Kummityttö tuli kylään ja tarjosin hänelle itse poimittuja marjoja jogurtin sekaan. Hän uteli mitä marjoja on tarjolla. Vastasin: “Hillaa, lakkaa, suomuurainta ja valokkia.” Kummityttö katseli ihmeissään, mutisi “ahaan” ja söi marjansa kiltisti. 

Seuraavana päivänä palasin metsästä oranssinkeltaisena hehkuvan marjasaaliin kanssa ja esittelin jälleen marjat monilla nimillä. Nyt kummityttö nosteli marjoja ja ihmetteli ääneen: “Mistä sen erottaa, mikä marja on minkäkin niminen?” Paljastin lopulta, että rakkaalla lapsella on monta nimeä.

Houkuttelen hillan herkullisen aromin esille käsittelemällä marjat tietyllä tavalla ennen pakastamista. Siis hillat kattilaan, tilkka vettä, kunnon kopaus sokeria ja sitten seos kuumennetaan hitaasti lähelle kiehumispistettä. Ihana aromi tuo mieleeni lakkaliköörin maun.

Olen käynyt erilaisilla hillaretkillä. Muutaman kerran olen päässyt paikallisoppaan mukaan ja silloin minua on pidetty kuin kukkaa kämmenellä. Hellitty eri tavoin - nokipannukahveilla tai uimareissulla hikisen marjastuksen päälle.

Ehkä ylpein olen kuitenkin itse löytämästäni hillasuosta. Läksin muuten vain suunnistamaan, mutta eihän siitä mitään tullut, kun marjoja tuli vastaan niin paljon. Keräsin pakastusrasian ja juomapullon täyteen hillaa ja sitten soitin siskolle hädissäni, että mitäs nyt tehdään. Istuin kannon nokassa ja katselin ympärilleni. Keltaisia suuria suomuuraimia joka puolella. Tästä olen vain haaveillut. Sisko toi marjasankon ja evästä.

Noukin marjoja vesipisaroita nenän päästä valuen. Sääskiä en juuri huomannut siinä tilassa. Selässä alkoi tuntua jäykistymisen merkkejä, mutta minä tyttö vain jatkoin keräämistä. Sisko soitti perään ja koetti houkutella minua suolta pois jos jonkinlaisilla keinoilla. “Voitais käydä yhdessä pitsalla. Ai, ei tehoa…  No, muistatkos kuinka kipeä selkä sulla oli pari vuotta sitten, kun sait iskiaksen mustikan poiminnasta?” Katselin keltapilkkuista suota ympärilläni ja väitin, “ettei minulla ole asiasta minkäänlaista muistikuvaa. Tulen kotiin sitten kun sanko on täynnä. Mutta varaisitko kuitenkin hierojalle ajan, ihan muuten vaan…”

Eilisellä hillaretkellä mietin selän kipeytymisen myötä, että onkohan tässä jotakin järkeä kumarrella näille pienille yksittäisille sormenpäänkokoisille marjoille. Eikö ne etelän hedelmät ole paljon suurempia ja helpompia poimia? Ensin katosi viimeinenkin kateuden ripe thaimaalaisia ja muita ulkomaalaisia marjanpoimijoita kohtaan ja sitten nousi ihmettelevä kunnioitus stä kohtaan, että joku ansaitsee elantonsa marjastuksella. On ne kovia!




4 Kommenttia artikkeliin “Hillareissuja”

  1. Masa Says:

    Hienoa Riitta! Kerää kaikki ne keltaiset pollukat sieltä satunnaisia vaeltajia häiritsemästä. Itse olen niin laiska, että etsin netistä karviasten torihintoja kun en jaksa itse poimia…

    Rauhaisaa mieltä - toivottavasti

    T. Masa

  2. karhusilta Says:

    Kiitos. Ostaminenhan on oikein hyvä vaihtoehto marjojen hankintaan.

  3. maija Says:

    Hei Riitta,
    Mukava taas lukea siun juttuja, oli muutama lukematta sitten huhtikuun. Kiitos jakamisesta taaskin ja uudestaan.
    Idästä löytyi vielä viime viikolla metsämansikka-mustikka-vadelma sekoitus syötäväksi, nam.
    Olen yrittänyt sopeutua takaisin ns. sivistykseen kolmen kuukauden metsäreissun jälkeen. Kumma paikka tämä sivilisaatio. Reissu USAn erämaissa meni hyvin,ja pääsin töihin kurssille, jossa oppilaina oli teini-ikäisiä. Pidin kovasti ikäryhmästä, oli palkitsevaa kurssin lopuksi lähettää lapset keskenään pariksi päiväksi vaeltamaan, kun oli aloittanut kurssin kolme viikkoa aiemmin opettamalla mitä eri värit kartassa tarkoittavat ja miten retkikeitin sytytetään..
    Toivottavasti selkä kestää marjasaaliit, pitäisi keksia varrellinen poimuri jolla hillatkin saisi poimittua kumartumatta.
    Mukavaa Levinreissua :)

  4. karhusilta Says:

    Maija: Hieno kokemus sinulla jälleen kerran - kaukana ja pitkään. Voihan siinä olla taas sopeutumista sivilisaation pariin. Minä arvostan kovasti vesivessaa, juoksevaa lämmintä vettä ja sähkön tuomia helpotuksia. Levillä oli mukavaa kummitytön kanssa. Rauhallista, mutta riittävästi järjestettyä ohjelmaa.