Sain mukavan ehdotuksen kirjoittaa lehtijutun Levistä perhelomakohteena kesäaikaan. Vastasin, että kirjoitan mielelläni asioista, jotka olen itse kokenut. Perheettömänä ja lapsettomana minun oli siis ensin hankittava jostakin lainalapsi. Yhdeksänvuotias kummityttöni puksutteli Keski-Suomesta junalla luokseni ja sitten hyppäsimme Levin bussiin.

Monet Kilpisjärven kävijät kuvaavat Leviä “pahimmaksi paikaksi”. Siis viimeiseksi tunturikeskukseksi, jossa voisi kuvitella lomailevansa. Viitataanko sillä sitten väenpaljouteen, yöelämän vilkkauteen vai juttuihin siitä, että talviloman aikana suksipussia ei aina edes ehditä avata? Levillä levitellään vai miten se maine meni?

Meille Kesä Levi osoittautui myönteiseksi yllätykseksi. Lapsiperheiden tarpeita on todella ajateltu. Jokaiselle arkipäivälle oli tarjolla ilmaista tai kohtuuhintaista korkeatasoista ohjelmaa ja mukaan yleensä mahtui. Ohjelmapaikalle pääsi kätevästi bussikuljetuksella. Lapsiperheitä on ajateltu myös ohjelmien alkamisaikaa pohdittaessa. Kiireettömät aamut kuuluvat lomaan. Yhteisillä retkillä lapset voivat köytää uusia kavereita.

“Järkky kivaa” oli lapsen kommentti seikkailupuistossa, jossa kuljettiin useiden metrien korkeudella köysien avulla. Heppahullu tyttö halusi käydä tietenkin myös ratsastamassa. Aika pieneltä tyttö näytti suuren suomenhevosen Pellen selässä. Pelle ei ollut aluksi aivan varma onko nyt toteltava tuota pientä “kirppua”, mutta kummasti vain yhteisymmärrys löytyi tunnin aikana. Oli hauska seurata opettajan kommentointia aloittelijoiden tunnilla, kun hän onnistui ammattitaitoisesti pitämään positiivisen sävyn, vaikka mitä tapahtui.

Pororetkellä oli yhdistetty hienot maisemat ja porojen ihailu onnistuneesti. Nousimme gondolilla Levin huipulle ja ihmettelimme aitauksessa olevien porojen valtavia sarvia. Kyllä niillä kelpaa taistella pian alkavana rykimäaikana! Kävelimme kierroksen avarissa maisemissa, paistoimme makkaraa ja lapset kokeilivat suopungin heittoa.

Majoitus on edullista kesän hiljaisina kuukausina. Yrittäjät valittelivat kesän hiljaisuutta. Ymmärsin, että talvella tulee “tuohta” ovista ja ikkunoista, mutta kesä mennä kitkutellaan. Me lomalaiset saimme hyvää palvelua eikä jouduttu jonottamaan. Tuntui mukavalta, kun meidät muistettiin käydessämme toista kertaa samassa paikassa. Asuinpaikassamme kummityttö piti erityisesti siitä, että aamupalalla sai itse paistaa vohveleita.

Kesäskioskilta saimme asiantuntevia vinkkejä lomallemme ja sydämellisempään tyyliin kuin virallisessa matkailuneuvonnassa. Polkupyörillä oli hauska ajella hiljaisia keskuksen katuja ristiin rastiin. Taisi siinä kummityttö vähän vedättääkin tätiään, kun “opasti” mahdollisimman hankalia reittejä. Hymy vain karehti lapsen huulilla, kun hän tarkasti kuinka täti kompuroi perässä.

Järjestetyn ohjelman lisäksi nautimme pienistä omista asioista ja yhteisestä ajasta. Laskimme kuinka monta poroa näimme. Yhtenä aamuna pomppasimme ylös kuullessamme poron kellon kilkatuksen. Olin  ylpeä kummitytön matkamuistovalinnoista. Hän osti poronsarvia ja kaiverrutti niihin itse valitsemiaan sanoja.

Silloin tällöin sateli vettä, mutta enimmäkseen kuitenkin oli poutasää. Välillä tarvittiin pitkähihaista puseroa ilman viiletessä, sääskimyrkkyä levitimme vain kerran. Kekseliäs ja tarkkasilmäinen lapsi huomaa asioita, joiden ohitse aikuinen voisi lampsia muina miehinä. Ulko-oven lähellä olevaa karhunsammalmätästä siliteltiin aina ohi kulkiessa ja tarkastettiin, että se on saanut riittävästi vettä. Vesisateella muistettiin iloita sammalen hyvinvoinnista.

Viimeisenä päivänä jätin lapsen eräkokkikurssille ja kiertelin itse lähimaastoja sienikori kädessä. Mitkä sienimaastot! Sieniä kasvoi rykelmittäin. Löysin satumaisen kauniin sienipaikan: sammalta kasvoi kokolattiamattona, josta kohosi suuria mäntyjä ja mitäs sieltä sammalikosta löytyikään! Himoitsemiani herkkutatteja, yes yes!