Luokkakavereiden taustat saavat minut välillä hämmästymään. Noran isä kävi kertomassa osallistumisestaan Mount Everestin ruotsalaiseen retkikuntaan vuonna 1987. Diakuvin ja kasettiäänin havainnollistettu “lähes tutun” ihmisen retkikertomus teki aivan erilaisen vaikutuksen kuin tiedotusvälineiden kuvaukset. Retken haastavuus ilmeni monella tavalla: korkeuteen totuttelussa, vuoristokuumeessa, vaikeudessa hengittää vähähappista ilmaa, tuulisessa kylmyydessä, kiipeämisessä jyrkkää vuorenseinämää pitkin ja matkatoverin pelastamisessa erittäin vaikeissa olosuhteissa. Matkatoveri menetti sormia ja varpaita, moni muu kiipeilijä Mount Everestillä on menettänyt henkensä. Mikä kumma saa ihmisen ryhtymään tällaisiin koitoksiin?




2 Kommenttia artikkeliin “Mount Everest”

  1. jotunheim Says:

    Niin, mikähän vuorissa viehättää.

    Oman kokemukseni perusteella: huipulle pääseminen.
    Se tärkeä: “minä tein sen” tunne.

    Useimmille meistä toki riittää matkatoimistojen
    tarjoamat vaellukset, joita mm. Aventura
    järjestää.
    Tarjolla on kuitenkin kunnon korkeuksia, mm.Aconcagua 6959 m.
    Varusteet ja matka-aika ovat tällä tasolla vielä kohtuulliset.

    Mount Everest on tietenkin korkein maapallolla saavutettavissa oleva huippu,
    joten sen suosion voi ymmärtää.
    Rahaa ja aikaa sekä onnea ja myöskin uhrauksia sinne pääseminen kyllä vaatii, järkevää se tuskin on.

    Huipulta pääsee vain alaspäin ja on pakkokin lähteä hyvinkin pian, joten voi kyllä kysyä: kannattiko?

    Ken tietää.. J

  2. aikku Says:

    Hei,

    Luen kiinnostuneena kertomuksia esim. juuri Mount Everestille kiipeömisestä. Voin suositella Jon Krakauerin kirjaa Jäätäviin korkeuksiin. Erinomainen kuvaus kiipeilyn vaaroista ja järkyttävistä kokemuksista Mount Everestin rinteillä. Kirja kertoo retkikunnasta, jonka monet jäsenet kuolivat siksi, että heidän oli päästävä huipulle hinnallla millä hyvänsä. He lähtivät liian myöhään paluumatkalle…..
    Suosittelen.

    t. aikku