin tällöin minulta kysytään lempireittiä. En osaa vastata siihen, sillä samat “reitit” avotunturissa tuntuvat erilaisilta eri säällä. Ehkä voisi paremminkin tiedustella lempisäätä. Tosin siihenkään ei ole aivan yksiselitteistä vastausta, sillä vaikkapa sumussa tai myrskyssä hiihdosta voi syntyä mieleenpainuvia onnistumisen kokemuksia. Hyvälle ilmalle tarvitaan kontrastiksi välillä tuprukelejä. Kerran ryhmässäni hiihti Kilpisjärvellä ensimmäistä kertaa olevia asiakkaita. Aurinko paistoi ja lämmitti. Asiakkaat tiedustelivat minulta naama totisena, onko Kilpisjärvellä aina tällainen sää. 

Tänä keväänä kylmän pakkasjakson jälkeen sää lämpeni liikaakin. Hanki pehmeni niin, että oli pysyttävä kelkkapohjalla tai latu-uralla. Vettäkin satoi. Onneksi tunturisäässä kaikki on kuitenkin väliaikaista. Nyt hanki kantaa tunturissa. Tällä hetkellä on vain niin kova tuuli, että ylös tunturiin ei kannata lähteä. 

On ollut todella hauskaa tavata Kilpisjärvelle vuosittain uskollisesti palaavia hiihtäjiä ja luoda uusiakin tuttavuuksia. Auringon energia herättää luonnon ja siihen kuuluvan ihmisen. Pimeyden jälkeen valon huikea kirkkaus saa elämän sykkimään, vipinää kinttuihin. Ihminen voi hyvin silloin, kun voi myötäillä tuota elämänvoimaa. Joskus kohdallani on ollut toisin - ja varmasti monella on nytkin. Kevään merkkien seuraaminen tuntuu tuskaiselta, jos itse ei pääse mukaan. Ehkä tässäkin kontrastin kokeminen ja tiedostaminen antaa syvyyttä ja arvoa tälle hetkelle. Elämässä ei ole itsestäänselvyyksiä - vai onko?

Se lempisää? Pikkupakkanen, pari astetta ja auringonpaistetta ilman tuulta. Tänään ajattelin hiihtoretkellä vähän säikähtäen, että pian tämä lysti loppuu. Onneksi huhtikuuta on vielä kuitenkin jäljellä ja lunta yllin kyllin. Tälle talvelle olen ehtinyt suksimaan jo 1400 km. Miten voin pitää hiihtämisestä niin paljon?

Kevään opastetut retket alkoivat Kilpiksellä

Huhtikuun 9. 2013
Sain suoraa palautetta hiihtoasiakkaaltani blogista. Kirjoitan kuulema liian harvoin. Onko näin? Tämän pienen persuksille potkun innoittamana raapustan nyt jotakin. 

Pääsiäisen vietin poissa Kilpisjärven moottorikelkkapörinästä ja norjalaisten raivokkaasta juhlinnasta. Luin lehdestä, että norjalaiset olivat tanssineet alasti autojen päällä. Olivatkohan luomassa uutta pääsiäisperinnettä? 

Minä vietin laatuaikaa kotona Rovaniemellä harrastamalla runsaasti ns. vaakasuoraa elämänmuotoa (termi Thomas Mannin kirjasta Taikavuori). Nukuin pitkät yöunet ja siihen päälle vielä päiväunet. Kai se on minun tapani ladata akkuja, vastapainona runsaalle hiihdolle ja reissuelämälle.

Parasta oli kuitenkin siskon poikien tapaaminen moneen otteeseen. Kolmevuotias esitteli päiväkodissa askartelemiaan pääsiäiskoristeita ja muistutti minulle “olevansa Hiitan kulta”. Musiikkia korvilleni. Ekaluokkalainen ilahdutti tulemalla luokseni yökylään. Meillä on perinteenä lukea iltasaduksi aina sama kirja, Viiru ja Pesonen kylvöpuuhissa. Toimii kuin pommi, joka kerta.

Sain ystävältäni lainaksi Johanna Sinisalon kirjan Enkelten verta. Tarkoituksena oli saada siitä Kilpisjärvelle mukava iltalukemiskirja, mutta kuinkas kävikään? Aloitin kirjaa ihan vähän, että näen minkä tyyppinen se on. Ja minulle selvisi hyvin pian, että pidän lukemastani. Jopa niin paljon, että luin kirjan kokonaan kotona. Enkelten verta kertoo mehiläisten katoamisesta ja laajemmalti kuoleman käsittelystä lohduttavaan ja hyvää tekevään tyyliin. Kirjasta jäi harvinaisen miellyttävä olo, jota haluan muistella vaikkapa juuri ennen nukahtamista.

Tällä viikolla sitten alkoivat kevään opastetut hiihtoretket hotelli Kilpiksellä. Tuntuu hyvältä tavata edellisiltä vuosilta tuttuja asiakkaita, varsinkin jos he sattuvat kysäisemään, että onhan Riitta oppaana. Vuosi vuodelta on helpompi tehdä tätä työtä, kun varmuus omasta osaamisesta kasvaa. Toki opittavaa ja uutta aina löytyy. 

Edelleen on arktisen kylmää, olen hiihtänyt toppahousuissa. Kelkka-hiihtoretkellä Lossulta Meekolle kylmyys aivan viilsi kehossa alkuhiihtomatkasta. Lossun kämpän pihassa tuuli hyytävästi. Vieläkin tunnen sen luissani, vaikka istun lämpimässä sohvalla. Naama punoittaa. Toivottavasti keho palautuu kokemuksesta. Ainakin teen parhaani nauttimalla inkivääriä, hunajaa sekä vihreää- ja pakurikääpäteetä. Avantoon ei todellakaan tee mieli pulahtaa!

Arktisesta viimasta huolimatta ensimmäiset pulmuset ovat jo lennelleet, niin Kilpisjärven kylän pinnassa kuin tunturissakin. Eikös se ole varma kevään merkki? Minulle toppahousuissa hiihtäminen kertoo kuitenkin talven olevan vielä vankasti läsnä.