Abisko muistutta Kilpisjärven kylää monessa suhteessa. Sijainti järven rannalla ja Norjan rajan tuntumassa, kylän rakennusten jakaantuminen kahteen päähän, kylän koko ja tietenkin avotunturin alkaminen tunturikoivikosta nousun jälkeen toivat tuttuuden tunnetta. Erojakin on: tuolihissillä pääsee halutessaan nopeasti avotunturiin ja junaliikenne on vilkasta etenkin Kiiruna-Narvik välillä tapahtuvan malmin kuljetuksen vuoksi, mutta myös turisti voi tulla mukavasti makuuvaunussa Tukholmasta Abiskoon. Tilastollisesti Abiskossa sataa vähiten koko Ruotsissa, kun taas Kilpisjärven kesä on sateinen.

Abiskosta alkaa Ruotsin kuuluisa vaellusreitti Kungsleden, joka jatkuu yli 400 km aina Hemavaniin asti. Reitin varrelta löytyy päivämatkojen päästä STF:n tupia, joissa voi yöpyä ja laittaa ruokaa sesonkiaikaan. Monista tuvista voi myös ostaa ruokatarvikkeita.

Autoin viikon ajan eriasteisesti näkövammaisia henkilöitä tunturikurssilla. Päiväohjelma oli aika tiukka: avustaminen alkoi aamupalasta, sitten seurasi pari tuntia luentoja, retki tunturiin, yhteinen päivällinen ja vielä illalla muutama tunti luentoja. Päivän lopuksi ohjaajat jäivät vielä palaveriin käymään läpi päivän tapahtumia ja suunnittelemaan seuraavan päivän ohjelmaa.

Luennot käsittelivät mm. retkeilyvarusteita, turvallisuutta, Abiskon ja Ruotsin historiaa, luonnontuntemusta ja saamenkieltä. Pääsin omien luentojeni pitämisestä osittain kuin koira veräjästä, sillä mukana oli yleisönsä ottava Agge Theander. Hän soitti harmonikkaa, lauloi, kertoi tarinoita, suorastaan imaisi porukan mukaansa aiheesta riippumatta. Agge on vastannut tunturiopaskoulutuksesta Kiirunassa ja voi kuinka toivoin, että hän olisi ollut opettajani opiskeluni aikana. Sellaista omistautumista ja läsnäoloa tapaa harvoin. 

Meitä oli kaikkiaan nelisenkymmentä henkilöä, jos mukaan lasketaan sekä kurssilaiset että ohjaajat. Asuimme pienessä viihtyisässä hotellissa (Abisko Mountain Lodge). Hotellivalinta osoittautui hyväksi ratkaisuksi, sillä saimme olla omassa rauhassa ilman suurta hälinää ympärillä ja ryhmämme tarpeet otettiin huomioon. Jotkut näkövammaiset harmittelivat säilytystilojen vähyyttä pienissä huoneissa. Minustakin se oli hankaaa, mutta voin vain kuvitella millaista on tavaroiden etsiminen yhdestä kasasta käsikopelolla.

Jatkan tarinointia myöhemmin mm. mukana olleista opaskoirista, tunturiretkistä näkövammaisten kanssa sekä tietenkin omista retkistä kurssilaisten lähdettyä kotiin.