Olen ylittänyt itseni viime viikkoina ottamalla vastaan peruskoulun yläasteen opettajan sijaisuuksia. Ensimmäisenä ahkeroin poikien liikunnan opettajana. Kokemus oli sen verran mullistava, että sain siitä hyvän kolumnin aiheen Uusi Rovaniemi -lehteen. Muutoin ajattelin tyyliin, “ei enää koskaan… ainakaan ennen seuraavaa kertaa”. Seuraavalla viikolla testasin hermojani/voimiani kotitalousopettajana ja menneellä viikolla biologian/maantiedon opettajana. Ehdin pyörähtää kolmella eri koululla.

Aloitan tunnin kertomalla itsestäni. Useimmiten se kiinnostaakin oppilaita. Jos se ei kiinnosta, niin silloin ei näytä kiinnostavan mikään muukaan. Sijaista koetellaan ja siksi työ vaatii valtavasti panostusta. Useimpien ryhmien kanssa pääsin mukavaan yhteistyöhön, mutta muutamien luokkien kanssa tasapainoa ei löytynyt. Kaaosmainen kokemus imee enrgiani ja aiheuttaa ennen pitkää mielialan laskua. Silloin migreeni jämähtää seurakseni.

Olen huomannut, että kolme päivää yhteen perään on maksimi aika, jonka jaksan näin intensiivistä “ottelua”. Yksi opettaja kertoi, että hänellä menee ilta pilalle silloin, kun on ollut hankala luokka päivällä. Minulla menee ilta rauhoittuessa, mutta silti samalla kertyy väsymystä. Onneksi osaan nukkua kuin pieni porsas sitten, kun paineet hellittävät. Olen ylpeä siitä, että uskalsin ottaa nämä haasteet vastaan. Koen onnistuneeni riittävästi. Odottelen tilipäivää myhäellen.

Nyt minua kutkuttaa päästä tunturiin. Lähden pikapäätöksellä vaeltamaan Pallakselta Hettaan kolmen maastoyöpymisen retkelle. Edellisen retkeni tässä maastossa toteutin minibudjetilla, nyt hellin itseäni mm. yöpymällä varaustuvissa. Varsinkin kehuttu Hannukurun varaustupa kiinnostaa ja se ihana sauna! Viimeksi kuljin ensi lumen aikaan pohjoisesta etelään, nyt kokeilen miltä tuntuu vaeltaa etelästä pohjoista kohti. Onkohan vielä lunta jäljellä? Pääsenköhän kuitenkin hyvin kulkemaan vaelluskengillä? Ounasjärvi on kuulema sula, tilasin venekuljetuksen loppumatkalle.

Mahtavaa lähteä yksin vaeltamaan, aistia vahvasti tunturiluonto, astella omaan tahtiin. Yksin vaeltaessa on vain se huono puoli, että on yksin myös hätätilanteessa. Varaudun erilaisiin tilanteisiin niin hyvin kuin osaan ja lähden luottavaisin mielin seikkailuun!




2 Kommenttia artikkeliin “Kutkuttaa päästä tunturiin”

  1. sari Says:

    Hei Riitta, ja hyvää kesän alkua, eikö se nyt ole virallisesti alkanut, kun kesäkuu tuli. Tuo sun suunnitelma kuulostaa hyvältä tai ehkä oot jo takaisin kotona, mutta kuitenkin. Voi, kun pääsisikin tunturiin…

  2. karhusilta Says:

    Kiitos, ja hyvää kesää Sari! Sain uutta energiaa tunturista.