Olen saanut tutustua perinteikkäiden oppaiden, Pallaksen Pöllöjen toimintaan. Viikon “tunturipöllö” järjestää hiihtoretken maastoon ja “rinnepöllö” opastaa mäenlaskussa. Rinteissä lasketaan pelkästään luonnon lumella, sillä lumen tykitysjärjestelmää täällä ei ole. Tuntureilla sitkeisiin, kovia kokeneisiin puihin tarttuu luonnostaan ns. tykkylunta, joka muovaa mielikuvituksellisia taideteoksia. Kosteuden, lumen, jään ja tuulen yhteisvaikutuksesta puut peittyvät lumimassoilla. Ns. kynttiläkuuset selviytyvät täällä hyvin, koska lyhyissä oksissa on vähemmän tarttumapintaa.

Läksin tunturihiihtoretkelle “soitellen sotaan” -tyyliin niin, kuin olisin ollut ensimmäistä kertaa tunturissa. Ilman juomista, pieni voileipä rintataskussa. Ihan vetää noloksi, oli muka kiireinen lähtö… Nousimme Pallakselta tunturiin kohti Nammalakurua.  On vaikea kuvata sitä tunnetta, jonka valtaan jouduin hiihtäessämme kantavalla hangella valkoisten kerojen lomassa. Aurinko paistoi ja näkyvyyttä oli kymmeniä kilometrejä tutkitusti Euroopan puhtaimmassa ilmassa. Tuntureiden lempeät, pehmeän pyöreät muodot hyväilivät sielua. Elämänvoima oli vahvasti läsnä.

Laskimme keron kuvetta loivasti viistoon pitkän matkaa ja sitten toiseen suuntaan viistoon. Näin vauhti pysyi hallinnassa. Pysähdyimme Rihmakurun uutukaisella kodalla tauolle. Viihtyisään kotaan on rakennettu leveät penkit yöpyjiä varten. Tavallisesti moottorin äänistä vapaalla alueella kuului pärinä ja pörinä, sillä Metsähallituksen miehet olivat puutalkoissa. Moottorikelkoilla vedettiin koivuhalkoja tunturiin ja jalasten päällä kulkevalla klapikoneella valmisteltiin tuleville retkeilijöille mukavat olot. Kyllä kelpaa resuta tunturissa ja tulla kodan suojaan tulistelemaan.

Hiihdimme Nammalakurun kämpälle paistattelemaan päivää. Jano oli melkoinen ja join kiitollisena pöllöjen varaamaa mehua. Hyvä opas varaa ylimääräistä juotavaa ja syötävää retkelle mukaan, jos mukaan sattuu joku tohelo ilman eväitä. Takaisin hiihdimme latua pitkin tuntureiden takaa ja sepä vasta tuntui pitkältä matkalta, vaikka latu oli hyvässä kunnossa. Seitsemän tunnin retken jälkeen tunsin saaneeni hyödyllisen muistutuksen siitä, kuinka tunturiin on varauduttava. Tulevilla retkillä pakkaan reppuun juotavaa, syötävää, lisävaatetta, kartan, kompassin, kännykän ja ensiaputarvikkeet.