Hiihtokelit ovat nyt parhaimmillaan Kilpisjärvellä! Yöpakkasen jälkeen hanki kantaa, päivällä aurinko lämmittää mukavasti ja taukopaikoiksi löytyy pälviä. Eilen sujautimme taksilla Norjan puolelle ja hiihdimme kumpuilevaa maastoa Salluaiville. Näimme paljon pulmusia ja yhden kiirunan matkalla pälvelle, jossa paistoimme makkaraa ja nautimme huikaisevasta maisemasta. Oli lämmintä ja hyvä olla yhdessä.

Puolet porukasta lähti kanssani kiipeämään Saanaa korkeamman Salluaivin päälle. Hikisen nousun jälkeen meidät palkittiin Norjan, Ruotsin ja Suomen tunturimaisemilla. Käsittämättömän upeaa! Laskimme alas pitkiä loivia laskuja edestakaisin tunturin rinnettä. Hauskaa hommaa!

Tänään hiihdimme Saanajärven rannalle pälvelle perinteiselle vapunaaton retkelle. Nuotion äärellä paistui mm. poronlihaa ja makkaraa, lauloimme Kujun johdolla lapinlauluja ja kuohuviinipullon korkki lennähti ilmaan.

Palattuamme hotellille puhdistin sukset liisteristä ja laitoin ne kesäkuntoon. Sulatin parafiiniä luistoalueelle, jotta suksen pohja ei kuivu kesän aikana. Aika laskea hiihtokilometrit… 973 km. Herkullisesti vajaa tonni. Voisin tietysti hiihtää tonnin täyteen, mutta neuvoteltuani itseni kanssa totesin, että näin on hyvä. Olen kiitollinen siitä, että keho on jaksanut rasituksen hyvin ja olen saanut tehdä unelmatyötä mukavien ihmisten parissa.




3 Kommenttia artikkeliin “Hiihtokauden lopetus”

  1. Helena Says:

    Tervehdys!

    973 km on paljon persoonallisempi luku kuin täysi tonni. Onneksi olkoon ja kiitoksia elämyksellisistä sivuistasi, joiden avulla olen voinut hiihtää täällä etelässä - hengästymättä! :-) Toivottavasti tapaamme ensi keväänä.
    Jos pääsit ja ennätät Rauni Partasen tunturikasvikurssille, saamme seurata sitäkin kokemusta.

    Aurinkoa ja hymyä elämääsi!

  2. karhusilta Says:

    On se vaan niin hauskaa, että tällainen kirjoittelu tuottaa iloa muillekin kuin minulle! Positiivinen palaute kannustaa, mutta toisaalta luo paineita. Miten minä tällainen harrastelija kirjoittaja… Aion kuitenkin jatkaa kirjoittelua ja kertoa omaan tyyliini tulevan kesän mittaan perhokalastuksesta tunturikasveihin ja ties mihin.

    Aurinkoa, kesäsadetta ja sateenkaaria!

  3. Päivi ja Veikko Says:

    Hei,

    Kiitos vielä kerran hienosta retkestä Salloaiville tyynen aurinkoisessa kevätsäässä! Näköalat huipulta palkitsivat monin kerroin.

    Samoin kiitokset kaikille mukanaolijoille juhlahetkestä, joka jää kauniina muistoihimme.

    Mukavaa kesää!

    PS. Jokunen kuvakin olisi Salloaivilta jos kiinnostaa.