Arkistot kuukaudelle Syyskuu, 2013

Korouomassa ja Riisitunturilla pyörähtämässä

Syyskuun 27. 2013

Vuorotteluvapaalla oleva ystäväni Marja ajaa körötteli Helsingistä asti luokseni Rovaniemelle retkeilyn kiilto silmissään. Valitsimme lähikohteen, ainakin Rovaniemen suunnalta katsottuna. Posiolla sijaitsevat Korouoma ja Riisitunturin kansallispuisto olivat kummallekin uusia kohteita. Tällä retkellä tavoittelimme helppoutta ja nautittavuutta. Päivämatkat pidettiin kohtuullisina itseä kuunnellen ja autolla vaihdettiin paikkaa sujuvasti.

Edellisellä retkelläni Haltilla kyllästyin syömään jauhelihaa ja makaronia. Niinpä tätä retkeä varten perehdyin uudella innolla gormetruokiin Raija Hentmanin kirjassa Herkutellen luonnossa. Kannatti! Hyödynsin hyötykasvikuivuriani, ostin tarvittavia aineksia kuten kermankorvikejauhetta ja valmiita kastike- ja keittoaineksia ruokien pohjaksi. Mittasin ja pakkasin kotona valmiiksi kuhunkin ruokalajiin tarvittavat ainekset niin, että itse ruoan valmistaminen maastossa kävi nopeasti. Valkoviniäkin oli mukana.

Emme kulkeneet suinkaan koko Korouoman aluetta läpi, vaan keskityimme alueen keski- ja eteläosiin. Ensimmäisenä päivänä jätimme auton Saukkovaaran parkkialueelle, josta laskeuduimme kahvittelemaan alas rotkolaaksoon jääkiipeilypaikan kohdalle. Vettä valuva kalliojyrkänne pääsee oikeuksiinsa vasta jäädyttyään, mutta halusimme nähdä tämän kuuluisan paikan vaikka sitten syysversiona.

Pajupuron autiotuvalle taivaltamista oli “vain” neljä kilometriä, mutta matka tuntui pitemmältä. Vettä tihuutti hiljalleen. Oli lämmin syyssää. Nousua ja laskua riitti Korojoen rantatörmiä myötäilevällä kivisellä polulla. Vaatimaton, jopa ankeahko autiotupa tupsahti täyteen, kun paikalle pyrähti neljä muuta retkeilijää. He lämmittivät tuvan niin kuumaksi, että minä siirryin suosiolla nukkumaan lattialle, raollaan olevan oven viereen. Piha-alueen tulipaikat sopivat oivallisesti ruanlaittoon ja illanviettoon. Seuraavana aamuna paluumatkalla autolle kiipesimme portaita pitkin Piippukalliolle ihailemaan maisemia. Millä paikalla siellä onkaan laavu! Ruskan värit täplittivät jylhää maisemaa.

Ajoimme autolla Korouoman pohjoispuolella kulkevaa metsätietä pitkin paikkaan, jossa tie ylittää Korouoman alueen. Siitä läksimme kävelemään upeaa hiekkaharjannetta pitkin. Valoa, lampia, järviä, helppokulkuista hiekkakangasta! Rinkkakaan ei tuntunut painavan. Tuulisella ilmalla halusimme majoittua sisätiloihin, vaikka lampien ja järvien rannoilla laavuja riittikin. Kuulean tuvalla saimme olla kahdestaan. Reippaina tyttöinä peseydyimme lammen kylmässä vedessä. Seuraavana päivänä kävelimme Lapiosalmen eräleirikeskukseen ihastelemaan seudun kauneutta. Suorastaan paratiisikokemus tuli, kun erään lammen rannalla poimimme puolukoita ihanassa lämmössä, tuulen suojassa. Aurinko paistoi.

Illalla autoilimme kohti Riisitunturin autiotupaa yöpymään. Ja taas lämmintä riitti - aivan saunaversiona. Onneksi lämmittäjä pakeni paikalta kameroineen ladattuaan kamiinan täyteen puuta, niinpä me näppärinä tyttöinä avasimme oven ja ikkunat - ja tunnin kuluttua tuvassa olikin jo miellyttävää. Autiotupa toimii taukopaikkana lukuisille päiväretkeilijöille, joten aamulla oli herättävä ajoissa. Kuinka riemastuimmekaan ilmassa leijuvista lumihiutaleista! Kylmä pohjoistuuli puhalsi.

Riisitunturi on valittu vuoden retkikohteeksi 2010, mietimme miksi. Ei ainakaan autiotuvan takia. Sen sijaan reitistöt ovat erittäin hyvässä kunnossa, sepeliä on levitetty runsaalla kädellä ja opasteet ovat huippuluokkaa. Maisematkin ovat kohdallaan: kynttilämäisiä kuusia paksulla sammalkerroksella, rinnesoita, näkymä yli Kitkajärvien… Voin vain kuvitella kuinka kauniita kuuset ovat talvella tykkylumen peitossa ja kuinka hauskaa siellä olisi hiihtää. Kiersimme rinkka selässä vaativaksi mainostetun reitin, Riisin Riettaan, 10 km. Ainoaksi vaativaksi puoleksi me löysimme korkeuserot. Ja kun Riisitunturilla oltiin, söimme lounaaksi riisiä viinitilkan kera.

Ruskaopastusta Kilpisjärvellä

Syyskuun 12. 2013

Kaikki hyvä loppuu liian pian. Tällä kertaa se tarkoittaa unelmatyön loppumista ruskaoppaana. Kolmen viikon ajan sain iloita ryhmien kanssa patikoinnista Kilpisjärven maisemissa sekä bussiretkistä Norjan puolelle Skibotniin ja Tromssaan. Tänä syksynä olen löytänyt itsestäni uudenlaista varmuutta ruskaoppaan roolissa. Aiemmin varsinkin bussioppaana toimiminen on jännittänyt. Nyt luotan, että minulla on kokemusta ja tietoa riittävästi, vaikka kaikkea en tiedäkään (enkä koskaan tule tietämään). Ymmärrän sen, että lomalaiset eivät edes halua kuulla loputonta tietotulvaa. Arvokasta on kokea ja aistia yhdessä. Jakaa se hetki. Nauttia itsekin ja antaa sen näkyä.

Kerron ryhmille joskus juttuja opasurani alkuvuosilta. Silloin yritin opetella tuntureiden nimiä ulkoa pystyäkseni sitten opastamaan vakuuttavasti Tuskailin siinä kokeneemmalle opaskaverilleni, kuinka saamenkieliset nimet eivä jää millään päähäni. Hän tokaisi minulle, että ei sinun Riitta niitä kaikkia tarvitse opetella. “Mumiset vain jotakin epäselvästi, jos joku kysyy tunturin nimeä. Ei ne monesti viitsi kysyä - ja vaikka tietäisitkin tunturin nimen, eivät ne kuitenkaan sitä kohta muista. ”

Oppaan urani alussa koetin kysellä paikallisilta, mihin erikoisiin paikkoihin voisin syksyllä viedä ryhmiä. Sain oikein innostuneen selvityksen Norjan puolella Skibotnin lähellä sijaitsevasta Lullelaaksosta. Niinpä vein ryhmän sinne ihmettelemään lehtomaista aluetta orkideakasveineen ja vadelmineen. Siellä kasvaa jopa kuusia. Sen retken jälkeen sain hienotunteista palautetta siitä, kuinka kuulema vadelmia ja kuusia näkee etelässäkin. Silloin ymmärsin karun avotunturin arvon.

Vaikka tässä muistelen alkuajan oppimiskokemuksia, opin toki edelleen joka retkellä jotakin uutta. Ja sitä oikeastaan ihmettelen, kuinka maisemat tuntuvat edelleen tuoreilta. Sään muuttuessa maisema ja sen värit muuttuvat - ja Käsivarressahan sää muuttuu nopeasti. Joskus hienon retkipäivän jälkeen toivon, että saisin säilöttyä sen päivän talteen kuin kesäiset mansikat. Ottaisin sitten talvella esille ja maistelisin. Aiemmin kiinnitin huomioni pitkälti maisemiin, nykyään sen lisäksi koen tyydytystä yhteisöllisyydestä. Siitä, että meillä on ollut hyvä olla yhdessä. Ollaan jaettu jokin arvokas kokemus.

Tämä syksy on ollut Kilpisjärvellä harvinaisen lämmin. Kuulema viimeksi näin lämmintä on ollut viisikymmentä vuotta sitten. Syyskuussakin on voinut retkeillä t-paidassa. Aurinkoisten päivien jälkeen yötaivaalla on näkynyt upeita revontulia. Asiakkaita on riittänyt Hotel Kilpikselle niin paljon, että majoituspaikkoja on välillä haettu lisää lähiympäristöstä.

Kilpisjärven kylällä on juuri valmistunut kyläympäristöhankkeena maisemointiprojekti, jossa esitellään suurtuntureiden alueella viherrakentamiseen sopivia kasvilajeja ja - paikkoja. Osallistuin itsekin talkoisiin istuttamalla kasveja kylän naisten kanssa. Tällä korkeudella puutarhanhoito alkaa mullan hankkimisesta, sillä sitä ei ole ennen kuin muualta tuodaan. Kasvivalikoima on tarkkaan harkittava. Avajaisista tuli menestys, kun vinkkasin parille hotellin ryhmälle avajaiskahvituksesta.