Näkövammaisen liikkumista maastossa voi helpottaa monella tavalla. Jotkut halusivat kulkea pidellen auttajan käsivarresta kiinni. Ohjeen mukaan sen verran hellästi, ettei apua palkita mustelmilla. Toiset olivat yhteydessä opastajaan pitkän ohuen muviputken avulla. Edellä kulkeva ohjaaja kertoi samalla edessä olevista kivistä, juurista tms, mutta putkea pidellen välittyi tieto sanattomasti käännöksistä ja maaston kohoamisesta/laskemisesta. Yksinkertaista, halpaa ja toimivaa! Toisessa kädessä pidettävällä sauvalla näkövammainen sai lisätukea ja -tietoa maastosta.

Mukana oli myös neljä fantastista koiraa. Opaskoirilla on valjaat päällä silloin kun on “duunivuoro”. Ja työntekemistähän ei saa häiritä, niin kuin valjaisiin kirjoitettu teksti kertoo. Kaikenlainen kontaktin ottaminen koiraan vaikeuttaa sen keskittymistä, niin hauskaa kuin olisikin taputella ja kehua vierasta koiraa.

Tutustuin Sofiaan ja hänen 11-vuotiaaseen opaskoiraansa Amandaan. Amanda halusi kulkea aika vauhdikkaasti. Emäntänsä mukaan koiran on siten helpompi keskittyä työhönsä. Amandalle tämä oli ensimmäinen kerta tunturissa, joten oli jännittävää nähdä kuinka vanha koira oppii uusia temppuja. Opaskoira on opetettu pysähtymään esteen edessä, mutta tunturissahan on esteitä koko ajan ja silti on tarkoitus kulkea eteenpäin. Kuinka Amanda tulkitsee tilanteen?

Seurasin silmä tarkkana ensimmäistä retkeä tunturissa valmiina auttamaan tarvittaessa. Kapealla polulla kävi niin, että koira asteli polkua pitkin ja emäntä polun vieressä. Onneksi emännällä oli hyvä tasapaino, keppi toisessa kädessä tukipisteenä ja hyvä kunto. Amanda ei tyytynyt löntystelemään jonossa omalla paikallaan, vaan pyrki ohittelemaan toisia. Jätettyämme väliä toisiin ihmisiin kulkeminen luonnistui hyvin. Illalla Amanda oli aivan poikki tästä uudesta seikkailusta. 

Viikon mittaan Amanda tottui tunturissa kulkemiseen ja nautti siitä silmin nähden. Pääsipä koira kierimään lumilämpäreelläkin ylhäällä tunturissa. Voi sitä riemua! Uusi kokemus taisi olla myös tuolihissillä matkustaminen Nuoljalle ja takaisin. Voin melkein kuvitella Amandan päässä tuhahduksen: “Kaikkeen sitä joutuu, kun vanhaksi elää…”

 Opaskoira Amandan korkeasta iästä kielii muutamat harmaat karvat. Koira saa jatkaa työtään niin kauan kuin jaksaa.

 Sofia ja hänen opaskoiransa Amanda tuolihississä palaamassa Nuolja-tunturilta alas.