Ruotsiksi kuvailisin nyt itseäni sanalla “duktig”, sillä hiihdin eilen parinkymmenen asteen pakkasessa kaksikymmentä kilometriä. Moiseen hulluuteen minua innoitti haluni yltää pyöreisiin lukuihin. Sain mieluisan nimipäivälahjan: viisisataa kilometriä sivakointia on takana tänä talvena. Veikkaan, että tuhannen kilometrin raja ylittyy kepeästi kevään mittaan.

Ostin lopultakin kovalle pakkaselle tarkoitettuja voiteita, jotta suksi luistaisi edes vähän kylmimmilläkin keleillä. Olen oppinut pukeutumaan lämpimästi ja kasvot suojaan hupulla tms hengitysilman lämmittämiseksi. Eilen tosin pukeutuminen lipsahti liioittelun puolelle. Suojasin pääni kypärämyssyn lisäksi miesten karvahatulla ja sitten sainkin hiihtää pää märkänä. Karvahattuparka näytti hiihdon jälkeen uitetulta koiralta. On se vaan kumma, kun pakkasellakin saa kärsiä kuumuudesta! Tosissaan treenaava kurssikaverini käyttää kovalla pakkasella porsaan kärsän näköistä hengityssuojainta. Muutoin kuulema on riski saada rasitusastma. Taas yksi hyvä syy yleensä leppoisaan hiihtotahtiini.

Haluan kehittää hiihtoharrastustani jatkossa. Olisi mielenkiintoista hiihtää laturetkiä talvisin ja kirjoittaa niistä juttuja lehtiin tai ainakin blogiin. Sitten voisin kehittää hiihtotekniikkaani osallistumalla maastohiihdon tekniikkakurssille. Vaikka olen melkein “syntynyt” sukset jalassa, ei minulla ole aavistustakaan teorian perusteista tai kuinka opettaa hiihtoa sellaiselle, joka kokeilee sitä ensimmäistä kertaa. Minua hämmästyttää, ettei tunturiopas koulutukseen sisälly lainkaan maastohiihdon opetusta, kun alppihiihtoa kuitenkiin treenataan aika lailla. Mieluisinta hiihtoa minulle on ilman muuta kiitää tai tarpoa keväthangilla tuntureilla. Siinä on täyttymys. Siinä on vapaus. Se on pitkälti henkinen kokemus.

Eilen tapahtui jotakin mielenkiintoista kerätessäni luistavia kilometrejä syrjäisellä tiellä. Huomasin ulkona emolampaan kahden pienen karitsan kanssa. Karitsa makasi lumessa paikallaan, emo ja toinen karitsa seisoivat vieressä. Palattuani jonkin ajan kuluttua takaisin lampaat olivat edelleen siinä. Aloin pohtia, oliko kaikki kunnossa… Hiihdin lampaiden vierelle, jolloin seisaallaan olevat lampaat siirtyivät kauemmas, mutta karitsa vain makasi lumessa. Nostin sen sylissäni lampolan aukosta sisään, mutta se ei edelleenkään pysynyt jaloillaan. Kävin kertomassa tilanteesta isäntäväelle ja he totesivat, että jotakin on vialla ja kiiruhtivat lampolaan. Jatkoin keventynein mielin lenkkiäni. Kuinka helppoa olisikaan ollut vain jatkaa matkaa ajattelemalla, ettei asia kuulu minulle.




4 Kommenttia artikkeliin “Hiihdin itselleni nimpparilahjan”

  1. Tony Mannela Says:

    Hei duktiga Riitta!

    Ihailen sinnikkyyttäsi. Teidän telluharjoitukset kuulostavat ihanilta.

    Hiihtoliitosta voi tilata hiihdonopetukseen pienen vihkosen nimeltä “Hiihtotaito-pokkari” hintaan 2€. Suomen Hiihtoliitto / Maastohiihto / Tuotemyynti/ Verkkokauppa. Tosin tilauskustannukset olivat itse tuotetta kalliimmat. Siinä on paljon harjoitteita, joita voi teettää opetettavalle. Muitakin hiihdon opettamiseen liittyviä julkaisuja sieltä löytyy.

    Sellainen hengityksen suoja olisi tosi hyvä. Kovalla pakkasella hiihtämisen jälkeen meinaa ahdistaa henkeä illalla. Siksi minäkin hiihtelen vain hissukseen.

    Iloisia sivakointikilometrejä! Tony

  2. karhusilta Says:

    Hei Tony!

    Kiitos. Alan itse epäillä, että sinnikkyyden ja yli-innokkuuden raja on häilyvä. Pakkanen tuntuu hengityksessä ja on tarkoitus nostaa kuntoa, ei pilata terveyttä. Aion ottaa selvää tarkemmin pakkasen riskeistä.

    Kiitos Hiihtotaito-vihkosen vinkistä. Itse asiassa lähipiiristäni löytyy maastohiihdon tekniikan asiantuntijoita. Aion kääntyä heidän puoleensa.

  3. Henkka Says:

    Morjens!
    Jos en täysin väärin lukemaani ymmärtänyt (hyvin paljon mahdollista ==D)niin olet ilmeisesti käynyt tunturioppaan koulutuksen? Missäs päin? Itelläni kiinnoistais paljon samantyyppinen homma, satutko tietämään mistä löytäisin tietoa asiasta?

    Terveisin
    Henkka

  4. karhusilta Says:

    Olet ymmärtänyt aivan oikein. Ruotsissa järjestetään tunturiopaskoulutusta useissa paikoissa. Kannattaa hakea netistä “fjälledare”-haulla. Itse opiskelin Storuman Folkhögskolanissa. Onnea suunnitellulle, hieno ala!