Tässä sitä istutaan kotona Rovaniemellä koneen äärellä. Väsymys kauden jälkeen on ollut puuduttavaa. Pitkät yöunet, aamupalan jälkeen ensimmäiset päiväunet, iltapäivällä toiset päiväunet ja sitten pääseekin jo yöunille. Välissä ehtii lähinnä syömään ja hierojallakin olen piipahtanut. Moinen väsymys tuntuu pelottavalta, laskee mielialaa. Mutta näin se on joka vuosi ja kyllä siitä taas noustaan! Aika parantaa viikossa tai kahdessa.

Kävin kokeilemassa entistä työtäni, kotitalousopettajan sijaisuutta lähikoulussa. Pidin aikoinaan siitä työstä kovastikin, mutta sitten masennuksesta toivuttuani en ole kyennyt/halunnut palata vanhaan työhön. Saan helposti migreenin ja väsyn valtavasti. Toisaalta minua harmittaa, kun siitä työstä saisin kunnollisen korvauksen. Parin päivän sijaisuus sujui sen verran hyvin, että saatan mennä toistekin lyhyeksi ajaksi. Murrosikäisten levoton hälinä ja se, että on oltava jatkuvasti tarkkaavaisena imee voimani. Yläasteella sijaisena olo ei ole niitä helpoimpia nakkeja…

Palataan jo unelmatyöhön Kilpisjärvelle! Tämä kevät poikkesi aiemmista vuosista. Sää oli lämmintä koko huhtikuun, liisteri tuli tutuksi. Voideltavien suksien kanssa oltiin välillä liemessä, kun uusi lumi ja lämpötila nollan vaiheilla tekivät tepposiaan. Nanotkaan eivät aina toimineet. Suomupohjasuksilla hiihtävät olivat tyytyväisimpiä, mutta eiväthän ne oikein luista.

Retkillä tunturissa oli hyvä olla yhdessä, nauttia maisemista ja toistemme seurasta. Usean vuoden kokemus opastyöstä helpottaa paljon ja on hauska tavata tuttuja asiakkaita, toki myös uusiakin. Yhdellä retkellä hiihtelimme Salluaivilta takaisin pomppuista moottorikelkkareittiä. Muualla hanki ei enää kantanut. Siinä ei ole ihan helppo pysyä pystyssä, tarvitaan kehon hallintaa. Yhdeltä retkeläiseltä tuli osuva neuvo siihen, kuinka onnistuu vetämään keskivartalon lihakset tiukaksi, tasapainon tueksi. Pistä peukalo suuhun ja imaise! Oikeat lihakset löytyvät luonnostaan. Loppuretken huikkasimme alamäessä toisillemme, että nyt peukalo suuhun ja menoksi.

Mitä lintuja näimme tunturissa? Kerran hiihdimme kiirunaparin ohitse, aivan läheltä. Kiirunat luottivat suojaväriinsä, lopulta ne pyrähtivät lentoon ja saimme kuunnella narisevaa ääntä. Toisen kerran tavoitimme riekkoparin pälveltä ja saimme kuulla riekon “naurunremakkaa”. Lossu-Meeko-retkellä ihastelimme kahta piekanaa taivaalla. Pulmusparvia pyrähteli monessa paikassa. Sopuleita näytti olevan runsaasti, joten petolinnuilla tulee olemaan hyvät oltavat. Olen innoissani kesäkuussa olevasta tunturilintukurssista Kiilopäällä.

Kilpisjärven Hotellilla oli perjantaisin retropäivä. Ravintola sai uuden tai pikemminkin vanhan ilmeen oransseilla liinoilla ja tarjoilijoiden retroasuilla, baarissa näytin vanhoja diakuvia ja paras retroasu luvattiin palkita. Asukisa vain meni sikäli pieleen, että asiakkaat eivät saaneet ajoissa tietoa kisasta, eivätkä siis olleet varautuneet. Niinpä minä loistin vihreässä retromekossani ja äidin vanhassa käsilaukussa. Palkinnoksi sain ruokaa ja minullehan se maistuu. Ehkä liiankin hyvin - vatsalihakset ovat kasvaneet epäilyttävästi vai mistähän lienee kysymys?




4 Kommenttia artikkeliin “Kotona Kilpisjärveä muistelemassa”

  1. sari Says:

    Hei, noita vanhoja diakuvia olisi ollut todella mukava katsella. Sillä viikolla, kun me olimme, niin oli poikkeuksellinen ohjelma ja tuolloin oli ohjelmassa luontoilta. Vuosien mittaan on tullut katseltua hotellin ja Retkeilykeskuksen seinillä olevia kuvia moneen kertaan. Olen monta kertaa toivonut, että voisi palata ajassa taaksepäin ja nähdä sen ajan omin silmin. Ne maisemat! Kun kaikki ei vielä ollut niin rakennettua…

  2. karhusilta Says:

    Vanhat diakuvat herättivät muistoja ihmisissä. Jotkut kuvat saivat pyrskähtämään nauruun, mm naamiaisasut tai bikiniasusteet hiihtoretkellä.

  3. Kristiina Says:

    Ilo katsella ja lukea kauniita tarinoita sekä elää yhteisyyttä niiden kautta.

  4. karhusilta Says:

    Kiitos Kristiina.