Olen pitkästä aikaa - tai ainakin sille minusta tuntuu tunturissa. Kilpisjärven ruska on aluillaan, matkailijoita tulossa bussilasteittain. Olen opastanut aiemmin enimmäkseen hangella ja maasto näyttää aika erilaiselta ilman lunta. Lumi selkeyttää ja tasoittaa, hiljentää ja avartaa.

En muistanutkaan kuinka paljon täällä on kiviä. Joka askelta on katsottava tarkkaan, varsinkin sateen liukastamilla poluilla. Hotellin ruokasalista talvella näkyy järvelle, mutta nyt koivunlehdet peittävät näkymän. Matkailijat ovat innoissaan, kun porot astelevat ravintolasalin ikkunan alla.

Yksittäisiä poroja tallustelee vastaan aika usein. Eilen näin poroemoja vasoineen, tänään kolme komeasarvista urosta käveli keskellä asfalttitietä häiriintymättä mitenkään pyöräilystäni niiden välistä.  Puutarhanhoitoa harrastavat kyläläiset ovat vetäneet poroaidan tonttinsa rajoille, muuten istutukset menevät parempiin suihin.

Koivujen keltaruskea väri johtuu sadekesän jälkeen vaivaavasta ruostesienestä, varsinaista ruskaa vielä odotellaan. Maasta löytyy jo mosaiikkimaisia väriläiskiä, erilaiset varvut loistavat oranssinpunaisina. Joudun tarkistamaan aina uudelleen nimen sille punamarjaiselle kasville,jonka lehdet värjäytyvät kauniisti. Nimi karkaa päästäni salamannopeasti, onneksi se säilyy kasvikirjassa. Siis ruohokanukka…

Kilpisjärven kesä on ollut viileä ja sateinen. Kesä on kuulema mennyt kesää odotellessa, kunnes on ollut pakko myöntää, että ei kesää tullutkaan tänä vuonna. Eilen nousin tunturikoivikon yläpuolelle. Avotunturissa saavutan sen tunteen, jota haen tunturista. Siellä on helpompi kulkea ja katsella ympärilleen. Hengittää - ja olla oma itsensä.




5 Kommenttia artikkeliin “Kilpisjärven upeissa syysmaisemissa”

  1. sari Says:

    Hei Riitta, nyt on pakko myöntää, että kadehdin sinua. Olin vasta siellä, mutta tuntuu, että siitä on jo ikuisuus… Niin kuin siinä kolumnissa kirjoitit, kun Kilpisjärven tauti iskee, ei siihen taida olla parannuskeinoa, haluaisiko? ja vastaus taitaa olla ei. Mutta luen täältä kirjoituksiasi ja olen hengessä mukana, sinun silmin maisemaa katsellen. Onko tämä sinulla ensimmäinen syksy, kun olet oppaana siellä? Onko teitä sama keväinen “kova kolmikko” oppaina?

  2. karhusilta Says:

    Joittenkin sairauksien kanssa on ihan hyvä elää - niin kuin Kilpisjärven taudin kanssa. Olen ollut joskus ruskaoppaana kylän toisessa päässä. Nyt opastan hotellin asiakkaita yksin ja ryhmät vaihtuvat tiheään.

  3. Helena Says:

    Riitta, minäkin olin väriterapiassa. Sain ihailla elämäni kauneinta ruskaa: punaisina hohtavia riekonmarjamättäitä ja keltaisina kuultavia tunturikoivuja ja kaikkia muita sävyjä siltä väliltä. Olin Varanginvuonolla. Yhtenä päivänä tosin ajoimme niin kauas,että tie päättyi ja autioituneen kalastajakylän erään talon kyljessä oli teksti: The end of Europe eli Hamninbergissä keskellä kivierämaata kuin kuumaisemassa. Ehdottomasti kaunein osuus oli, kun paluumatkalla tulimme Vesisaaresta Utsjoelle. Voi ihme, millaista loistoa!
    Kiitin ja riemuitsin, että pääsin kokemaan tämän heti eläkkeelle jäämisen kunniaksi. Pykeijassa ansioiduin kylmävesiuinnissa ja sain rintapieleeni Ishavsbaderin pinssin.Jepulis!

  4. Helena Says:

    Juha Höykinpuron komea kuvateos Jäämerestä syntynyt - Varangin kuvankaunis vuono oli yksi innoittajani. Sen lisäksi olin lukenut Reidar Särestöniemen elämäkertaa Taiteilijan koti. Reidarin äiti oli kotoisin Vesisaaresta. Kolmas kiinnostava kirja oli Juha Ruusuvuoren mystinen Pyhän kalan kultti. Se kirja kädessäni etsiskelin paikkoja Vesisaaresta ja löysin ne!

  5. karhusilta Says:

    Onnittelut Helena kaikista uroteoistasi! Laitan kirjavinkkisi korvan taakse ja nappaan ne sieltä kunhan palaan taas maalikyliin… Sitten on mukava käpertyä peitteen alle lukemaan ja todeta, että antaa sataa vaan. Mutta nyt vielä nautin joitakin päiviä Kilpiksen loppuruskasta ja unelmatyöstä tuntureilla. Hyvää syksyä ja vapauden taikaa!