Huhtikuussa saan toimia oppaana hiihtoretkillä tuntureihin Kilpisjärvellä. Suomi-neidon Käsivarren alue on Suomen ainoaa suurtunturialuetta. Pilke silmäkulmassa puhutaan ns. Kilpisjärvi -taudista, joka “pakottaa” retkeilemään alueella vuodesta toiseen. Minua Kilpisjärvi kutsuu nyt kuudetta kautta. Jo varhemmin tartunnan saaneet ovat kulkeneet alueella kymmeniä vuosia.

Haltin valloittanut Kaarina Kari sanoi jo 1930-luvulla: “Nähdä tunturit ja elää!” Edelleenkin pätee lausahdus: “Ken kerran on saanut kokea kevättalven tunturit, tahtoo palata sinne aina uudestaan.”

Tuntureissa sää voi vaihtua nopeasti ääripäästä toiseen. Aurinko räköttää, hanki kantaa pienissä vaatteissa hiihtäjää ja katselet valkoisia tuntureita kymmenien kilometrien päähän. Hetken kuluttua nousee sellainen sumu, ettet näe suksenkärkiä tai puhaltaa helvetillinen lumimyrsky. Elämä on tässä ja nyt.

Ylitsepursuava auringonvalo herättää voimakkaan elämänhalun, niin eläimissä kuin ihmisissäkin. Tunnet eläväsi. Akut latautuvat.

Kilpisjärvi on säilynyt pienenä aitona paikkana ehkä siksi, kun siellä ei ole laskettelurinnettä ja kulkuyhteydet ovat melko työläitä. “Tyristi” liikkuu tunturissa omin voimin tai moottorikelkalla. Hiihtoretkiä tehdään kolmen valtakunnan alueelle: Suomen, Ruotsin ja Norjan tuntureille.