Harjoittelun sisällöstä on tullut aikamoista kissanhännän vetoa luontokeskuksen ja yhteistyökumppanin hotellin välille. On mukavaa, että harjoittelupanosta arvostetaan, mutta tukalaa tuntea olevansa kiistakapula. Viisaat sanovat, että keho ottaa kantaakseen asioita, joita ei pysty muuten käsittelemään. Niin tai näin; päätin olla välittämättä erimielisyydestä, mutta keho järjesti aikalisän makuuttamalla pari päivää oksennustaudissa.

Olen päässyt Pallakseen tutustumisessa hyvään alkuun. Lähitunturit, kerot alkavat löytää nimensä. Kero tarkoittaa pyöreämuotoista tunturin lakea. Luontokeskuksen upea näyttely on avautunut minulle ja tutkin haltioissani aineistoa tunturiluonnosta ja alueen historiasta. Olen valmistellut opastetun kierroksen talvisesta luonnosta kertovalle luontoladulle. Aloitin lumiluolan kaivamisen kinokseen. Vierailijat voivat tutustua näyttelyn riekon kiepin lisäksi siihen, kuinka ihminen voi hyödyntää lunta vastaavanlaisella tavalla yöpymisessä.