Arkistot kuukaudelle Lokakuu, 2013

Karhunkierroksella

Lokakuun 12. 2013
Karhunkierros Oulangan kansallispuistossa pitkällä kaavalla kesti viikon, yövyin reitin jokaisessa autiotuvassa ja tein lisäksi omia retkiä. Hautajärveltä Rukalle matkaa Karhunkierrosta pitkin kertyy 82 km, mutta halusin katsella lisäksi lähellä sijaitsevia nähtävyyksiä, kun nyt niillä kulmilla kuljeskelin. Niinpä Karhusillan Karhunkierrokselle matkaa kertyi hätänumeron verran, 112 km!

Olen aiemmin vältellyt ajatustakin Karhunkierroksesta, kun olen pelännyt ruuuhkia. Suomen suosituimmalla vaellusreitillä kuulema on hankala päästä edes pissalle, kun aina riittää kulkijoita. Ja pitäisi kantaa telttaa mukana, kun autiotuvat ovat tukossa. Nyt oli kuitenkin toisin! Sesonki on ohi lokakuussa - ja sain nauttia luonnon rauhasta, kulkea yksin välillä koko päivän ja usein yövyinkin yksin isossa autiotuvassa.

Ensimmäisenä päivänä taivalsin pivipoutaisessa säässä Hautajärveltä Savilammelle 15 km enimmäkseen kuivaa kangasmaastoa pitkin. Helppoa, jopa tylsyyteen asti. No onhan siinä yksi Rupakivi Savinajoessa ja Savilammen ympäristö on oikein viehättävä. Olin vähän hämmentynyt Metsähallituksen ohjeesta kantaa juomavesi mukana. Päätin kuitenkin ottaa vettä virtaavista kohdista ja keittää sitä, ainakin välillä. Ongelmia ei ilmennyt. Savilammen autiotuvassa nukuin yksin. Tunsin oloni turvalliseksi ja onnekkaaksi. Kamiinaan sytytin vain pienet tulet, ettei tupa lämpene liikaa. Olin ehkä turhankin varovainen, mutta minun pahin painajaiseni on tukalan kuuma tupa, jossa ei voi nukkua.

Selässä tuntui pieniä vihlaisuja rinkan kantamisesta. Rinkka estää selän luonnollisen liikkeen. Päätin oman turvallisuuteni vuoksi venytellä iltaisin ja pitää rinkan kanssa kuljettavat matkat maltillisina. Voisinhan tehdä yöpaikkojen ympäristössä lisäretkiä ilman rinkkaa. Näin hiljaisena aikana oli helppo huolehtia hygieniasta lämmittämällä vettä kattilassa ja peseytymällä kuistilla. Mikä nautinto olikaan siemailla terästettyä lempiteetä ja venytellä kehoa auki! Toinen iltaohjelmani oli espanjan alkeiden opiskelu. Hola, mucho gusto… Olen aloittanut kieliopinnot kansalaisopistossa Espanjan pyhiinvaellusreitille suuntautuvien retkihaaveiden vuoksi.

Toisena päivänä rinkan kanssa kulkemista oli vain neljä kilometriä Savilammelta Taivalkönkäälle. Ylitin ensimmäisen riippusillan, niitä tulisi riittämään… Tuona päivänä minulla oli hyvä tilaisuus rinkattomiin retkiin Oulangan kanjonille ja Ristikalliolle. Tuntui aika hurjalta, kun kalliojyrkänteelle pääsi katselemaan niin reunalle kuin uskalsi.

Olin lämmittänyt Taivalkönkään autiotuvan mielestäni sopivaksi, kun paikalle pyrähti illan hämärässä neljä saksalaista. Kielsin lämmittämästä tupaa lisää, he päättivät kostoksi järjestää äänekkäät juhlat nukkumaan mentyäni. Työnsin korvatulppia syvemmälle korviin. Aamulla he sitten tunkivat puuta kamiinaan niin, että minulla virtasi hiki rinkkaa pakatessa. Mikä helpotus oli päästä ulos pieneen vesisateeseen. Happea! Taivalkönkään tuvalla riittää hiiriä kiusaksi asti. Nostin leipäpussini ulos naulaan seinän viereen - huomatakseni aamulla hiirien syöneen osan leivistä. Jatkossa olisi mietittävä tarkkaan ruokapussien ripustamispaikka yöksi.

Kolmantena päivänä matka jatkui Taivalkönkäältä Oulangan luontokeskuksen ja Kiutakönkään kautta Ansakämpälle, 16 km. Monesti mieleen palasi tuskastuminen tuvan turhasta lämmittämisestä ja puun tuhlaamisesta. Luontokeskuksen työntekijä kertoi, että puun tuhlaamisen estämiseksi polttopuu tuodaan isona tavarana, niin että kukin pilkkoo sitä tarpeen mukaan. Kuulin myös jutun miehestä, joka kuljettaa mukanaan ketjua ja munalukkoa. Kuulema joskus ainut keino estää tuvan kuumentaminen saunaksi!

Vietin Oulangan luontokeskuksella suloisia hetkiä näyttelystä, sisävessasta ja muista mukavuuksista nauttien. Kahvilan työntekijä kertoi, että vilkkaimpina päivinä tiloissa soljuu tuhat asiakasta. Sillä hetkellä olin ainoa. Kehuin onnistuneeni retkiajankohdan valinnassa. Luontokeskuksen lähistöllä pyörähteli päiväretkeläisiä mm. Kiutaköngästä ihastelemassa. Nyt maisemat alkoivat olla kohdallaan! Oli mukava kävellä hyvää polkua pitkin männikössä korkealla rantatörmällä ja katsella alas Oulankajoelle. Yöksi asetuin yksin kauniille Ansakämpälle. Yksin kahdenkymmenen hengen tuvassa eikä maksa mitään! Voi tätä elämää! Pimeä laskeutui aikaisin, seitsemän maissa - ja pelkän otsalampun ja kynttilän valossa ei viitsi pitkään valvoa.

Neljäntenä päivänä kävelin Jussinkämpälle kahdeksan kilometriä. Illalla kuljeskelin vielä rivakasti kämpän ympäristössä saadakseni kehon lämpimäksi uimareissua varten. Kylmä kylpy teki hyvää keholle ja mielelle. Yöksi sain seuraa kahdesta vaeltajasta ja olikin jo mukava päästä juttelemaan.

Viidennen päivän vaelluksen Jussinkämpältä Siilastuvalle, 14 km tiesin etukäteen reitin vaativimmaksi osuudeksi. Kitkajoen rannalla oli kaunista katsella kuohuja, mutta hidasta ja työlästä kulkea. Muistutin itseäni siitä, kuinka reitti oli ollut sinne asti tylsän helppo. No nyt tuli vaihtelua. Saavuttuani Pienelle karhunkierrokselle laskin rinkan maahan ja läksin tutkimaan tätä reittiä. Kallioportille oli aikamoinen nousu ja sitten löysin pienen luolan, jonka muistan nähneeni aikoinaan Tammelan metsäkoulun retkellä! Tajusin kuinka paljon olen vahvistunut niistä ajoista. Laavulla istuessani sinne saapui neljä miestä, joiden kanssa jutustelun jälkeen tunsin olevani uusi ihminen. Se pieni ihailu vaelluksestani ja huomaavaisuus tekivät hyvää. Ihminen on sosiaalinen eläin, vaikka viihtyisikin yksin. Siilastuvan autiotupa sijaitsee aivan upealla paikalla, valkoisena kuohuvaa Jyrävän putousta vastapäätä. Vähän nuhjuinen kämppä oli yksin minun käytössäni.

Kuudentena aamuna olin ajoissa liikkeellä, jotta päiväretkeläiset eivät pääsisi yllättämään. Jätin rinkan maastoon, kävelin loput Pienestä karhunkierroksesta, ihastelin Aallokko- ja Myllykoskea ja kävin Juumassa korvapuustikahvilla. Nam! Illaksi saavuin Porontimajoen viehättävälle tuvalle. Paikalla on kaksi pientä tupaa vieretysten, asetuin joen päällä sijaitsevaan kämppään kuuntelemaan veden solinaa, taas yksin. Kävellessäni ympäristössä ihastelin läheistä kanjonia. Yksi hienoimmista maisemista koko retkellä! Onneksi hoksasin käydä katsomassa. Moni kehui tupamerkinnöissään nukkuneensa Porontimajoella erityisen hyvin. Veden ääni aivan kuin painoi unten maille. Aikainen pimeys sai minut jo kaipaamaan sähkövaloa.

Pohdin jo päästinkö itseni liian helpolla Karhunkierroksella, kun seitsemäs ja samalla viimeinen retkipäivä pääsi yllättämään vaativuudellaan. Sää oli kurja, tuulta ja sadetta. Piti oikein laittaa pitkät kalsarit ensimmäisen kerran. Porontimajoelta Rukalle kertyvät 15 km tuntuivat pitkiltä, varsinkin Rukan päässä jyrkkine nousuineen ja laskuineen. Vaellussauvat helpottivat polvien rasitusta ja olivat turvana liukastumisen varalta. Tuntui kuin Karhunkierros olisi vasta nyt alkanut tosissaan, kun kiipesin Kumpuvaaralle, Konttaiselle ja Valtavaaralle. Luonto oli upeaa, sen mitä sumulta näin. Ylös, alas, kiviä, juuria, portaita, hengästymistä… Olin helpottunut saavuttuani Rukalle. 112 km ja ylpeä siitä!