Neljän päivän levon jälkeen jaksoin lähteä opintokäynnille Arktikumiin. Siellähän voisin syventää tietämystäni minua kiinnostavista asioista! Aiemmista käynneistä on jäänyt sekavan epäselvä olo, mutta nyt uskoin pohjatietojeni riittävän näyttelyn ymmärtämiseksi.

Selkeät opasteet loppuivat heti lipun oston jälkeen ja niinpä puikahdin sisälle sattumanvaraisesti yhdestä ovesta. Näyttelytilan tunnelma oli kalsea, tekninen ja ahdistava. Kyseessä oli Arktisen keskuksen perusnäyttely: Muuttuva Arktis. Sitkeästi kiersin näyttelyä, kunnes ymmärsin lähteä lounaalle nollaamaan tilannetta. Mietin, että kenelle se näyttely oli suunniteltu… tiedemiehillekö?

Lounaan jälkeen päätin unohtaa menneet ja katsastaa, mitä muuta talo tarjoaa. Katsoin revontulia ja pohjoisen luontoa kuvaavan diaesityksen. Nyt löysin kaipaamaani visuaalisuutta, selkeyttä ja sopivasti perustietoa.

Luettuani Arktikumin esitettä tajusin, että valtavan rakennuksen toinen puoli kuuluu Lapin maakuntamuseolle ja sielläkin on paljon nähtävää. Tunsin oloni kotoisaksi näyttelyssä saamelaisten luonnonkasvien käytöstä. Tämä vaihtuva näyttely oli toteutettu ihmisenkoisesti, maalaisjärjellä ymmärrettävästi sekä kauniisti tunnemaailmaa unohtamatta. Esimerkiksi koivun käyttöä esiteltiin monipuolisesti tulenteosta rakentamiseen ja mahlan terveysvaikutuksista koivun esteettiseen antiin. Terveellisen väinönputken hyötykäyttöä esiteltiin niin konkreettisesti, että osaan nyt kerätä ja kuivattaa sitä.

Valitettavasti aloin jo potea infoähkyä, kun avasin lopulta oven Lapin maakuntamuseon perusnäyttelyyn. Jaksoin kiertää sen vain nopeasti ymmärtäen, että tänne haluan tulla uudelleen täysissä voimin. Täältä löytyy minua kiinnostavaa asiaa Lapin luonnosta ja pohjoisen ihmisestä. Harmitti, kun olin tuhlannut ruutiani alkupäivän ihan väärässä osoitteessa.