Pääsiäinen Kilpiksellä on omanlaisensa: norjalaiskelkkailijat saavuttavat kliimaksinsa ja suomalaishiihtäjät loistavat poissaolollaan. Muutamat yksittäiset hiihtäjät tekevät etupäässä omia retkiään, jolloin oppaan palveluille on kovin vähän kysyntää.

Mallan luonnonpuistossa yleinen moottorikelkkailu on kielletty. Teimme sinne hiihtoretken pienellä porukalla katsomaan Kitsiputouksen jäätä. Päivä vierähti mukavasti jutellessa kaikenlaista ja samalla hiihdimme pitkän matkan. Aikamoinen suoritus asiakkaalta, jolla on takana kertomansa mukaan vain kahdeksan hiihtokilometriä tältä talvelta. Lapissa ja ryhmän mukana jaksaa enemmän. Varsinkin kun muistetaan, että ollaan kiireen rajan yläpuolella.

Nyt meillä on hangen kanto! Ainakin minulle se on suuri riemun aihe. Tosin suksien voiteluun tarvittava liisteri leviää suksen pohjien lisäksi ällöttävästi ties mihin.

Eilen kiidin suksilla yksikseni omia reittejä Ruotsin Tuipalilla. Aurinko paistoi lämpimästi ja oli lähes tyyntä. Yksin hiihtäessäni intouduin revittelemään tunturia ylöspäin vähän turhankin vauhdikkaasti. Hien virratessa ja puuskuttaessani mieleen muistui se tuttu sanonta matkasta ja vauhdista.

Ylhäällä pääsin uusiin maisemiin katselemaan Ruotsin ja Norjan tuntureita. Se avarsi mieltä ja täytyin onnen tunteesta. Pitkät laskut olivat hauskoja, mutta tarkkanakin sain olla. Jäin seuraamaan riekkopariskuntaa pälvellä, ensimmäisiä minulle tänä keväänä. Kuulin paikalliselta asukkaalta, että riekkokanta on hänen mielestään elpymään päin. Olen nähnyt hiihtoretkilläni jonkin verran riekon telaketjumaisia jälkiä ja kauniita siipikuvioita hangella.

Tänä aamuna lumikenkäilin ystäväni kanssa läheisen Salmivaaran huipulle. Sumu verhosi maiseman pitkään, kunnes ylhäällä ollessamme saimme seurata ainutlaatuista näytelmää. Sumusta avautui pieniä rakoja siellä täällä ja näin tuttu maisema paljastui vähitellen kuin palapelin palasista koottuna.