Olen saanut olla kuukauden aloillani ja nyt pakkaan mielelläni rinkan tunturiretkeä varten. Pääsen Ruotsiin Abiskoon viikoksi opashommiin näkövammaisille. Meitä oppaita tulee useita, koska moni näkövammainen tarvitsee henkilökohtaisen oppaan pystyäkseen liikkumaan tunturissa ja muissakin askareissa. Opas toimii silminä kertomalla eteen sattuvista esteistä, maisemista jne.

Olen luvannut myös pitää ruotsiksi joitakin esitelmiä esim. saamenkielestä, opiskelustamme ja kovasti pitämistäni tunturikasveista. Ei minua se esitelmien pitäminen jännitä niin paljoa kuin aikaiset aamuheräämiset! Ei ne nyt niin erityisen aikaisia tosin ole, mutta riippuu mihin on viime aikoina tottunut…

Yövymme suurimmaksi osaksi pienessä viihtyisässä hotellissa ja teemme päiväretkiä ympäristöön, mutta teemme toki myös telttaretken tunturiin. Tutustun itsekin ensimmäistä kertaa Abiskoon ja odotan todella tätä! Abiskossa järjestetään kuulema turisteille tunturikasviretkiä ja paikalla on muutenkin vähän kulturelli leima. Mielenkiintoisia aikoja siis edessä!




4 Kommenttia artikkeliin “Abiskon maisemiin”

  1. sari Says:

    Hei Riitta, hyvää matkaa Abiskoon! Toivottavasti kerrot jälkeenpäin millaista siellä oli. Ehkä ensi kesänä sinne päin itsekin, saas nähdä. Ensin kuitenkin tämän kesän reissu, parin viikon päästä Kilpparille!

  2. karhusilta Says:

    Kiitos Sari! Kirjoitan toki sitten Abiskon kokemuksistani. Minua suorastaan jännittää mennä sinne, kun siellä voi olla niin upeaa.Onnea Kilpparin matkalle, varma valinta Suomen puolella.

  3. Helena Says:

    Hassua! Kävin tänään Hemtexissä. Siellä myytiin Abisko-nimisiä untuvatyynyjä. Abisko, Abisko - missä olen kuullut tuon sanan? Ai niin, Riitta on lähdössä sinne! Blogisi kautta sain myös tietää kivannimisen paikan Jokkmokk. Onnistunutta matkaa Abiskoon! Olet silminä näkövammaiselle, tunnet hyvin tunturikasveja ja yhdessä voitte aistia niiden tuoksun, kosketella niitä ja kuunnella, mitä luonto puhuu ja mistä se vaikenee. Hienoa!

  4. karhusilta Says:

    Tervehdys ja tuulahdus täältä Abiskosta. Vautsi vau niitä tunturikasveja, näin tänään niitä runsaasti mm. lapin alppiruusuja vaikka kuinka paljon. Näkövammaiset matkustavat huomenna kotiin, mutta minä jään vielä omille retkille.