Nyt Rovaniemellä on hyvät hiihtokelit. Lopultakin.  Lauha sää, lunta riittävästi vaikkakin vain puolet normaalimäärästä ja ladut ajettu hyvään kuntoon. Tai on nytkin yksi harmi hiihtäjälle; nimittäin tuuli on tiputellut valtavasti roskia ladulle. Eilen keräsin liisteriin neulasia ja puunkuoren palasia. Silti innostuin hiihtämään kovassa tuulessa talven pisimmän lenkin, lähes 35 km.

Rovaniemen talvi on ollut pieni pettymys hiihdon ystävälle. Ensin ei ollut lunta, sitten tuli pitkä ja kipakka pakkasjakso, sitten sairastelin. Siihen nähden olen tyytyväinen hiihtokilometreihini, reiluun 300 km:in. Tarvitsen hiihtokuntoa Kilpisjärven opashommissa.

Sain etelän hiihtolomaviikolla mieluisan vieraan. Marja oli hiihdellyt etelässä kyllikseen, joten paineita ladulle pääsystä pakkasella ei ollut. Toki hiihdimme jonkin verran, kun kaksi hiihdon ystävää kohtaa. Sivakoimme peräkanaa Ounasvaaralla hämmästellen tykkylumen muovaamia taideteoksia. Pakkasella luonto on kauneimmillaan. Sain tehdä töitä pysyäkseni Marjan vauhdissa. Päätin aloittaa tehokkaan harjoittelun heti, kun sää lauhtuu.

Herkuttelimme Marjan kanssa huolella ja rakkaudella tehdyllä ruoalla. Poronfilettä, kylmäsavulohta, kanapinaattipitsaa jne. Nam nam! Hiihtoretkellä joimme termarista vadelmamustikka keittoa, siis kuningatarsoppaa. Se tuntui hyvältä juomalta pakkasella. Sain myöhemmin Marjalta tekstiviestin, jossa hän kertoi ruanlaittokipinän tarttuneen häneenkin.

Yhtenä päivänä teimme siskon kanssa mukavan retken. Pakkasimme ahkioon yksivuotiaan pojan, makkaraa ja lämmintä mehua. Hiihdimme laavulle. Valmiilla tulilla paistoimme hätäisesti makkaraa. Hätäisesti siksi, että emme malttaneet odottaa makkaran kypsymistä, kun kuola jo valui suupielestä. Pikkupoika katseli nuotiota kiinnostuneena ja matkasi tyytyväisenä ahkiossa unten mailla. Ahkion vetämisestä tuli lämmin, todisteena pihvitomaattiposket. Sen jälkeen tavallinen hiihto tuntui kevyeltä.

Ruotsalainen potkukelkkani kerää katseita. Teimme siskon pojan kanssa hyvän mielen retken kaupungille. Viisivuotias Niilo istui ruskean lampaantaljan päällä kelkassa ja minä puhaltelin työntäjänä. Potkukelkka luisti hyvin, aurinko paistoi. Saimme paljon leveitä hymyjä osaksemme. Vastasin niihin tietenkin iloisesti nauraen. Valikoimme kirjastosta Niilolle lastenkirjoja ja sitten poikkesimme kahvilaan herkuttelemaan. Onnistuneen retken jatkoksi Niilo pääsi tädilleen ensimmäistä kertaa yökylään.




2 Kommenttia artikkeliin “Kelit kohdallaan”

  1. sari Says:

    Hei Riitta, jokos oot Kilpparille, eikös hotelli aukea huomenna? Vielä vähän aikaa ja… Keväisiä terveisiä täältä etelästä!

  2. karhusilta Says:

    Hei Sari, menen Kilpikselle tänä vuonna vasta viikolla 13. Ihanaa päästä tuntureille, mutta sitä ennen minua odottaa siivousurakka Hotellin suksivarastossa.