Lumiläikät täplittivät vielä tuntureita, kun alhaalla veden äärellä vihersi keväisesti. Vesi oli kylmää!

Harjoittelimme heittoliinalla pelastamista.

Aluksi oli kylmää ja sateista. Hetken jo harmittelin, etten ole siistissä sisähommissa… Märkäpuvun äheltäminen päälle oli vaivalloista ja lopulta onnistuttuani sain kuulla, että pitkän vetoketjun kuuluu olla takana eikä edessä! Ei kun uudestaan. Viikon varustukseen kuului lisäksi kypärä, märkäkengät ja kunnollinen pelastusliivi. Teimme paljon harjoituksia veden varassa olemisesta. Kahlasimme virtaavassa vedessä, harjoittelimme koskiuintiasentoa ja veden varaan joutuneen pelastamista heittoliinan avulla, kokeilimme uida virran yli sun muuta niin, että tärisin kylmästä enkä pystynyt enää ajattelemaan kunnolla. Toivoin vain selviäväni tästä.

Villakerraston pukeminen märkäpuvun alle auttoi jonkin verran. Villa lämmittää märkänäkin. Sää lämpeni päivien edetessä. Loppuviikosta hyppelimme helteessä veteen muuten vain saadaksemme hiukan viilennystä. Enimmäkseen laskimme koskia ilmatäytteisellä kumiveneellä kuuden - kahdeksan hengen miehistöllä, mutta testasimme myös kiikkerää koskikajakkia ja kahden hengen kumivenettä.

Kerran ollessamme taas veden varassa löysin itseni veneen alta saaden samalla pohkeeseen kunnon suonenvedon. Siitä selvittyäni en enää pelännyt veneen alle jäämistä kaatumistilanteessa. Kumiveneessä istutaan pyöreällä reunustalla hiukan hankalassa asennossa meloen kipparin antamien käskyjen mukaan. Toimimme vuoron perään kippareina huutaen erilaisia melontakäskyjä. Aloittelijan on vaikea saada venettä kulkemaan haluamastaan kohdasta koskessa. Koskenlasku on märkää, nopeatempoista ja jännittävää, minusta välillä jopa pelottavaa.

Ruotsissa on tapahtunut 1990-luvun puolivälissä vakava useita kuolonuhreja vaatinut onnettomuus koskenlaskussa. Tällä hetkellä lajissa on tiukat turvallisuusvaatimukset. Meidän koskikouluttajistamme kolme oli opiskellut tunturioppaaksi ja yksi työskenteli päätöikseen Åren palolaitoksella. Oikein mukavia heppuja ja vankkaa osaamista pelastuksessa. Heidän mukaansa koskenlasku ei ole ollenkaan niin vaarallista kuin maantieliikenne. Silti minua pikkuriikkisen pelotti kylmän virtaavan veden vaarat kuohuineen ja kivineen.

Kurssikaverini olivat innoissaan touhusta ja itsekin tunsin välillä lajin imun, mutta ajoittain pelko vei voiton. Totesin kurssin kuluessa, että minusta ei tule koskenlaskuopasta. Liian suuri vastuu toisten ihmisten hengestä. Oman selviytymisen lisäksi on kyettävä pelastamaan tarvittaessa monenlaisesta yllättävästä tilanteesta. Tarvitaan nopeita päätöksiä, voimaa, rohkeutta ja taitoa enemmän kuin mihin pystyn. Koskenlaskuoppaat tekevät kuulema työtään, koska se on niin hauskaa. Niin kai sitten…

Kymmentuntiset päivät veivät voimiani niin, että jouduin nipistämään viimeisestä kurssipäivästä hieman lepoaikaa itselleni. Koskenlaskukurssin jälkeen jatkoimme matkaa suoraan tiiviille kiipeilykurssille.

Kouluttaja opasti veden lukemista koskessa ja auttoi suunnittelemaan koskenlaskureittiä.

Täyttä vauhtia päin tyrskyjä!