Arkistot kuukaudelle Toukokuu, 2013

Yksin kotona

Toukokuun 24. 2013
Yksin kotona ollessa elämä tuntuu välillä tylsältä. Silloin saatan toivoa, että kunpa tapahtuisi jotakin jännittävää. 

Oveani koputteli vähän aikaa sitten nukkavieru tyyppi. Hän tarjoutui asentamaan metallisen kupin oven aukaisuvivun ympärille. Hän pelotteli minua kertomalla, kuinka nopeasti ja äänettömästi murtovaras saa aukaistua oven postiluukun kautta, ellei sitten suojana ole hänen kaupittelemaansa kuppia. Käyntikorttia hänellä ei ollut antaa ja asennus olisi tapahtunut välittömästi hänen pienessä olkalaukussaan olevilla välineillä. Hänen tehdessään asennustöitä minun tehtävänä olisi ollut maksaa netin kautta hänen tililleen 70 €. Hälytyskellot soivat ja sanoin: “Ei kiitos”. Tyypistä jäi aika visto olo.

Viikon kuluttua tästä oveani koputeltiin useamman kerran. Olin kylpyhuoneessa alasti levittämässä hiusväriä ja samalla värjäsin kulmakarvoja kestovärillä, niinpä en ollut innokas avaamaan ovea. En odottanut ketään tulevaksi, olisikohan innokkaita uskonsanoman viejiä tai jotakin… Niitähän liikuskelee. Mielessä kävi myös aiemmin ovellani pyörinyt epäilyttävä tyyppi. Ei kai hän sentään ollut tarkistamassa, onko asukas kotona?

Kohta kuulin kuinka ulko-ovea avattiin. Säikähdin. Lukitsin salamannopeasti kylppärin oven. Olin näpyttelemässä hätäkeskukseen viestiä murtovarkaasta, kun kuulin että varas irrotti jotakin ja oli poistumassa. Pyyhe ympärillä, hiukset ja kulmat väriaineessa hyökkäsin eteiseen nähdäkseni saaliin ja varkaan. Olin ällikällä lyöty, kun haalariasuinen mies seisoi edessäni vaatehuoneen ovea kantaen. Silloin alkoi vuolas selitys: “Ovea pitää sahata lyhyemmäksi ilmanvaihdon parantamiseksi. Asiasta on pudotettu ilmoituspaperi postiluukusta edellisellä viikolla. Jos asukas ei ole kotona, sisään tullaan yleisavaimella.” Säikähdin niin paljon, että jalkani ja käteni tärisivät. Mennessäni myöhemmin ulos viemään lehtiä keräykseen ja tarkistaakseni ilmoituksen, samainen mies oli kertomassa työkavereilleen, kuinka paljon HÄN oli säikähtänyt. Ilmoitus löytyi mainosten seasta ja asialle naurettiin yhdessä. Nyt koetan muistaa, kuinka onnellista ihan tavallinen ja tasainen elämä onkaan, loppujen lopuksi.

Siinä tasaisessa ja rauhallisessa elämässä olen lukenut paljon ulkona istuen, nauttien kevään heräämisestä ja auringon lämmöstä. Olen seurannut koivun silmujen puhkeamisen hiirenkorville ja aukeamisen heleän vihreiksi pikkulehdiksi. Mitä sitten olen lukenut? Lundbergin Jää, Boynen Poika raidallisessa pyjamassa, McCleenin Ihana maa ja nyt olen lukemassa Wennströmin Lapinkylää. Sen jälkeen vuoroaan odottaa Heikkisen Terveiset Kutturasta.

Olen päässyt siskon poikien ansiosta seuraamaan kaksia kevätjuhlia, ala-asteen ja päiväkodin. Tänä vuonna kevätjuhlat järjestettiin hyvissä ajoin. Ekaluokkalainen esitti luokkansa esityksessä “kesäpoikaa” shortseissa ja t-paidassa. Hän varmisti etukäteen useamman kerran, että tiedän missä esityksessä hän on ja millaisessa asussa. Hienolta näytti, täti oli ylpeä pojasta, tietenkin. Päiväkodin kevätjuhlassa oli tunnelma korkealla. Voihan sitä suunnitella kaikenlaista, mutta lapset toimivat kuitenkin spontaanisti omalla tavallaan - ja juuri se on parasta! Päiväkodin lasten esitykseen väriä lisää toi mielikuvitukselliset esiintymisasut. Pikku Aapo halaili esityksen jälkeen isäänsä ja äitiänsä, mutta tädille halausta ei tällä kertaa herunut. Siihen on tädin tyytyminen, kaikkea ei voi saada. Vaikka täytyy sanoa, että pidän kovasti tädin roolista!

Toukokuussakin voi hiihtää tuntureilla

Toukokuun 9. 2013

Tänä keväänä olen ollut paremmin voimissani kauden jälkeen kuin aiempina keväinä. Niinpä jaksoin opastusten loputtua jäädä töihin Kilpikselle  Vain kaksi kalaa- pilkkikisojen ajaksi ja senkin jälkeen omille hiihtoretkille tunturissa sekä kirjoitushommiin.Pilkkikisoissa riitti väkeä jos jonkin sorttista ja kuntoista. Sää oli koleahko, vaihdellen auringonpaisteesta tuuliseen räntäkuuroon. Toimeeni likenteenohjaajana olin pukeutunut säänmukaisesti toppahousuilla ja viidellä kerroksella pitkiä kalsareita. Kilinkarvahattu päässä vahdin hotellin pihalla, ettei paikoitusalue täyty muista kuin hotellin asukkaiden autoista.

Palaan vielä opastustyön loppupäiviin. Sain hiihtää vanhojen tuttujen asiakkaiden kanssa ja meillä oli varsin hauskaa yhdessä. Yksi pariskunta kertoi haluavansa ottaa minut adoptiotyttärekseen ja pian löytyi kummejakin! Tämänkaltainen ilonpito kertoo kiintymyksestä ja luottamuksesta, jota olen saanut osakseni pitkin kevättä.  Koetan huomioida retkillä erityisesti ensimmäistä kertaa Kilpisjärvellä kävijöitä, sillä uusia retkeilijöitä tarvitaan aina.

Olen päässyt toukokuussa moottorikelkka kyytien avulla kahdelle upealle omalle hiihtoretkelle. Ensin sain kyydin Lossujärven lähellä sijaitsevalle Goddejärvelle. Sieltä hiihdin itään päin Bierfejärvelle ihaillen kirkkaassa säässä maisemia Saivaaran ja Ritnicohkkan suuntaan. Seuranani vain yksinäinen kiiruna hetken verran ja lähes aina puhalteleva tunturituuli. Bierfejärveltä käännyin Goddejokea pitkin kulkevaa moottorikelkkapohjaa pitkin Lossun reitille. Ylämäkeä ja vastatuuli! Tuulihuippujen jälkeen sain palkkion vaivannäöstä laskemalla pitkiä viistoja laskuja Saarijärven kämpälle. Tauon jälkeen hiihdin sieltä Kilpisjärvelle Muurivaaran takaa. Matkaa retkelle kertyi 35 km ja pärjäsin hyvin tavallisilla kapeilla suksilla. Hanki kantoi missä vain, jopa kylän pinnassa koivikossa.

Toisella retkellä sain moottorikelkalla kyydin Haltin kämpälle. Siellä näkyvyys oli huono ja sää erittäin tuulinen, joten arvailin uskaltaisinko lähteä yrittämään Haltin päälle. Minun oli pidettävä visusti huoli, että näen seuraavan risumerkin. Muutoin joutuisin hukkaan valkoisuuteen. Olin jälleen liikkeellä kapeilla suksilla, joten nouseminen sujui mutkattomasti. Jossakin vaiheessa jouduin pysähtymään, kun en enää nähnyt seuraavaa risua, mutta pienen odotuksen jälkeen sekin paljastui. Gps:n korkeudesta ymmärsin olevani lähes perillä. Pian pääsinkin kirjoittamaan nimeni Haltin kirjaan ja ulvomaan onnesta näkemättä mitään ympärilläni. Laskeminen kapeilla suksilla poltteli reisissä - kaipasin ajoittain tunturisuksia. Päästyäni Haltin juurelle taivas aukeni ja sää kirkastui. Sellaista se on, turha harmitella. Hiihtelin Pitsuksen autiotuvalle. Siellä tapasin joitakin ahkion vetäjiä. Hyppäsin moottorikelkan kyytiin oman elämäni sankarina. Tälle retkelle matkaa kertyi “vain” 15 km, mutta sääolosuhteet maustoivat retken selviytymiskokemukseksi. Molemmilla retkillä olin huolehtinut turvallisuudestani vaikka yksin hiihdinkin. Hiihtoa tälle talvelle on kertynyt 1560 km. Alan tässä pikku hiljaa hiljentelemään ja valmistautumaan hiihtokauden lopettamiseen.