Ensimmäistä kertaa kävin Helsingissä Rollosta lentämällä ja voi kuinka vaivatonta se olikaan! Lentoyhtiön videoesitys yllätti minut, kun Joulupukkia Napapiirillä olikin tervehtimässä siskon perhe. Piti heti lennon jälkeen laittaa tekstiviestiä perään.

Helsingissä ohjelmaani kuului ystävien tapaamista, luonnossa liikkumista ja pari Lappiteemaista ohjelmaa. Ateneumin Lapin taika-näyttelyyn sain houkuteltua mukaani kaksi hyvää ystävääni. Lohkaisin heille, että nyt mukana onkin sitten paikallisopas. Näyttely osoittautui ihmisen kokoiseksi,  piristäväksi kokemukseksi. Mieleen jäi erityisesti Särestöniemen vahvat ja omaperäiset maalaukset, Engbergin tummat tunturimaisemat poroineen ja Kyyhkysen silmiä hivelevän kauniit maalaukset. Tunturihiihtäjän tunnelmia keväthangilla kuvasi osuvasti Kuuselan teos Lapin hangilla. Siinä yksinäinen naishiihtäjä on kääntynyt kaikessa rauhassa ladulle poikittain nauttimaan auringonpaisteesta. Tuttu tunnelma.

Osallistuin Taideteollisella korkeakoululla Käsivarren luonnosta kumpuavaan väitöstilaisuuteen. Leena Valkeapään väitöskirjaa Luonnossa, vuoropuhelua Nils Aslak Valkeapään tuotannon kanssa on saatavana upeana kuvitettuna kirjana. Vaikka se on väitöstyö, sitä voi lukea sujuvasti kuka (retkeilijä) tahansa. Tutkimuksen kohteena on Käsivarren luontoon kietoutunut elämismaailma ja olemisen tapa. Porojen kanssa luonnossa elävän ihmisen yhteys elämän yksinkertaisiin peruselementteihin on säilynyt nykyaikanakin suorana. Näitä peruselementtejä tutkimuksessa ovat tuuli, poro, aika, tuli ja ihminen. Leena Valkeapää on tutustunut Käsivarren alueeseen retkeilijänä, taiteilijana ja tutkijana. Näillä retkillään hän on tutustunut nykyiseen puolisoonsa, poromies Oula A. Valkeapäähän. Tutkimuksen aineistona on poromiehen puolisolleen lähettämiä tekstiviestejä, tutkijan omia tunnelmia ja kahden tunnetun saamelaiskirjailijan tuotantoa. Olen iloinen, että olin paikalla tässä tyylikkäässä tilaisuudessa.
”Tämä kaikki on minun kotini / nämä vuonot joet järvet/ nämä pakkaset auringonpaisteet myrskyt” (Nils-Aslak Valkeapää, 1979)




6 Kommenttia artikkeliin “Pääkaupungin Lappia katsomassa”

  1. Helena Says:

    Hei, Riitta! Olipa hyvä, että kerroit Leena Valkeapään väitöstilaisuudesta. Olisin halunnut olla siellä minäkin. Kaksi vuotta sitten Leena V. nousi omasta tienhaarastaan lentokentälle menevään Elli-Marjan taksiin. Alettiin heti jutella. Lentokoneessa istuimme vielä vierekkäin. Tosi kiinnostava tapaaminen. Hän on lähtöisin Turusta, ja hän on esiintynyt tv-ohjelmassa, jossa oli kolme naista kertomassa rohkeasta elämänvalinnasta. Pitää yrittää nähdä hänen väikkärinsä. - Ateneumin Lapin kuvien äärellä viihdyin minäkin mainiosti. Valon pisaroita kaamoksen sineen!

  2. karhusilta Says:

    Leena piti upean lection, alustuspuheen. En valitettavasti osaa sitä referoida kuin muutamalla lauseella. Hän sanoi mm: “pohjoisen luonto on vahva ja läsnäoleva. … Ihminen on kiinni maisemassa.” Hänen kuvauksensa kuulosti niin tutulta ja osuvalta, väreilevältä.

    Muutoinkin Leenan vastaukset olivat ymmärrettäviä tavallisen retkeilijän korvin kuultuna. Kirjaansa hän pitää joka kodin kirjana, ei vain tutkijoiden opuksena.

  3. Lilja Says:

    Mukavaa että ehdit käydä Ateneumin näyttelyssä. Kovasta sitä sinulle Kilpisjärvellä kehua retostin. Särestöniemen karvejäkäläiset koivut ovat käsin kosketeltavan näköisiä (Atskissa vain kieltävät sen). Ensilumi lipuu maahan täällä Pohjois-Karjalassakin. Sieltä se hiipii, talvi ja joulukin. Sinisiä hetkiä sinulle!

  4. karhusilta Says:

    Minuun teki ehkä suurimman vaikutuksen Särestöniemen maalaus, joka on kuin karttajäkäläistä kiven pintaa. Mikähän sen maalauksen nimi olikaan? Sitä olisin tahtonut koskettaa.

    Rovaniemellä on tänään liukasta ja märkää. Jätin fillarin kotiin ja köpöttelin varovasti eteenpäin. Kai sitä lunta vielä tulee, alkaa jo epäilyttää… Oikein paljon terveisiä sinne Pohjois-Karjalaan!

  5. Antero Says:

    Hei Riitta!
    Kiitos väikkärivinkistä, kävin heti hakemassa kirjastosta kirjan ja nyt tuskin maltan odottaa iltaa.
    Mukava muutenkin kuulla, että nautit Helsingin matkasta.
    Eräs tunnettu lappalainen tokaisi kun astui ulos Helsingin rautatieasemalta katsoen vellovaa ihmismassaa: Mistä näille kaikille löytyy ruokaa?
    Itse kun käyn pääkaupungissa, mietin, mistä nämä kaikki ihmiset ovat tulossa ja mihin menossa…
    Olisi kiva tietää, millä mielin pääkapunkiseudun ihmiset ottavat näyttelyn vastaan? Onko asenteessa kunnioitusta, sääliä vai uteliaisuutta.

  6. karhusilta Says:

    Minä taas kiinnitän pääkaupunkiseudulla huomiota siihen, kuinka ihmiset eivät “näe” toisiaan, vaan katsovat ohi. Niinhän minäkin tein siellä asuessani. Muutettuani Rovaniemelle tunsin muuttuvani näkyväksi, minut muistettiin asioituani jossakin. Se tuntui aluksi hämmentävältä. Tämän vuoden aikana olen tullut näkyväksi lisää kirjoittaessani kolumneja paikallislehteen. Näkyväksi tuleminen on helpottanut juurtumista uuteen kaupunkiin.