Öisin on ollut pakkasta ja päivisinkin jokunen aste. Jokohan pääsisi luistelemaan luonnon jäälle? Ensimmäisenä päivänä kävin suojaisan lammen rannalla katsomassa ohutta jäätä, joka antoi periksi jalan alla.

Toisena päivänä varustauduin tutkimuksiini mm. jääsauvalla, lämpökumisaappailla, naskaleilla ja varavaatteilla. Iskin napakasti teräskärkisellä sauvalla jäähän ja vesihän sieltä tuli esiin. Jalan alla jää ritisi, mutta kesti.

Aioin jo lähteä kotiin, kun huomasin pojan jullikoiden taiteilevan jäälle. Uhkarohkeat teinit liukastelivat hetken rannan tuntumassa ja lähtivät sitten ylittämään lampea. Seurasin jännittyneenä ajatellen, ettei jää voisi kestää poikaporukkaa. Jää ulisi uhkaavasti, poikia nauratti ja luultavasti pelotti myös. Jää kuitenkin kantoi heidät!

Punnitsin mielessäni uskallanko lähteä luistelemaan. Omat testini eivät pitäneet jäätä luotettavana, mutta näinhän juuri omin silmin, että jää kantoi poikaporukan. Lopulta luistelin rannan tuntumassa pitkäteräisillä retkiluistimilla ja se oli ihanaa! Aurinko paistoi, jää kiilsi ja minä kiidin. On vaikea kuvata sitä tunnetta, mutta jotakin kertoo peilikuva kotona: välkkyvät silmät ja punaiset posket. Innostuneisuus kehossa.

Kolmantena päivänä luistelin vapautuneesti. Lammen ympärillä kulkevalta kävelyreitiltä joku huikkasi, että näyttää niin mukavalta. Minä vastasin, että tuntuu myös. Viereisen maavallin takaa alkaa järven selkä. Voisikohan siellä luistella; turvallisesti lähellä rantaa? Kävelin kivenheiton päähän ja olin ällikällä lyöty. Järvi oli täysin sula. Laineet liplattivat.