Olipa virkistävää käydä etelänmatkalla, siis Etelä-Suomessa ystäviä tapaamassa. Vähän minua kyllä jurppi se, että pitkän pakkasjakson piti taittua vesikeliksi juuri minun Helsinkiin tultuani. Ihastelin lumikinoksia, mutta ymmärsin myös lumen paljoudesta aiheutuvan tuskan liikenteelle. Helsingissä on jo valmiiksi niin paljon kaikkea - ihmisiä, autoja, jatkuvaa muutosta - että lumi ei mahdu mihinkään. Ja silti sitä vain tulee. Vesikelin tuomasta liukkaudesta sain myös osani. Kävin jopa rähmälläni, ihan hallitusti onneksi.

Pääsin hiihtämään pääkaupunkiseudulla kahdessa paikassa: Mustavuoressa ja Hakunilassa. Mustavuoressa ihastuin vanhaan metsämaisemaan. Sinne haluan palata joskus luonnon viheriöidessä kuuntelemaan ja katselemaan. Hiihdin ystäväni kanssa illalla kaupungin valojen heijastuksissa. Aivan hyvin näimme ja saimme hiihdellä omassa rauhassa. Hakunilassa testasin SM-latuja lipsuvilla suksilla! Mäkiä ylös ja alas. Viimeisellä hiihtoretkellä vesikeli oli jo muuttunut pakkaseksi ja hullaannuin hangenkannosta. Voiko olla ihanampaa kuin kiitää sinne ja tänne aivan oman mielensä mukaan. Vapaa on vain umpihanki! Unelmoin pääseväni opastetulle retkelle Sipoonkorpeen jollakin etelänmatkalla, oppaitakin on jo tiedossa.

Kävin luistelemassa Helsingin Rautatientorin Jääpuistossa. Postimerkin kokoinen luistelualue ärsytti ensin, mutta pääsin illan mittaan juoneen. Lopulta huomasimme ystäväni kanssa, että kolme tuntia hurahti huomaamatta. Ystäväni on harrastanut minua enemmän luistelua ja hän kaappasi minut välillä pariluisteluun ja joihinkin yksinkertaisiin luisteluharjoituksiin. Tajusin kuinka olin ajatellut, että en opi uusia asioita luistimilla, mutta niin sitä viiletettiin jäävalssin tahdissa. Oman lisänsä, varsinaisen luksuksen luisteluun toi musiikki sekä minttukaakaon ja kuohuviinin siemailu luistimet jalassa.

Helsingin reissulla minua hemmoteltiin hyvällä ruoalla, niin itsetehdyllä kuin ravintolan antimillakin. Lienenkö villiintynyt kaukana kotoa pahastikin, kun päädyin hienostelemaan. Laitatin ripsien pidennykset ja tunsin itseni hurmaavaksi Räpsy Ripsi Riitaksi. Ainut meikkini on ollut tähän asti huulipuna, mutta nyt ehostukseni nousi uusiin ulottuvuuksiin. Toisinaan vitsailen, että keski-iässä on jo otettava kaikki keinot käyttöön ulkonäön suhteen. Silti olen sitä mieltä, että sisäinen kauneus on ykkösase. Levillä ollessa katselin ihaillen taitavasti meikanneita nuoria naisia, mutta kun suusta tuli v-alkuista sanaa, kauneus karisi jonnekin.

Jyväskylässä tapasin pian kymmenen vuotta täyttävän kummityttöni. Hän odottaa innolla lupaamaani telttaretkeä Kilpisjärven tuntureille ensi kesänä. Tyttö kyselee herkeämättä, mitä kaikkea olen suunnitellut retken varalle. Katselimme yhdessä hänen retkivarusteitaan: puukkoa, muovilusikkaa ja kuksaa. Ne otetaan mukaan. Tulen tekoa Inka harjoitteli mummolassa. Aluksi hän heitti pelokkaana tulitikun kädestään minne sattuu. Pian hän osasi sytyttää tuohipalasen tai ulkotulen hallitusti ja muodostaa tuulisuojankin. Inka toivoi, että hän saisi tehdä retkellämme tulet joka kerta.

Jyväskylässä pakkasta riitti lähes kaksikymmentä astetta. Silti kävimme Inkan kanssa hiihtämässä Sataman jäällä. En olisi uskonut, että hän haluaa ja jaksaa hiihtää niin pitkän lenkin. Kotimatkalla tyttö juksasi tätiään - taas kerran. Ja täydestä meni. Oli kuulema pissahätä. “Pitää juosta kotiin. Kanna sinä Riitta minunkin suksiani.” Hikisenä ja läähättäen saavuttiin sitten kotiin. Siinä tyttö ilmoitti nauraen: “Ei minulla ole oikeasti pissahätä. Halusin vain nopeasti kotiin. Muuten sinä et olisi viitsinyt juosta.” Tämä vielä muistetaan - tunturissa!




6 Kommenttia artikkeliin “Etelän hurvittelua”

  1. Sir Claus Says:

    Ihanaa Riitta, että sait luistelusta sen kokemuksen, että osaathan sinä, vaikka toisin olit luullut! Juuri niin koen itse luistelun. Jokaisen uuden opin jälkeen hämmästelen - ai minä pystyn tähän!

  2. karhusilta Says:

    Hei sirklaus-kaverini, loistavasti oivallettu nimimerkki! Oppimisen ilo on palkitsevaa.

  3. sari Says:

    Hei, jokos siellä teillä päin alkaa olla riittävästi luonnon lunta? Täällä kohta hukutaan tuohon lumeen, tänäänkin on pysyttänyt aivan koko päivän. Kohta lumitöihin…

  4. karhusilta Says:

    Kyllä alkaa luonnon lunta olla riittävästi hiihtämiseen. Sellaista hötöistä pakkaslunta. Olen harmikseni ollut sairaana pitkän aikaa - sitkeää flunssaa ja sitten vielä kunnon “vatsaflunssa” päälle. Voi kunpa voimistuisin ja pääsisin taas hiihtämään!

    Voimia siihen lumenluontiin!

  5. sari Says:

    Tsemppiä Riitta, yritä toipua kunnolla, jottet sairastu uudelleen, pitkä kevät edessä, hiihtämään ehtii. Keväthanget kutsuvat kohta ja tunturit… Päivät pitenevät ja luonnon valo lisääntyy, aurinko paistaa. Oikein tuntuu, että piristyy pitkän talven jälkeen.

  6. karhusilta Says:

    Lopultakin alan olla kunnossa. Pakkaset ovat pakottaneet pysymään sisällä. Tänään pakkanen hellitti ja pääsin ilakoimaan umpihangessa.