Olen päässyt jo maistamaan niin työntekoa kuin retkeilyäkin Pallaksen lähituntureilla. Työssä hiki nousee pintaan, kun vaihtaa lakanoita ja pitää hotellia puhtaana reippaaseen tahtiin. Työkaverit ovat todella mukavia, osa vanhoja tuttuja. Asumisjärjestelyyn olen tyytyväinen. Tilaa ja rauhaa löytyy, omassa huoneistossa pärjään kesän askeettisella varustuksella. Täytyy vielä selvittää, kuinka autottomana pääsen välillä ruokaostoksille 30 km:n päähän Muonioon. On tehtävä yhteistyötä autoilevien kanssa. Varasin kotoa mukaan paljon syötävää, etten niin vain jää todelliseen pulaan.

Tänään hotellin pihalla käyskenteli monta kymmentä poroa. Ulkomaiset asiakkat kuvasivat poroja innokkaasti - ja on siinä minunkin mielestäni oma viehätyksensä. Ja haittansa, kun ne peräpäästä pulppuavat papanat tarttuvat kengänpohjiin… Pihaan on tulossa aita terveystarkastajan vaatimuksesta, jotta lika ei kulkeutuisi hotelliin. 

Istun tällä hetkellä ulkosalla kirjoittelemassa. Sääskiä ei ole ongelmaksi asti. Sääskimyrkkyä tulen toki vielä tarvitsemaan. Hoitamattomalla pihalla kukkii kissankäpäliä, vaaleanpunaisina ja valkoisina sekä orkideakasveihin kuuluvaa maariankämmekkää. Tunturissa paras kukintakausi on jo taittumassa. 

Nousin tänään Taivaskerolle katsomaan olympiasoihdun lähtöpaikkaa vuodelta 1952. Ilahduin nähdessäni pulmusia ja narisevan kiirunan. Kapustarintojen piipitystä kuulin runsaasti. Laukukerolla vastaani tuli ihmisten ja vapaina juoksentelevien koirien seurue. En malttanut olla mainitsematta maassa olevista linnunpesistä, mutta se ei tuntunut koirien omistajia huolettavan. Luontokeskuksessa kuulin, että koirat on pidettävä kansallispuistossa aina kytkettynä. Erityisesti nyt lintujen pesintäaikaan ja toisaalta porojen kannalta irrallaan juoksevat koirat saattavat aiheuttaa harmia. 

Yhtenä iltana hikoilin kapuamalla Palkaskeron laelle. Henkeään Pallaksen maisemissa saa haukkoa paitsi nousuissa, myös ihastellessaan  maisemia. Pyöreälakisten tunturien jono, järvien runsaus, maiseman monikirjava sinisyys, metsän lukemattomat vihreän sävyt… Tunnen olevani oikeassa paikassa. Kotini sisustuksessa vallitsevia värejä ovat niin ikään vihreä ja sininen, ne tuntuvat omilta väreiltä. Niissä on hyvä olla. 

Mietin, että voisin ottaa näin aluksi tavoitteeksi huiputtaa lähitunturit. Vuoroaan niistä odottavat Lehmäkero, Pyhäkero ja Pallastunturi. Pidemmillä vapailla aion hyödyntää alueen runsasta autiotupaverkostoa. Olen tietenkin pakannut mukaan retkivälineet ja -muonaa. Kauniilla ilmalla ylös tunturiin, tuulisella ilmalla metsään. Valinnanvaraa löytyy. Huomisen jälkeen alkavilla vapailla kutkuttaa patikoida Hannukuruun saunomaan ja uimaan, katsotaan.




2 Kommenttia artikkeliin “Juhannusterveiset Pallakselta”

  1. sari Says:

    Moikka, on todella mukava lukea kuulumisiasi, kommentointi on vain jostain syystä jäänyt vähemmälle, laiskuus kai…
    Asutko hotellin yhteydessä vai “kylillä”? Vai onko siellä kylää? Eikö siellä ole edes pientä kauppaa lähempänä kuin Muonio? Siis en tunne tuota paikkaa lainkaan, lähin tuttavuus on ollut Kilpparille vievä tie… ehkä sielläkin pitäisi joskus käydä… on niin monia hienoja paikkoja, mutta kun se yksi vetää niin usein puoleensa, niin muut jäävät vähemmälle. Se yksi tuntuu niin kotoisalta, ensi kesänä taas sinne tai ehkä jo keväällä…

  2. karhusilta Says:

    Asun hotellin lähellä sijaitsevassa henkilökunnan rivitalossa. Pallastunturin “keskuksessa” on vain hotelli ja Metsähallituksen viihtyisä Luontokeskus, sekä tämä rivitalo. Kyläkauppa löytyisi lähempää Raattamasta, mutta kun harvakseltaan ostan ison lastin ja autoa kuitenkin on lainattava, menen mielelläni Muonioon monien palveluiden äärelle. Olen käynyt kuukauden aikana vain kaksi kertaa ruokakaupassa. Näköjään niinkin pärjää, kun työpäivinä ruokailen hotellilla ja retkillä taas on omat ruokakuvionsa.

    Sain Muonion kirjastosta käsiini upean kirjan: Villi vaellus (Cheril Strayed, 2013). Suosittelen! Löysin kirjasta paljon tuttua ja elin mukana tarinassa joka askeleella.