Saateltuani viimeiset näkövammaiset kurssilaiset junalle päätin levätä väsymykseni pois. Ja niin minä nukuin ja nukuin, kunnes selkäni oli jo aivan jäykkä. Huomattuani, että liika on liikaa otin itseäni niskasta kiinni ja hankin Abiskon kiintorastikartan. Tunturikoivikossa mutkaisten ns. saksofonikoivujen seassa rasteille voi keksiä melkoisia piilopaikkoja: kuoppia, kiven alusia sun muita.

Onneksi olin pakannut hyvät eväät mukaan ja löysin vettä matkan varrelta, sillä innostuin hakemaan kaksikymmentäkaksi rastia. Taas sain todeta, että liika on liikaa… Nukuin välillä pienet tirsat avoimessa paikassa tunturituulen kuiskeessa.

Yksi rasti oli sijoitettu kallioisen mäen päälle, joka selvästi oli haukkojen reviirillä. Kaksi piekanaa lenteli suoraan yläpuolellani päästellen pitkää naukunaansa. Saatoin katsella tuntomerkkejä rauhassa: vaaleaa siipien alapuolta, joissa on tummat laikut. Muutaman kerran toinen piekana lensi minua kohti pääni korkeudella ja nousi ylöspäin vasta kymmenen metriä ennen kohtaamistamme. Viesti tuli selväksi. Läksin pois.

Seuraavana päivänä tein päiväretken avotunturiin Abiskossa kesätöissä olevan kurssikaverini ja hänen koiransa kanssa. Nousimme tuolihissillä koivikon yläpuolelle ja kiersimme Nuoljan vieressä olevan Slåttatjåkka-tunturin ympäri. Tunturikukat kukkivat valtoimenaan paljakalla. Erityisen runsaasti näin valkoisia uuvanoita ja voimakkaan punaisia kanervakasveihin kuuluvia sieliköitä. Molemmat kasvavat ankarilla tuulenpieksemillä paikoilla ja selviytyvät kasvattamalla tiheitä lämpöä kerääviä patjamaisia kasvustoja. Josefin totesi, että ”kun Riitta on mukana, ei tarvita kasvikirjaa.” No enhän minä kaikkien kasvien nimiä tietenkään muistanut. Josefin kuvasi kasveja aikomuksenaan tehdä oma kuvakokoelma tunturikasveista. Näimme jonkin verran myös tunturilintuja: tunturikihuja, riekkoja ja kapustarintoja.

Pääsimme aika pitkälle ennen kuin alkoi sataa. Liukastelimme omia reittejämme pitkin tunturin kuvetta, kunnes päätimme hakeutua alas polulle. Matka tuntui pitkältä ja jalkapohjat olivat loppumatkasta tulessa. Kaltevaa lumiläikkää ylittäessämme Josefin menetti tasapainonsa ja lähti liukumaan sadeviitassaan hallitsemattomasti. Onneksi alapuolella oli pehmeää heinikkoa!

Kovan päivän jälkeen olimme tietenkin nälkäisiä kuin sudet. Pääsin syömään päivällistä STF:n työntekijöiden nuorekkaassa ja iloisessa seurassa Abisko Turiststationilla. Oi mikä juhlava, suorastaan jumalainen kolmen ruokalajin ateria! Tai ehkä pitäisi sanoa kuninkaallinen, kun ollaan Kungsledenin aloituspisteessä. Jo pelkästään itse leivottu vaalea leipä maistui niin taivaalliselta. Muodoltaan leipä toi mieleeni tunturikoivun mutkaiset rungot. Jotakin ruoan tasosta kertoo sekin, että pääruokana tarjoiltiin hirvenlihaa. Ateria maksoi maltaita, mutta minulle se oli suuri elämys tyyliin “kerran elämässä”.

Taiteilijat ovat perinteisesti viihtyneet Abiskossa, enkä ihmettele. Kuuluisa U-kirjaimen muotoinen Lapinportti on ikuistettu moneen tauluun ja valokuvaan. Itse katselin lumiläikkäisiä sinertäviä tuntureita, kuohuvia vihertäviä koskia, kasvien yksityiskohtia, tunsin tunturituulen ihollani - ja tunsin eläväni. Täyttyväni. STF:n aseman seinille on ripustettu kuuluisten kuvataiteilijoiden Abiskossa maalaamia tauluja ja lisäksi kerrottu näistä taiteijoista. Abiskosta alkaa myös nykyaikainen pyhiinvaellusreitti, jonka varrella on Dag Hammarskjöldin ajatelmia. Kävin ensimmäisellä mietiskelypaikalla, jossa kiveen oli hakattu teksti “Matkoista pisin on matka sisään päin”.

Oli aika lähteä kotiin. Menomatkalla matkustin bussilla Haaparannan kautta, mutta Rovaniemelle palasin Kaaresuvannon kautta. Siis rengasreitti. Ja molemmissa suunnissa tarvittiin yöpyminen rajalla.




4 Kommenttia artikkeliin “Abiskon omia retkiä (osa c)”

  1. sari Says:

    Hei Riitta, mukavaa että sinulla ja opastettavilla oli antoisa retki Abiskoon. Olen juuri jäämässä lomalle ja vihdoin ja viimein lähdemme täältä etelän helteestä kohti Kilpparia. Odotan oikein innolla, jotta saan taas nähdä nuo mahtavat maisemat ja lukemattomat pienet kukat, jotka tuntureilla kukoistavat. Tuntuu, että olimme vasta noissa samoissa maisemissa hiihtämässä ja toisaalta tuntuu, että siitä on jo ikuisuus, mutta nyt vihdoinkin… Hyvää kesän jatkoa Sinulle!

  2. karhusilta Says:

    Ihanaa, että pääset Kilpparille helteitä pakoon. Lapin Kansan mukaan toissa yönä kylmintä Suomessa oli Saanalla, vajaa kaksi astetta lämmintä. Nauti Kilpparin avarista maisemista ja valloittavista tunturikasveista. Koeta löytää jääleinikki jostakin ylhäältä!

  3. sari Says:

    Hei Riitta, loma takana ja töihin palattu. Reilu viikko Kilpparilla sujui hyvin. Sää vaihtelevaa. Yhtenä yönä satoi luntakin, olimme silloin lähellä Haltia olevan joen varrella. Aika kylmää oli ja kotona sai sitten taas lämmitellä. Jossain vaiheessa luen uusimmat kirjoituksesi, kun aikaa riittää…

  4. karhusilta Says:

    Hei Sari, Kilpiksellä on kuulema satanut lunta joka kuukausi tänä vuonna. Lähden pian itse sinne ruskaoppaaksi. Täytyypä varata lämmintä vaatetta mukaan!