On tainnut kummityttö tulla tätiinsä ainakin hiihtoinnostuksen osalta. Hiihdimme monta kertaa päivässä polkien omia latuja mummolan pihapiiriin vaikka pakkanen paukkui tai pyry puhalsi lunta vaakatasossa. Savossa hiihtokelit alkoivat vasta joulun alla. Leikillisesti ajattelen, että toin lumen mukanani joululomareissulla, sillä ensi lumi saapui mukanani Uumajaan, Vaasaan ja Savoonkin pienellä viiveellä. Sain toimia lumen lähettiläänä, kelpo virka!

Pakkasella sopiva pukeutuminen ei ole välttämättä kaikilla hallussa. Mietin, että ainakin siinä taidossa olen saanut hyvää oppia tunturiopaskoulutuksessa. Arvostan muun muassa villakerrastoja, huopatossuja ja kunnollista huppua takissa.

Kävimme kummitytön kanssa viime kesänä kuolleen Kukka-koiran haudalla monta kertaa. Koristelimme haudan havuilla, kynttilällä ja kummityttö halusi asetella sinne vielä kolme piparihahmoa: koiran ja kaksi ihmistä. Hän jutteli haudalla kuulumisiaan Kukalle, kertoi mm. mitä joulupukki toi lahjaksi. Luontevaa ja välitöntä.

Luimme kummitytön kanssa netistä lasten jouluisen kirjoituskilpailun satoa ja tuomarin kirjoittamia kannustavia kommentteja tarinoihin. Kummityttö innostui sitten kirjoittamaan itsekin tarinaa ja minun tehtäväksi jäi kommentointi. Sitten vaihdoimme rooleja. Seuraavassa kirjoittamani tarina ja kahdeksan vuotiaan koskettava ”tuomarikommentti”.

Tarina: Kukka ja Pikku Kukka

Kukka-koira oli jo vanha ja raihnainen. Se eleli maalla mummolassa rauhallista elämää. Lopulta oli tehtävä vaikea päätös. Sen oli aika siirtyä koirien taivaaseen. Niinpä Mamma vei Kukan eläinlääkärille viimeiselle piikille, hautasi koiran ja suri menetettyä ystäväänsä. Kukka palasi usein Mamman luokse unissa ja silloin Mamma saattoi itkeä ikäväänsä. Joulun alla Mamma tassutteli huopatossuissa joulumyyjäisissä. Yhtäkkiä hän jäi tuijottamaan lumoutuneena yhtä myytävää tuotetta. Pöydällä tuntui katselevan Pikku-Kukka muiden huovutettujen koirien joukossa. Mamma ajatteli ensin, että nyt täytyy olla säästäväinen eikä tunteellinen ja koetti lähteä kotiin. Pikku-Kukka oli kuitenkin jo tehnyt lähtemättömän vaikutuksen ja Mamma palasi takaisin ostamaan sen. Nyt pehmeä Pikku-Kukka voi seurata mukana reissuilla ja tuoda hyvää mieltä.

Kommentti: Kukka oli elänyt jo kauan. Unet olivat hyvin surullisia ja pikku kukka oli varmaan saman tuntuinen kun huopa kenkäsi ja varmaan suloinen. Älä hukkaa pikku kukkaa, koska kukka on arvokas.




2 Kommenttia artikkeliin “Kummitytön kanssa hiihtämässä ja Kukka-koiraa muistelemassa”

  1. maija Says:

    Hyvä kun toit lunta! :) Ja pakkasta, mahtavat talvikelit kävellä huopikkaissa eteläsuomessakin.
    Odotin eilen junaa Kouvolan asemalla ja löysin asemahallista Suksee!-lehden, josta löysin siun kirjoituksen. Hauska sattuma, vaikka aika laaja levikki taitaa lehdellä ollakin niin ei ihme.
    Kohta on teilläkin kaksi vuotta S-umanissa ohi. Minneköhän meinaat sitten suunnata?
    Mukavaa viikonloppua pakkasessa!

  2. karhusilta Says:

    Hyvän löydön olet tehnyt!
    Opintojen jälkeen aion muuttaa Rovaniemelle monestakin syystä mm. unelmapaikka hiihdon ystävälle, tuntureille ja mahdollisiin töihin lyhyempi matka kuin etelästä ja sukulaislapset lähellä. Kaupunki tarjoaa myös monenlaisia opiskelu- ja harrastusmahdollisuuksia.