Arkistot kuukaudelle Heinäkuu, 2013

Hillahulluus

Heinäkuun 16. 2013
Tajusin yhtäkkiä, että minullahan on monta päivää vapaata - ja hilla-aika kuumimmillaan Rovaniemellä. Sain suureksi ilokseni auton lainaan. Pakastin oli sopivasti tyhjä ja pesty.

Mutta kun minä en tiedä hillapaikkoja! Aikani harmiteltuani äkkäsin, että tilanne ei selviä kotisohvalla käsiä väännellen. On painuttava suolle. Rovaniemellä minulle tuttuja maastoja ovat lähinnä hiihtoladut ja nehän kulkevat välillä soita pitkin. Sama kai se on sieltä kokeilla. 

Astelin suolle ja näin heti oransseja kauniita pilkkuja sammalmättäillä. Mikä riemu! Hyttysöljyä naamaan ja käsiin, ettei soiden valtiaat tee hulluksi. Keräsin ja keräsin, selkää kolotti, hiki teki ihon tahmeaksi ja sääsket ärsyttivät. Suuta kuivasi, kun juotava vesipullosta loppui kesken. Mietin jo, miksen ymmärrä lähteä kotiin, tai edes pitää kunnon taukoja. Sitten ymmärsin, että tällainen niukkuudessa elävä ihminen on taipuvainen ahneuteen. Lopulta riuhtaisin itseni irti suolta, hyvin pesty neliskanttinen jäteämpäri hillaa täynnä. Moneen kertaan toistelin itselleni, että tännehän pääsee uudestaan. Pohdin, olisikohan minulle sopiva diagnoosi hillahulluus tai hillakiima? Ihmisten ilmoille päästyäni kylmä vesi maistui niin hyvältä. Vein maistiaisia siskon pojille ja voi kuinka ahnaasti he hillaa söivät.

Seuraavana aamuna heräsin päänsärkyyn, jonka uskoisin johtuvan liian vähäisestä nesteytyksestä. Hillakuume kuitenkin ajoi minut takaisin suolle, vaikka vettä tihuutti. Löysin entistä isompia hilloja ja lisää näytti olevan kypsymässä. Keräsin kunnes vaatteeni olivat märät ja minua alkoi palella. Kotona asettelin hillarasioita pakastimeen mielihyvän hykkyrässä. Rasian kanteen länttäsin pienen palan maalarinteippiä, johon kirjoitin ytimekkäästi yhden kirjaimen, H. 

Olin aika uupunut omista hillaretkistä ja tuumailin, että voisikohan hillastaminen olla samalla sosiaalinen tapahtuma. Jospa se keventäisi oloa. Sopivasti kahdelle seuraavalle päivälle järjestyi hillaretki kokeneen paikallisen marjastajan kanssa. Toinen etelään ja toinen pohjoiseen Rovaniemeltä. On suuri kunnia, jos joku ottaa mukaansa marjapaikalleen. Ensimmäisellä retkellä pääsin sellaiselle jängälle, jossa hillat olivat suuria kuin mansikat, varsinaisia mollukoita ja juuri sopivan kypsiä. Täydellisiä. Aikamme kerättyämme hillastuskaverini alkoi väsätä nuotiota ja laittoi veden kiehumaan nokipannuun. Pian vesi porisikin, mutta sitten huomattiin, että kahvijauhe oli unohtunut kotiin.  No, paistettiin sitten makkaraa ja hyvältä se maistuikin. 

Toisella “opastetulla” retkellä huomasin hillaa olevan runsaasti, mutta marja alkoi jo osittain kuivua ja pehmetä. Satokausi menee ainakin sillä suolla pian ohitse. Harmittelimme, kuinka paljon satoa jää maastoon, vaikka kaupallisia poimijoitakin liikkuu. Marjaoppaani totesi, että hillan kerääminen on niin raskasta työtä, että hän ei alkaisi kerätä myytäväksi. Vaikka hinta saattaa ostajasta tuntua korkealta, kerääjä tietää noukkineensa jokaisen marjan erikseen melkoisella vaivannäöllä. Saatuamme astiat täyteen siirryimme laavulle paistamaan makkaraa ja juomaan nokipannukahvit - ja parantamaan maailmaa. Lähtiessä oli onnellinen olo. Nyt pakastimeeni ei mahdu enää mansikoita, mustikoita eikä mitään muutakaan. Ensi talvena syön pelkästään hillaa. 

Nukkumista ja sateitten välissä retkeilyä Pallaksella

Heinäkuun 3. 2013

Sadetta, sadetta, sadetta… Siitä oli vapaapäivät tehty - ja uni maittoi. Välillä ihmetyttää, kuinka paljon ihminen voi nukkua. Kai siinä akut latautuvat, ainakin jos vastapainona on ollut ruumiillista työtä ja liikuntaa. Ehkä myös jonkinlaista alkujännityksen laukeamista oli ilmassa.

Tunsin olevani onnekas, kun asetuttuani television äärelle sieltä tulikin kaksi Lappiaiheista elokuvaa. Timo K. Mukan romaaniin perustuva Maa on syntinen laulu kuvaa Etelä-Lappilaista maisemaa. Muistan järkyttyneeni lapsena elokuvasta, mm. vasikan silpomisesta lehmän kohdussa ja turvattomuuden tunteesta.

Toinen elokuva, Valkoinen peura sai minut lumoihinsa. Tajusin, kuinka syvän vaikutuksen minuun ovat tehneet kantavat tunturihanget. Hiihtäminen. Avarat maisemat. Tunturituuli. Ei sitä voi selittää, se on koettava itse.

Pääsin sateitten välissä kahdelle pikkuretkelle. Läksin illalla kävelemään Mäntyrovalle Pallakselle nousevan tien varresta. Huono reitinvalinta sisälsi mm. polun päälle taipunutta märkää pajukkoa, ahdistavan paljon soiden valtiaita eli sääskiä ja huonokuntoisia pitkospuita. Sitkeydellä pääsin Mäntyrovan tuvalle paistamaan makkaraa ja vasta siellä sisätiloissa saatoin pysähtyä pukemaan sääskitakin päälleni. Huomasin myöhemmin, että sääsket olivat herkutelleet mahamakkaroillani. Liian lyhyt paita tai liian muheva maha… Purskahdin nauruun luettuani tupakirjasta yöpyjien kommentit: “Sääsket ovat saatanan kätyreitä”. Mäntyrovalla koetin etsiä geokätköä, mutta en sitä löytänyt. Hyvässä piilossa siis. Palasin Pallakselle parempikuntoista reittiä yläkautta. Sääskitakissa kävely piti kyllä sääsket ulkopuolella, mutta olo oli aika kuuma ja näkyvyys sen verran huono, että löin pääni polun yli taittuneeseen puuhun.

Runsaasta nukkumisesta alkoi jo tulla krapulamainen olo. Sään selkiinnyttyä kolmantena vapaapäivänä “pakotin” itseni liikkeelle ylös tunturiin. Aluksi ylös kapuaminen tuntui kovin raskaalta, mutta sitten kehossa alkoi tuntua hyvältä. Juuri tätä kaipasin. Herättelyä, ponnistelua, hikeä ja hengästymistä. Seurasin, kuinka pelastuslaitoksen miehistö haki mönkijällä jalkansa loukannutta retkeilijää. Mönkijällä ajaminen kaltevassa maastossa vaatii kokemusta, ettei ajoneuvo kaadu ja ajaja jää alle. Istahdin tauolle Vatikurun alkupisteeseen ja keskityin kuuntelemaan veden ääniä. Saniaispuskat, ilmeisesti hiirenportaat ja rehevät sammalet saivat puronvarren näyttämään todella kauniilta. Ja - ei sääskiä tällä kertaa! Ihmettelin, kuinka Vatikurun vesi saa alkunsa tunturin sisältä. Vesi vain alkaa pulputa kuin tyhjästä. Sitä ihanaa kehorääkkiä sain kiipeämällä kahden keron huipulle, Taivas- ja Laukukerolle. Sitten maistuikin nuotiolla valmistettu ateria perunasta ja makkarasta. Illan kruunasi Vatikurun sauna ja pulahdus kylmään veteen vesisateessa.