Ottamiani kuvia karhun jäljistä Storumanissa Ruotsissa.

Tänään oli yksi jännittävimmistä päivistä opiskelumme aikana. Koulumme rehtori vei meidät metsästysmailleen näyttääkseen karhun jälkiä. Paikan saamenkielinen nimi Bornåive tarkoittaa karhunpäätä. Rehtorimme, sukunimeltään Björnstad (Karhukaupunki) oli aiemmin ollut paikalla Suomesta ostamansa metsästyskoiran kanssa, jolloin koira oli alkanut haukkua karhua. Mies oli ylpeä rohkeasta koirastaan, sillä useimmat koirat pelkäävät karhua ja lähtevät pakoon kohdatessaan karhun. Rehtori tallensi paikan gps:ään ja katsoi sitten itse parhaimmaksi vetäytyä.

Uusi puhdas lumi kimalteli auringon paisteessa. Lunta oli satanut noin viisitoista senttimetriä. Miten raikasta onkaan kulkea ensilumessa! Pehmeää. Hiljaista. Saimme ohjeeksi pitää meteliä, jotta karhu ehtii tarvittaessa siirtyä kauemmas. Lisäksi meillä oli ase mukana varmuuden vuoksi. Hirven jälkiä risteili siellä täällä ja sitten tulimme paikkaan, jossa koira oli haukkunut karhua. Karhun jälkien päälle oli satanut vähän lunta, mutta tunnistaminen oli silti helppoa. Jälkipainallus on niin suuri. Tutkiessamme lähiympäristöä löysimme kuusen alta painanteen, jossa karhu oli levännyt.

Palasimme autolle ja läksimme ajamaan tulistelupaikkaamme kohti. Yht´äkkiä äkkäsimme metsätiellä tuoreet karhun jäljet. Se oli kävellyt voimiaan säästääkseen auton renkaiden painamaa uraa pitkin. Karhut etsivät nukkumapaikkaa tähän aikaan vuodesta, eivätkä kulje mielellään pitkiä matkoja.

Syötyämme lounaan jäljitimme kohdan, jossa karhu oli poikennut metsätieltä metsän suojaan. Tässä vaiheessa meitä oli enää kolme innokasta etsijää jäljellä, kaksi hyväkuntoista miestä ja minä. Tohkeissani painelin etunenässä jälkiä pitkin. Karhu oli virtsannut kulkiessaan. Valokuvasimme. Jäljet johtivat tiheän metsän läpi, suon yli puron varteen. Puro oli useita metrejä leveä ja osittain jäässä. Karhu oli jatkanut matkaansa puron vartta kulkien.

Kuulin rasahduksen. Tässäkö se nyt on? Olimmeko tyhmän rohkeita seuratessamme jälkiä? Lepopaikkaa etsivä karhu ei ilahdu vieraista. Huh… se olikin lentoon nouseva metso. Pian jäljet johtivat puron rantaan ja loppuivat siihen. Tutkittuamme tarkemmin huomasimme karhun jäljet vastarannalla. Palasimme autolle ja ajoimme metsätietä alueen ympäri nähdäksemme onko karhu ylittänyt tien siellä. Eipä ollut. Me olimme siis päässeet karhun lähelle ja kuinka viisas karhu olikaan ylittäessään puron! Toivottavasti se saa nukkua nyt rauhassa.