Lähtöaamuna pakkanen paukutteli -26 asteessa. Hiihdin tunturiin väsymystä potien ja aloitin parini kanssa lumiluolan kaivamisen.

Lapiot heilumaan ja toimeksi. Perinteisen lumiluolan kovertaminen jäisessä lumessa osoittautui liian työlääksi ja niinpä vaihdoimme hieman suunnitelmaa. Kaivoimme kinoksen yläosaan pari metriä syvän käytävän. Näin saimme hyvän työasennon ja ylimääräinen lumi sai valua rinnettä pitkin alas. Sitten koversimme kummallekin puolelle nukkumapaikat. Kovasta lumesta sahattiin laattoja, joilla katto peitettiin tiiviisti.

Tässä vaiheessa tunsin itseni lopen uupuneeksi ja sanoin: “Nyt tämä on minulle liikaa. Kerään voimia ensi yön mökin lämmössä.” Siinä missä mökki on varustettu kaikilla mukavuuksilla, ulkoilma haastaa talvisen yöpyjän kaikilla hankaluuksilla.

Samana iltana takkatulen loimussa olin autuaan tietämätön tunturissa riehuneesta myrskystä. Kurssikaverini kertoivat, että tuuli ehti viedä mennessään muutaman makuualustan. Yhteiseksi kokoontumispaikaksi suunniteltu teltta saatiin onneksi pelastettua täpärästi. Lunta tuprusi lumiluolan oviaukosta sisään kuin lumilingosta. Aamulla luolasta oli vaikea päästä ulos, koska lunta riitti oviaukon edessä metritolkulla.

Puutteet turvallisuudessa paljastuvat tällaisessa tilanteessa. Luolan merkitseminen vaikkapa suksilla helpottaa auttajia. Luolan sisälle varatun lapion avulla ulos pääsee omin avuin. Kuinka tärkeää onkaan tiedostaa riskit ja varautua niihin!

Nukuttuani pari yötä mökissä hiihdin viimeiseksi yöksi lumiluolaan. Hiljainen holvattu lumiluola kynttilän valossa oli kaunis. Kuin temppeli. On mielenkiintoista, kuinka luolan sisällä tuntuu “lämpimältä” muutamassa pakkasasteessa.

Täyden kuun nousun seuraaminen tunturien takaa kosketti sielua. Kuutamohiihto on monen mielestä yksi hienoimpia luontokokemuksia.

Nostan hattua kurssikavereilleni, jotka asuivat urheasti kolme vuorokautta ulkona. Varusteet kostuvat vähitellen. Kylmyys hiipii ennen pitkää iholle.

Ruotsin ja Norjan poliisin sekä vapaaehtoisten tunturipelastajien yhteisessä harjoituksessa pääosaa esittivät koirat. Meidän tehtävänä oli piiloutua lumen sisään, josta koulutetut koirat etsivät meitä. Apua odottaessa on pelottavan hiljaista. Lumi eristää kaikki äänet. On helpottava tunne kuulla koiran haukuntaa korvan juuressa. Yksi koira raastoi innoissaan hatun päästäni!

Paikasta toiseen siirryttiin moottorikelkoilla ja onnekkaimmat pääsivät helikopterilennolle. Heidän naamansa näytti kutakuinkin Hangon keksiltä!




Yksi kommentti artikkeliin “Lumoavassa lumiluolassa”

  1. Riitta ja Veijo Says:

    Täällä taas lueskellaan mielenkiintoisia juttujasi, huh huh. On varmaan ollut elämys nukkua yö lumiluolassa :) Mukavaa talven jatkoa. Täällä Petosellakin on nyt - 15 astetta pakkasta eli ihan oikea talvi.